Kalaöljy tehostaa yli 60-vuotiaiden naisten kuntoilua

Lihaskunto ja fyysinen suorituskyky heikkenevät ikääntyvillä ihmisillä. Kuntoilu voi kuitenkin pysäyttää heikkenemisen ja jopa palauttaa kunnon ennalleen tai jopa paremmaksi. Brasilialaiset tutkijat ovat nyt osoittaneet, että kalaöljyn käyttö ravintolisänä voi tehostaa kuntoilun hyviä vaikutuksia yli 60-vuotiailla naisilla. Tulokset julkaistiin tammikuussa 2012 maailman johtavassa ravitsemuslääketieteen lehdessä American Journal of Clinical Nutrition.

Kokeeseen osallistui 45 naista, jotka jaettiin kolmeen ryhmään. Yksi ryhmistä teki vain kunto-ohjelmaa kolme kuukautta, kaksi muuta ryhmää sai samanlaisen kunto-ohjelman lisänä kalaöljyä. Kalaöljyn käyttö oli aloitettu 60 päivää ennen kunto-ohjelman aloittamista. Toinen näistä ryhmistä nautti kalaöljyä 2 grammaa 90 päivää ja toinen 150 päivää kuntoilun aikana. Lihasvoimia ja fyysistä suorituskykyä mitattiin ennen kuntoilun aloittamista ja sen päätyttyä.

Alussa ryhmien kesken ei ollut merkitseviä eroja. Alaraajojen lihasvoima lisääntyi kaikissa ryhmissä, mutta eniten kalaöljyryhmissä. Esimerkiksi tuolista seisomaan -nousukokeessa erot olivat selvät kalaöljyä saaneiden hyväksi. "Voimaharjoitukset lisäävät ikääntyvien naisten lihasvoimaa, mutta kalaöljyn nauttiminen kuntoharjoitusten lisänä tehostaa lihasvoiman ja toimintakyvyn hankintaa", päättelevät tutkijat.

Uudempi kansainvälinen tutkimus vahvistaa brassitutkimuksen tuloksia. Kolmen gramman päivittäin kalaöljyannos paransi 18 viikon kuluessa noin 70-vuotiaiden naisten kuntoharjoittelun tuloksia (+34 %) merkitsevästi lumevalmisteeseen nähden (+17 %). Tutkimukset tukevat aikaisempia havaintoja, joista kerrotaan maksuttomassa Kalaöljyoppaassa.

Rodacki CL, Rodacki AL, Pereira G, et al. Fish-oil supplementation enhances the effects of strength training in elderly women. American Journal of Clinical Nutrition. 2012 Jan 4. [Epub ahead of print]
Fish oil supplements may improve muscle function in older women. Nursing Times 17.11. 2016
Da Boit M, Sibson R, Sivasubramaniam S, et al. Sex differences in the effect of fish oil supplementation on the adaptive response to resistance exercise training in older people: a randomized control trial. American Journal of Clinical Nutrition First published November 16, 2016, doi: 10.3945/ajcn.116.140780