Maraton: paljonko juoksijan pitäisi juoda?

Juoksijoita uhkaa nestehukka ja hyponatremia. Amerikan urheilulääkärikokouksen satoa

Maratonjuoksijoiden keskuudessa ilmenee hämmästyttävän usein natriumin vajautta eli hyponatremiaa. Viime vuonna Bostonin maratonilla siihen menehtyi 28-vuotias naisjuoksija. Syynä oli liian nesteen juominen, jonka seurauksena veren natriumpitoisuus painui liian alas. Muitakin vastaavia tapauksia tunnetaan urheilulääketieteessä.

Tohtori John Cianca, Houstonin Maratonin johtaja ja Baylor College of Medicinen urheilulääkäri, kertoo hoitaneensa lähes 80 lievää tai keskivaikeaa juoksijan hyponatremiaa. Hänen työryhmänsä on todennut, että lähes 85 prosentilla maratonin juosseista on veren natrium laskenut normaalirajojen alapuolelle. Lähes 25 prosentilla lukema oli alle 136 ekvivalenttia litrassa (mEq/l), kun normaalin rajat ovat 136-142. Cianca ja hänen kollegansa Joseph Chorley esittivät havaintonsa Amerikan urheilulääkäriliiton (American Medical Athletic Association) 32. vuosikokouksessa.

Oireet

Hyponatremia on yleinen ja vaikea urheilulääketieteellinen pulma, jonka oireina ovat päänsärky, pahoinvointi, huimaus ja kouristukset - aivan samat kuin nestehukankin oireet. Nestehukan vakiohoito eli nesteen tiputus suoneen voi kuitenkin aiheuttaa aivo- ja keuhkopöhön, ja potilas voi mennä koomaan ja kuolla natriumin puutteeseen.

Nestehukkaa potevan suoneen tulisi tiputtaa natriumpitoista nestettä, ja hänelle pitäisi antaa nesteenpoistolääkettä (diureettia), jonka avulla liika neste saadaan poistumaan elimistöstä. Jos ilmenee kouristuksia, tulisi urheilijalle antaa kouristuksia ehkäisevää (antikovulsiivista) lääkitystä, sanovat Cianca ja Chorley. Lievissä tapauksissa nesteen saantia pitäisi rajoittaa ja antaa ruokasuolaa (natriumkloridia) ja odottaa, että liiat nesteet poistuvat itsestään virtsan mukana.

Houstonin maratonin tutkimuksia

Ciancan työryhmä on tutkinut 110 osallistujaa vuodesta 1999. Tutkimuksissa on analysoitu juoksijoiden verta, painoa, nesteen kulutusta ja muita seikkoja.

Kävi ilmi, että natriumin puutteesta kärsivät juoksijat juovat muita enemmän ja että heidän elimistöönsä kertyy enemmän nestettä kuin normonatremisilla kilpailijoilla. Vertaamalla juoksijan painoa ennen kilpailun alkua ja painoa kisan kestäessä voidaan päätellä, milloin hänen olisi vähennettävä juomista tai lopetettava se kokonaan. Hyponatremiset juoksijat menettivät muita enemmän koko elimistön natriumia ja heidän hikensä oli tavallista suolaisempaa. Tutkijat uskovat, että muutkin seikat kuin pelkkä nesteen kertyminen ja hyponatremia vaikuttavat oireisiin.

Naisjuoksijat menettävät miehiä enemmän painoaan ja natriumia, joten he ovat miehiä alttiimpia sairastumaan vaarallisesti. Tutkijat ovat löytäneet joitakin vinkkejä, joiden avulla hyponatremia voidaan erottaa nestehukasta. Nestevajaudesta kärsivien juoksijoiden pulssi ja hengitys kiihtyvät ja verenpaine laskee, kun taas hyponatremiassa nämä tärkeät elintoiminnot vaikuttavat normaaleilta, ainakin alkuvaiheessa. Nämä juoksijat voivat huonosti ja oksentavat muita herkemmin, tutkijat sanovat.

Paljonko on liikaa?

Perinteinen ohje kuuluu: Nestettä ei pitäisi juoda enempää kuin mitä hikoilemalla poistuu. Se on helpommin sanottu kuin tehty. Juoksijan ei ole helppo arvioida hikoilemalla menetettyä nesteen määrää ja toisaalta hän voi myös menettää natriumia juomatta liikaa.

Tohtori Randy Eichner (University of Oklahoma Medical Center) sanoi kokouksessa, että hän on todennut hyponatremiaa nestehukkaa potevilla urheilijoilla, jotka harjoittelevat yli viisi tuntia kerrallaan. Teräsmieskisoihin ja ultramaratoneihin osallistuvat ovat erityisesti alttiina suoritusten pitkän keston vuoksi. Myös hitaammin kiiruhtavien, vähemmän kokeneiden maratoonareiden on oltava varovaisia.

Sisätautilääkäri Arthur Siegel (Harvardin yliopistoon kuluvasta psykiatrisesta McLean Hospitalista) on tutkinut maratoonareiden verta jo yli 20 vuoden ajan, ja hän tarjosi seuraavaa selitystä tälle ilmiölle: Juoksun jälkeen kuolleet maratoonarit menehtyivät aivopöhöön ("vesimyrkytykseen"). He eivät kuolleet pelkästään liikaan nesteeseen, vaan myös siihen, että heidän munuaisensa lakkasivat toimimasta, mikä puolestaan johtui lihasten vaurioitumisesta. Kun urheilija kokee seinän nousevan pystyyn, hän pakottaa lihaksensa jatkamaan työtä vielä senkin jälkeen, kun niistä on kaikki glykogeeni jo loppunut. Silloin stressihormoni viestittää aivoille, että munuaisten on lopetettava toimintansa, jotta elimistö voisi turvata maksimaalisen verivolyymin säilymisen. Tässä tilanteessa vähäinenkin ylimääräinen nestemäärä voi alkaa turvottaa aivoja. Jos juoksija juo lisää nestettä, kehittyy tulehdusreaktio ja seurauksena voi olla kohtalokas aivopöhö. Siegel uskoo, ettei juoksijalle kehity hyponatremiaa, vaikka hän joisi runsaastikin nestettä ennen kisaa. Tila syntyy vain, kun hän juo liikaa kisan aikana ja sen jälkeen, jolloin lihaksiin on jo syntynyt vaurioita.

Käytännön ohjeita

Kuinka maratonjuoksija voi juoda juuri sopivasti ja siten ylläpitää ihanteellista nestetasapainoa? Jos juokset yli viisi tuntia, punnitse itsesi kisan kestäessä, jos vain voit. Jos painosi nousee, lopeta juominen. Toiseksi opettele tuntemaan hikoilemisesi. Onko paitasi likomärkä jo parin kilometrin jälkeen?

"Suolaiset hikoilijat" ovat erityinen riskiryhmä juodessaan runsaasti. Tarkkaile itseäsi, tuntuuko pahoinvointia, kovaa väsymystä, turpoavatko kädet ja/tai jalat, tuntuuko olo sekavalta? Jos koet näitä oireita, hakeudu heti ensiapuun.

Urheilulääkärit kiistelevät siitä, onko suolaisista välipaloista apua. Vuonna 2002 Ciancan työryhmä antoi 17 juoksijalle natriumpitoista juomaa tavallisen urheilujuoman lisänä. Verrokkeina oli 14 juoksijaa, jotka joivat vain tavallista urheilujuomaa. Ryhmien välillä ei havaittu mitään eroja veren natriumissa, painon lisäyksessä tai sen menetyksessä eikä nesteen menetyksessä.

Siegel oli kokouksessa samaa mieltä. Hänen mielestään hyponatremia johtuu nesteen kertymisestä elimistöön, ei pelkästään natriumin puutteesta. Siksi juoksijoiden voi olla vaarallista olettaa, että he ovat turvassa, kun he juovat urheilujuomaa veden sijasta. Urheilijan on aloitettava valmistautuminen maratoniin 6-8 kuukautta etukäteen. Liian moni lähtee lähes kylmiltään maratonille vain, koska joku muu on uskotellut heille: "Kyllä sinä siihen pystyt!" Urheilijan on tunnettava, kuinka elimistö reagoi erilaisiin tiloihin ja oloihin. Maratoniin ei pidä suhtautua liian kevyesti, varoittavat urheilulääkärit.

Lähde: ReutersHealth 22.04.2003

Samansukuinen raportti:
Triathlon-oireyhtymä

Tri Tolosen kommentti:

Helsinki City -maratoniin osallistumista harkitsevien on syytä ottaa vaari näistä tiedoista. Lisäksi on hyvä tietää, että pitkänmatkanjuoksijoiden lihasten karnoniini kuluu ja sen pitoisuus laskee, jolloin lihasten pH laskee ja lihassoluihin syntyy edellä mainittuja vaurioita. Suosittelen juoksijoille lisäravinteiksi perinteisiä antioksidantteja ja erityisesti Bio-Carnosinia, koska ne vähentävät lihastyössä syntyvää hapetusstressiä, lisäävät kestävyyttä ja nopeuttavat palautumista rasituksen jälkeen. Karnosiini puskuroi tehokkaasti maitohappoa ja ehkäisee myös aivoperäisiä kouristuksia (epilepsiakohtauksia).

Karnosiini urheilussa