Sokeri ruokkii syöpää

Lääketieteen Nobel-palkinnon saanut saksalainen Otto Warburg (1883-1970) osoitti, että syöpäkasvaimet suurentuvat ja metastasoivat muualle elimistöön sokereiden (hiilihydraattien) avulla. Syöpälääkärit ja -potilaat eivät näytä tietävän tätä tosiasiaa yleisesti, vaikka sillä on suuri merkitys potilaan ennusteelle. Uusi hiirillä tehty tutkimus osoittaa, kuinka syöpä käyttää sokereita hyväkseen. Tutkimuksen julkaisi Cancer Research -lehti. Tulokset tukevat käsitystä, jonka mukaan syöpäpotilaan kannattaa noudattaa vähähiilihydraattista (vhh)ruokavaliota ja syödä reilusti proteiinia ja rasvoja sisältäviä ruokia.

"Monille potilaille sanotaan, ettei sillä ole väliä, mitä syöt syöpädiagnoosin saatuasi. Tämä alustava eläintutkimus osoittaa, että kyllä sillä on väliä”, sanoo yksi tutkijoista, professori Lorenzo Cohen Texasin yliopistosta ja Anderson Cancer Centeristä.

Tulokset ovat tärkeä lisä siihen kokonaiskuvaan, joka meille alkaa valjeta länsimaisen ravitsemuksen merkityksestä syöpätaudeissa. Ainakin kaksi kolmasosaa kaikista syöpätapauksista liittyy elämäntapoihin: tupakointiin, epäterveelliseen ravintoon ja liikunnan puutteeseen. Sokeri on merkittävä syytekijä. Kaikki eivät vain ymmärrä mitä kaikkea ”sokerilla” tarkoitetaan. Cohenin työryhmä osoitti, että erityisesti fruktoosia – jota on puolet pöytäsokerista eli sukroosista, toinen puoli siitä on glukoosia – aktivoi aineenvaihdunnassa tulehdussytokiinia 12-LOX. Se kasvattaa syöpätuumoreita ja auttaa niitä lähettämään metastaaseja. Tämä on tärkeä tieto, sillä suurin osa syöpäpotilaista ei kuole primaarituumoriin, vaan metastaaseihin, sanoo Cohen NBC Newsin haastattelussa. Käytäntö on osoittanut, että syöpä etenee nopeasti niillä potilailla, jotka syövät paljon sokeripitoisia ruokia, hän lisää.

Tutkijat syöttivät hiirille sokereita (tärkkelystä) samaan tapaan kuin amerikkalaiset ihmiset syövät niitä. Hiiret olivat geneettisesti alttiita sairastumaan rintasyöpään. Kuuden kuukauden iässä 30 prosenttia kaikista hiiristä sairastui rintasyöpään. Mutta 50 % sairastui niistä hiiristä, joille oli syötetty paljon tärkkelystä. Mitä enemmän tärkkelystä ne söivät, sitä suuremmiksi kasvaimet tulivat.

Elimistö käsittelee glukoosia ja fruktoosia eri lailla. Fruktoosin aineenvaihdunta tapahtuu maksassa, glukoosin taas haimassa ja muissa elimissä, Cohen selittää. Mitä enemmän hiiret saivat fruktoosia, sitä suuremmiksi tuumorit kasvoivat. Havainto tukee käsitystä, että fruktoosi edistää haimasyöpää. Fruktoosi kiihdyttää tulehdusta ja syövän kasvua enemmän kuin glukoosi, Cohen tulkitsee tuloksia. Kaikki sokerit kasvattivat tuumoreita, mutta fruktoosi kasvatti niitä eniten, hän lisää.

Tutkimuksen merkitys ihmisille on selvä: vältä turhia sokereita ja aivan erityisesti fruktoosia. Hedelmissä ei ole kovinkaan paljon fruktoosia (vaikka sen nimi on suomeksi hedelmäsokeri); suurin osa  hedelmien sokereista on yleensä muita sokereita, lähinnä sakkaroosia. Hedelmäsokerin nimi on siis harhaanjohtava. Hedelmien sokerit imeytyvät hitaasti kuitujen ansiosta. Fruktoosia on paljon esimerkiksi makeutetuissa juomissa, joita nuoriso  suosii. Maailman Terveysjärjestö WHO toivoo, etteivät ihmiset saisi sokereista enempää kuin viisi prosenttia kokonaiskaloreista. Se vastaa 3 teelusikallista päivässä naisille ja 4,5 teelusikallista miehille. Hiirille annettuna ja painoon suhteutettuina tällainenkin saanti lisäsi tuumoreiden kasvua. Terveysviranomaiset yrittävät neuvoa ihmisiä syömään vähemmän sokereita, sillä ne lisäävät myös diabeteksen, Alzeimerin taudin ja sydänsairauksien riskiä. Yhdysvalloissa julkaistun tuoreen tutkimuksen mukaan 184 000 amerikkalaista kuolee vuosittain liiallisen sokerinsyönnin seurauksiin. Sokeriteollisuus puolestaan vähättelee sokereiden terveyshaittoja.

Sugar in Western diets increases risk for breast cancer tumors and metastasis