PREDIMED-tutkimus: Rasva ei lihota

Ravitsemustieteen perusoppina ollut käsitys ravintorasvojen ja kaloreiden vaarallisuudesta tyrmätään The Lancet Diabetes & Endocrinology -lehdessä julkaistussa espanjalaisessa PREDIMED-tutkimuksessa. Välimeren ruokavalion tyypilliset rasvat, oliiviöljy ja pähkinät eivät lihota eivätkä kasvata vyötärön ympärysmittaa sen enempää kuin vähärasvainen ruokavalio. Nykyiset ravitsemussuositukset, joissa neuvotaan syömään vähärasvaisia ja vähäkalorisia ruokia, ovat johtaneet ihmiskuntaa pahasti harhaan, kirjoittavat barcelonalaisen CIBER OBN -yliopiston tutkijat.

Yli 40 vuotta meitä on peloteltu aiheetta ravintorasvojen ja kaloreiden vaaroilla, toteaa tohtori Ramon Estruchin johtama työryhmä artikkelissaan. Ravinnon rasvamäärän ja kaloreiden rajoittaminen ei ole hyvä ohjenuora, jos haluamme pysyä terveinä. Saamme syödä rasvoja huomattavasti enemmän kuin virallisissa suosituksissa neuvotaan. Erityisen terveellisiä rasvoja ovat fenolipitoiset kasviöljyt, kalaöljy ja pähkinöiden rasvat. Tutkijat eivät kuitenkaan suosittele syömään suuria määriä voita, lihaa, makeutettuja juomia tai jälkiruokia eikä pikaruokia.

Välimeren ruokia

Vihannekset, hedelmät, pähkinät, oliiviöljy ja rasvainen kala ja kana kuuluvat Välimenren ruokavalioon. Sen noudattaminen ja alkoholin käytön välttäminen tai pitäminen kohtuullisena, tupakoinnin ja liiallisen liharuokien välttäminen ja säännöllinen kuntoliikunta sekä ravintolisät auttavat ihmisiä elämään terveenä pitempään.

Lihavuus on sydän- ja verisuonitautien, tyypin 2 diabeteksen, syöpäsairauksien ja lihastautien riskitekijä, muistuttavat tutkijat. Vakio-ohje lihomisen ehkäisyyn ja laihtumiseen on ollut tähän asti rasvaisten ruokien ja kalorien välttäminen ja liikunnan lisääminen. Maailman terveysjärjestö (WHO) ja monet muut järjestöt suosittelevat rasvoja enintään 30 prosenttia kokonaisenergian saannista. Kaikkinaisten rasvojen välttely on kuitenkin johtanut liialliseen hiilihydraattien syömiseen, mikä on johtanut ojasta allikkoon: ihmiset ovat lihoneet, tyypin 2 diabetes ja syövät ovat yleistyneet.

PREDIMED-tutkimus tehtiin Espanjassa 2003–2010 11 sairaalassa, ja siihen osallistui 7 447 miestä ja naista, iältään 55–80 vuotta. Lähes kaikki (90 %) olivat ylipainoisia tai lihavia ja heillä oli suuri sydän- ja verisuonitautien riski ja/tai tyypin 2 diabetes. Heidät arvottiin sattumanvaraisesti kolmea erilaista ruokavaliota noudattavaan ryhmään:

  1. Välimeren ruokavalio, joka sisälsi runsaasti oliiviöljyä, eikä kalorien saantia rajoitettu (n=2543),
  2. vähärasvainen Välimeren dieetti, joka sisälsi runsaasti pähkinöitä, kaloreita ei rajoitettu (n=2454), ja
  3. vähärasvainen ruokavalio, jossa pyrittiin välttämään kaikkia ravintorasvoja (n=2450).

Ravitsemusterapeutit neuvoivat kaikkia osallistujia yksilöllisesti näiden ruokavalioiden noudattamisessa. Hoitomyöntyväisyys oli hyvä. Koehenkilöistä otettiin veri- ja virtsanäytteitä. Seuranta-aika oli viisi vuotta. Vähärasvaista ruokavaliota noudattavien ravintorasvojen kokonaismäärä oli pienentynyt 40 -> 37,4 prosenttiin ja muissa ryhmissä se oli lisääntynyt pari prosenttia. Rasvojen saannin lisääntyessä proteiinien ja hiilihydraattien syönti oli vähentynyt.

Paino aleni hiukan kaikissa kolmessa ryhmässä, keskimäärin eniten (0,88 kg) oliiviöljyryhmässä, toiseksi eniten (0,60 kg) vähärasvaisessa ja kolmanneksi eniten (0,40 kg) pähkinäryhmässä. Vyötärönympärys suureni vähän kaikissa ryhmissä: 1,2 cm vähärasvaisessa, 0,85 cm oliiviöljy- ja 0,37 cm pähkinäryhmässä.

Maailman johtaviin ravitsemustutkijoihin lukeutuva kardiologi, professori Dariush Mozaffarian (Friedman School of Nutrition Science & Policy at Tufts University, Boston, MA, USA) kommentoi samassa lehdessä tutkimusta harmitellen, että se keskittyi vain kokonaisrasvamäärään, eikä ottanut huomioon erilaisten rasvahappojen vaikutuksia. Ravitsemussuositukset pitäisi uudistaa ja luopua vanhentuneesta tavasta rajoittaa rasvojen kokonaissaantia. Kalorikammoiset varoitukset pitäisi lopettaa. "Meidän tulee luopua vähärasvaisuuden ja vähäkalorisuuden myyteistä painonhallinnassa. Nämä myytit ovat johtaneet täysmaidon välttämiseen ja terveellisten rasvojen karsimiseen ravintola- ja kotiruuista. Suositukset ovat johtaneet kuluttajia harhaan valitsemaan epäterveellisiä elintarvikkeita kokonaisrasvan ja kaloreiden perusteella todellisten terveysvaikutusten sijaan. Elintarvikkeiden ja ruokavalioiden rasvapitoisuus ei ole yksinkertaisesti hyödyllinen pitkäaikaisten terveysvaikutusten mittari. Samoin energiatiheys ja kokonaiskalorien määrä ovat harhaanjohtavia”, kommentoi Mozzaffarian.

Estruch R, Martínez-González M A, Corella D, et al. Effect of a high-fat Mediterranean diet on bodyweight and waist circumference: a prespecified secondary outcomes analysis of the PREDIMED randomised controlled trial. The Lancet Diabetes & Endocrinology, 2016; DOI: 10.1016/S2213-8587(16)30085-7