Slovakialaiset lastenpsykiatrit: Kalaöljy parantaa lasten ja nuorten masennusta

Kalaöljyn omega-3-rasvahappojen, etenkin EPAn, on osoitettu jo monissa kliinisissä tutkimuksissa parantavan lasten, nuorten ja vanhempien ihmisten kliinistä masennusta. Slovakian Bratislavan Comenius Universityn lastenklinikan psykiatrit vahvistavat tämän tiedon kliinisessä kaksoissokkotutkimuksessaan. Siinä vakiolääkityksen lisänä kalaöljyä saaneiden lasten masennus alkoi väistyä jo kuudessa viikossa, paljon nopeammin kuin käypää hoitoa saavien verrokkien.

Tutkimus aloitettiin vuonna 2013 ja siihen osallistui 60 lasta ja nuorta (8–18 vuotta). Heidät satunnaistettiin kahteen yhtä suureen ryhmään, joista toinen sai tavanomaisen lääkityksensä lisäksi 12 viikkoa kalaöljyä (1 000 mg EPAa +750 mg DHA:ta) ja toinen sai lumetta (auringonkukkaöljyä, linolihappoa, omega-6). Potilaat tutkittiin alussa ja joka toinen viikko 3 kuukauden loppuun asti ja sen jälkeen vielä kerran 4 viikon kuluttua.

Masennuksen astetta mitattiin Children's Depression Inventory (CDI) -skaalalla ja lisäksi otettiin verikokeita, joista analysoitiin veren rasva-profiilia (LDL- ja HDL-kolesteroleja ja niiden alafraktioita, seerumin rasvahappoja, kroonisen matala-asteisen tulehduksen ja hapetusstressin merkkiaineita, steroidihormoneja ja punasolujen kalvojen joustavuutta sekä valkosolujen telomeerien pituutta (katso tutkimussuunnitelma ISRCTN 81655012).

Kalaöljyä saaneiden lasten masennus (CDI-pisteet) lieveni merkitsevästi jo kuudessa viikossa verrattuna lähtötilanteeseen ja verrokkeihin. Kalaöljy alensi voimakkaasti veren omega-6/omega-3-suhdetta 24.2:1 → 7.6:1 jo kuudessa viikossa. Seerumin EPAn – mutta ei DHA:n – pitoisuus korreloi vahvasti oireiden vähentymiseen.

Runsaasti EPAa sisältävä kalaöljy voi olla tehokas lisähoito lasten ja nuorten masennuksessa, päättelee lastenpsykiatrian apulaisprofessori Jana Trebatickán johtama tutkijaryhmä. Se julkaisi vuonna 2017 osaraportin tästä tutkimuksesta, jonka tulokset jo olivat lupaavat (Trebatická ym. 2017). Vuonna 2017 työryhmä julkaisi raportin myös sydäntautien ja masennuksen yhteydestä ja vuorovaikutuksesta sekä kalaöljyjen suotuisista vaikutuksista siihen. Omega-6/omega-3-suhteen alentaminen kalaöljyllä tuo monia hyviä vaikutuksia sekä sydämelle että aivoille, totesivat tutkijat.

Trebatická J, Hradečná Z, Surovcová A. et al. Omega-3 fatty-acids modulate symptoms of depressive disorder, serum levels of omega-3 fatty acids and omega-6/omega-3 ratio in children. A randomized, double-blind and controlled trial [published online ahead of print, 2020 Mar 7]. Psychiatry Research. 2020;287:112911. doi.org/10.1016/j.psychres.2020.112911
Trebatická, Hradečná Z, Surovcová A. et al.Emulsified omega-3 fatty-acids modulate the symptoms of depressive disorder in children and adolescents: a pilot study. Child Adolesc Psychiatry Ment Health. 2017; 11: 30. Published online 2017 Jul 5. doi: 10.1186/s13034-017-0167-2 2017; 11: 30. doi: 10.1186/s13034-017-0167-2 Open Access.
Trebatická J, Dukát A, Ďuračková Z, Muchová J. Cardiovascular diseases, depression disorders and potential effects of omega-3 fatty acids. Physiolocigal Research. 2017;66(3):363–382. doi:10.33549/physiolres.933430 Free Access.

Tohtori Tolosen kommentti

Turun yliopiston integratiivisen neurotieteen ja psykiatrian professori Hasse Karlsson sanoo Kauneus ja Terveys -lehden (2/2020) sivulla 45: Myös kalaöljyjen ja probioottien mielelle hyvää tekevästä vaikutuksesta on "hieman näyttöä".

Voit verrata Karlsson ilmaisua "hieman" tähän taulukkoon, johon olen kerännyt psykiatrien kalaöljyllä tekemiä kliinisiä tutkimuksia masennuksessa. Karlssonin tiedot kaipaisivat päivitystä, sillä Yhdysvaltain psykiatriliiton omega-3-komitea suositteli kalaöljyä jo vuonna 2006 masennuksen hoidossa.

Viime vuonna (2019) kansainvälisen psykiatriyhdistyksen alakomitea (17 psykiatrian professoria) antoi saman suosituksen ja täsmensi sitä uusien kliinisten tutkimusten mukaisesti. Tarve on > 2 g/vrk joko pelkkää puhdasta ja väkevöityä EPAa (E-EPAa) tai EPA+DHA-yhdistelmää, jossa pitää kuitenkin olla 1–2 g/vrk EPAa, sanoo komitea.

Ohion ja Johns Hopkinsin yliopistojen psykiatrit ja psykologit osoittivat kaksoissokkotutkimuksessaan vuonna 2016, että väkevöity kalaöljy tehostaa masentuneiden 7–14-vuotiaiden lasten ja nuorten psykoterapiaa.

Suomessa kokenut psykiatri Mauno Rauramo ehdotti Lääkäriseura Duodecimille jo marraskuussa 2009 kalaöljyn lisäämistä masennuksen käypä hoito -suositukseen. Ehdotus ei ole toteutunut, sillä lääketeollisuus lahjoo työryhmän puheenjohtajaa ja jäseniä. Potilaat saavat kärsiä ja valittaa huonosta hoidosta. Olen lähettänyt uusia kalaöljytutkimuksia Suomen Mielenterveysseuralle ja Mielenterveyden keskusliitolle saamatta niiltä milloinkaan vastausta. Suomen valtamedia ei ole kirjoittanut kalaöljyn tai muiden ravintolisien positiivisista terveysvaikutuksista, vaikka niistä on julkaistu tuhansia tieteellisiä tutkimuksia pätevissä tiedelehdissä.

Hakusanoja: masennus, depressio, lasten masennus, lastenpsykiatria, kalaöljy, E-EPA, omega-3, tohtori Tolonen