Foolihappo ehkäisee ja hoitaa masennusta

Australialainen tutkimus osoittaa, että liian niukka foolihapon saanti nostaa homokysteiiniä, mikä tuhoaa aivokudosta ja aiheuttaa masennusta. Suosittelen foolihappoa yhtenä välttämättömänä ravintolisänä masennuksen ehkäisyyn ja täydentävään hoitoon. Ruotsi aikoo lisätä foolihappoa elintarvikkeisiin, kuten jo tehdään USA:ssa, Kanadassa, Chilessä ja Unkarissa. Kuopion yliopiston tutkimukset viittaavat siihen, että kaikki suomalaiset, terveetkin, tarvitsevat foolihappoa purkista, kunnes meilläkin sitä aletaan lisätä elintarvikkeisiin.

Tutkimus käsitti 412 kotona asuvaa henkilöä, iältään 60–64 vuotta, joille tehtiin perusteellinen lääkärintarkastus, aivojen magneettikuvaus (MRI) ja psykiatrinen oirekartoitus. Heistä otettiin verinäytteet, joista mitattiin seerumin foolihappo, B12-vitamiini, homokysteiini ja kreatiniini ja antioksidanttikapasiteetti.

Mitä pienempi veren homokysteiinin pitoisuus, sitä vähemmän masennuksen oireita. Ja päinvastoin, sitä enemmän masennusta, mitä suurempi homokysteiinin ja mitä pienempi foolihapon pitoisuus. Muutokset aivojen vaaleassa aineessa (leukoaraioosi) korreloivat kohonneeseen homokysteiiniin ja masennukseen. Antioksidanttikapasiteetti ja B12-vitamiini sitä vastoin eivät korreloineet masennukseen tässä aineistossa.

Päätelmät: Veren pieni foolihapon ja kohonnut homokysteiinin pitoisuus liittyvät masennusoireisiin kotona asuvilla yli 60-vuotiailla henkilöillä. Matala foolihappo liittyy kohonneeseen homokysteiiniin, mutta foolihapolla ja homokysteinillä on toisistaan poikkeavia biokemiallisia vaikutuksia elimistössä. Aivoissa foolihappo osallistuu amiinien (välittäjäaineiden) tuottamiseen.

Sachdev PS, Parslow RA, Lux O, et al. Relationship of homocysteine, folic acid and vitamin B12 with depression in a middle-aged community sample. Psychol Med. 2005 Apr;35(4):529-38. [PubMed]

Tohtori Tolosen kommentti

Tutkimus vahvistaa mm. Kuopion yliopistosta julkaistuja tuloksia: Masentuneilla on usein alentunut foolihapon ja kohonnut homokysteiinin pitoisuus. Suomalaisten foolihapon saanti ruoasta ei riitä homokysteiinin hallintaan. Kansanterveyslaitoksen tutkimusten mukaan suomalaisten homokysteiinipitoisuus onkin Euroopan korkein (ks kuva). Ehkä siinä onkin yksi syytekijä masennuksen yleisyyteen Suomessa. Kuten australialaistutkimuskin osoittaa, foolihappo ehkäisee homokysteiinin kertymistä elimistöön. Homokysteiini vaurioittaa valtimoiden sisäpintaa, mikä johtaa valtimonkovetus- ja verenpainetautiin ja aivoverenkierron häiriöihin (ks kuva). Foolihappo puolestaan ehkäisee valtimon sisäpinnan (endoteelin) vaurioita. Foolihappo edistää masennusta ehkäisevän ja hoitavan S-adenosiinimetioniinin (SAMe) tuotantoa kudoksissa. Foolihappo vaikuttaa edullisesti kaikkiin keskeisiin elintoimintoihin, kuten alla olevasta kuvasta käy ilmi.

Foolihappoa saa nyt vahvana valmisteena – 800 µg/tabletti – myös luontaistuotekaupoista ja osastoilta, sillä vitamiinivalmisteiden ylärajat on poistettu. Suosittelen sitä – E-EPAn ja muiden ravintolisien kanssa – masennuksen täydentävään hoitoon ja taudin uusiutumisen ehkäisyyn. On valitettavaa, etteivät kaikki lääkärit tunne näitä tutkimuksia ja jotkut vähättelevät ravintolisien merkitystä masennuksen hoidossa.

Alla aiheeseen liittyviä muita tutkimusraportteja. Niitä on lisää uutisarkistossamme (klikkaa mustan yläpalkin Uutiset & Tiedotteet).

Foolihappoa masennukseen
Foolihappo on hyvä sydänlääke
Foolihappo yleislääke lähes kaikkeen?
Foolihappo suojaa alkoholin haitoilta
Foolihappo – tohtori Tolosen katsaus
Homokysteiini – tri Tolosen katsaus
Masennuksen ravitsemushoito
Ravitsemushoito vaikuttaa geeneihin