Aspiriinista haimasyöpää

Yli 88 000 sairaanhoitajan 16 vuoden seurantatutkimuksen satoa

Aspiriinin runsas käyttö lisää huomattavasti vaaraa sairastua ja kuolla haimasyöpään, osoittaa suuri amerikkalainen seurantatutkimus. Tutkimuksen esitteli sitä johtanut tohtori Eva Schernhammer Yhdysvaltain syöpätutkijoiden vuosikokouksessa (American Association for Cancer Research). Schernhammer toimii Bostonissa Harvard Medical Schoolissa ja Brigham and Women's Hospitalissa.

Haimasyöpä on verrattain harvinainen, mutta sitäkin vaarallisempi syöpätauti. Lähes kaikki siihen sairastuneet kuolevat viimeistään kolmessa vuodessa. Yhdysvalloissa tautiin kuolee vuosittain 31 000 ihmistä, Suomessa parisen sataa.

Hälyttävät tulokset saatiin yli 88 000 sairaanhoitajan 16-vuotisesta seurantatutkimuksesta (Nurses´ Health Study), joka on ollut vireillä 1980-luvun alusta. Tutkimuksesta on saatu runsaasti uutta tietoa eri sairauksen syy- ja suojatekijöistä. Esimeriksi, että foolihappo vähentää alkoholin haittoja (lue tutkimus).

Yhteensä 161 sairaanhoitajaa sairastui haimasyöpään. Useimmin sairastuivat sellaiset naiset, jotka olivat ottaneet aspiriinia 14 tablettia tai enemmän viikossa. Heidän riskinsä oli 86 % suurempi kuin naisten, jotka eivät käyttäneet särkylääkettä lainkaan. 6-13 tablettia viikoittain ottaneiden riski oli suurentunut 41 % ja 1-3 tablettia viikossa ottaneiden riski vastaavasti 11 %. Naiset, jotka olivat ottaneet viikottain kaksi aspiriinitablettia tai enemmän 20 vuoden ajan, sairastuivat 58 % muita useammin haimasyöpään. Useimmat olivat syöneet aspiriinia pääasiassa erilaisin särkyihin.

Tulos oli täysin päinvastainen kuin tutkijat olivat odottaneet. "Alun perin odotimme aspiriinin suojaavan haimasyövältä", tohtori Schernhammer sanoi. Aikaisemmissa tutkimuksissa oli saatu viitteitä siitä, että aspiriini suojaisi suolistosyöviltä. Nyt tutkijat ovat päättäneet tarkistaa vanhat tutkimuksensa uudelleen, sillä niissä saattaa piillä jokin virhe.

"Tupakoinnin ja lihavuuden ohella aspiriini näyttää olevan niitä harvoja haimasyövän aiheuttajia, joita tunnemme", sanoi Schernhammer. Hän lisäsi, että erään toisen tutkimuksen mukaan aspiriini voi aiheuttaa haimatulehduksen, joka joskus johtaa haimasyöpään.

Haimasyövän ilmaantuvuus Suomessa 1955–1994

Kaavakuvassa 5-vuotisjaksoissa ilmaantuneet uudet tapaukset 1955-1994. jakamalla luvut 5:llä saadaan vuosittaiset uudet tapaukset.
Female = naiset, Male = miehet.