Voiko tyypin 2 diabeteksen parantaa pysyvästi?

Tyypin 2 diabetekseen sairastuneiden määrä Suomessa kasvoi nopeasti 2000-luvun alkupuolella, huolimatta kansallisesta diabeteksen ehkäisyohjelmasta (DEHKO) 2000 - 2010. Nyt diabeetikkoja on jo yli puoli miljoonaa, joista kaikki eivät ole vielä tietoisia taudistaan. Diabeteksen hoitokustannuksiin menee noin 15 prosenttia Suomen terveydenhuollon kokonaismenoista, jotka ovat noin 20 miljardia euroa (yli 1/3 valtion budjetista). Diabeetikkoja hoidetaan käypä hoito -ohjeiden mukaan. Niissä diabeetikoille suositellaan samanlaista ruokavaliota kuin muullekin väestölle, mikä on täysin väärä ohje. Vuonna 2016 diabeteslääkkeitä käytti Kelan tilastojen mukaan 368 861 henkilöä. Suurin osa heistä voisi vähentää lääkkeitä tai jopa päästä niistä kokonaan eroon, jos he noudattaisivat ketogeenista vhh-ruokavaliota ja nauttisivat ravintolisiä. Valtio säästäisi miljardeja euroja vuosittain.

Lääkärikoulutuksessa opetetaan ja lääkärit uskovat, että tyypin 2 diabetes (T2D) on parantumaton, etenevä sairaus, joka voi johtaa ajan myötä vakaviin lisätauteihin (komplikaatioihin), kuten suurten ja pienten valtimoiden ahtaumiin, sydän- ja aivoinfarkteihin, munuais-, hermo- ja silmävaurioihin, säärihaavoihin ja amputaatioihin. Näin siis lääkäreiden ja diabeteshoitajien antamista ruokavalio-ohjeista ja lääkehoidosta huolimatta.

Viimeisten kymmenen vuoden aikana on käynyt ilmeiseksi, että T2D voidaan parantaa (saada remissioon) lääkkeettömästi vhh-ruokavaliolla, laihduttamalla ja ravintolisillä. Silloin lääkehoitoa voidaan vähentää oleellisesti tai päästä siitä jopa kokonaan eroon. Tunnen itsekin useita suomalaisia, joiden T2D on ollut remissiossa jo 3-7 vuotta, ilman lääkitystä.

Kalifornian Piilaaksossa on Sami Inkisen kolme vuotta sitten perustama verkossa toimiva lääkäriasema Virta Health, jonka kunnianhimoisena tavoitteena on parantaa 100 miljoonan ihmisen T2D teknologia-avusteisella biometrisellä etähoidolla. Siinä neuvotaan – täysin päinvastoin kuin Diabetesliiton ohjeissa – noudattamaan ketogeenista vähähiilihydraattista, runsaasti rasvaa sisältävää ruokavaliota, joka pitää verensokerin kurissa, parantaa insuliiniresistenssiä ja laihduttaa ylipinoisia. Virta Healthin hoitomenetelmää noudattaa jo monta tuhatta diabeetikkoa. Yrityksessä työskentelee 75 henkilöä ja parhaillaan rekrytoidaan lisää ohjelmistokehittäjiä ja datatieteilijöitä.

Diabetes Therapy -lehti julkaisi helmikuussa Virta Healthin menetelmällä tehdyn vuoden pituisen tutkimuksen, jossa useimpien T2D:n eteneminen pysähtyi nopeasti ja turvallisesti. Hankkeeseen osallistui 349 diabeetikkoa, joista 82 % oli ylipainoisia tai lihavia ja 87 % käytti diabeteslääkkeitä. Osallistujista 87 toimi vakiohoitoa saavina verrokkeina. Uutta hoitoa saavat lihavat laihtuivat keskimäärin 12 prosenttia, ja ”pitkä sokeri” HbA1c aleni keskimäärin 60:sta 45:een mmoliin/mol (7,6:sta 6,3:een %). Lähes kaikkien tila koheni, ja 60 prosenttia potilaista pääsi remissioon. Ennen tutkimusta 30 prosenttia potilaista oli käyttänyt insuliinia, mutta 94 prosenttia pystyi vähentämään sitä tai lopettamaan sen kokonaan. Kaikki sulfonyyliureaa käyttäneet pääsivät eroon lääkkeestään. Kohonnut verenpaine aleni, veren rasva-, maksa- ja tulehdusarvot kohenivat verrokkeihin nähden. Sivuvaikutuksia ei ilmennyt. Artikkelin voi lukea kokonaan maksutta alla olevasta linkistä.

Verensokerin kohoaminen esidiabeteksessa ja diabeteksessa nopeuttaa kognitiivisten taitojen heikkenemistä. Kukapa nyt haluaisi menettää muistiaan, oppimis- ja mieleenpainamiskykyään sekä hoksottimiaan ennenaikaisesti? Lue lisää uudesta tutkimuksesta alla olevasta linkistä:

Ravintolisät avuksi

Monet ravintolisät korjaavat sokeri- ja rasvatasapainoa ja ehkäisevät, vaimentavat ja sammuttavat diabeetikon elimistössä myllertävää hapetusstressiä sekä kroonista matala-asteista tulehdusta (inflammaatiota). Niiden hillitseminen vähentää T2D:n lisätautien riskiä ja jarruttaa komplikaatioiden etenemistä. Diabeetikolle tehokkaita ja turvallisia ravintolisiä ovat berberiini, C-, D- ja E-vitamiinit, E-EPA, karnosiini, kromipikolinaatti, magnesium, probiootit, sinkki ja ubikinoni. Niillä on synerginen vuoro- ja yhteisvaikutus, joten niitä kannattaa käyttää yhtaikaa. Näillä ravintolisillä ja diabeteslääkkeillä ei ole haitallisia yhteisvaikutuksia.

Hallberg S, McKenzie AM, Williams PT, et al. Effectiveness and Safety of a Novel Care Model for the Management of Type 2 Diabetes at 1 Year: An Open-Label, Non-Randomized, Controlled Study. Diabetes Therapy 2018 Free Full Text
Faster Cognitive Decline Tied to Hyperglycemia – Link was seen in those with diabetes and prediabetes. MedpageToday 25.1.2018