CLA laihduttaa oikeista paikoista: vyötäröltä ja reisistä

CLA (konjugoitu linolihappo) on yksi suosituimpia laihdutusvalmisteita. Digestive Disease Week 2006 -kokouksessa* Los Angelesissa esitetty hollantilais-norjalainen tutkimus kertoo, että CLA polttaa rasvaa eniten vatsan seudulta ja reisistä.

Puolen vuoden pituista kaksoissokkotutkimusta johti tohtori Alexandra Einerhand (Lipid Nutrition Center in Loders Croklaan, Wormerveer, Hollanti) ja siihen osallistui 105 ylipainoista henkilöä. Heille annettiin päivittäin 3,4 g joko CLA- tai lumekapseleita (oliiviöljyä).

Aitoa CLA:ta saaneiden koehenkilöiden rasva väheni 5,6 % enemmän kuin verrokkien. Muutos ilmeni jo 3 kuukaudessa. Naisilla rasva väheni eniten vatsan alueelta ja reisistä, mutta miehillä vain vatsasta. Käsivarren rasvassa ei havaittu muutoksia kummallakaan sukupuolella. Vyötärön ympärysmitta pieneni keskimäärin 3,1 cm ja vyötärö/lantio-suhde 0.024. Koehenkilöiden kokonaispaino aleni keskimäärin 1,5 kg ja painoindeksi 0.6 (nämä muutokset eivät olleet tilastollisesti merkitseviä). Eniten painoindeksi aleni niillä henkilöillä, joilla se oli ollut suurin kokeen alussa.

"Muutokset eivät korreloineet ruokavalioon eivätkä liikuntaan. Mitään sivuvaikutuksia ei havaittu", sanoo Einerhand. "CLA ei vaikuttanut insuliiniherkkyyteen, LDL-, HDL-kolesteroleihin eivätkä tulehduksen merkkiaineisiin (sytokiineihin)", Einerhand kertoo Reutershealthin haastattelussa. "Niissä mahdollisesti ilmenevät muutokset saattoivat olla niin vähäisiä, etteivät ne tulleet esille näin lyhyessä tutkimuksessa", hän sanoo lopuksi.

Lähde: Reutershealth 23.5.2006

Tohtori Tolosen kommentti

CLA:n edullinen vaikutus kudosrasvoihin näyttää välittyvän adiponektiini-hormonin kautta (lue lisää). CLA:n tehoa lisää sen kanssa nautittu kalsiumpyruvaatti.

Konjugoitu linolihappo (CLA) – tohtori Tolosen katsaus
Adiponektiini – tri Tolosen katsausartikkeli

*Digestive Disease Week® (DDW) is the largest international gathering of physicians, researchers and academics in the fields of gastroenterology, hepatology, endoscopy and gastrointestinal surgery. Jointly sponsored by the American Association for the Study of Liver Diseases (AASLD), the American Gastroenterological Association (AGA), the American Society for Gastrointestinal Endoscopy (ASGE) and the Society for Surgery of the Alimentary Tract (SSAT), DDW takes place May 20-25, 2006 in Los Angeles, California. The meeting showcases more than 5,000 abstracts and hundreds of lectures on the latest advances in GI research, medicine and technology.