Rasvainen ruoka ei aiheuta valtimotauteja

Rasvainen ruoka ei lihota eikä aiheuta valtimotauteja, osoittavat uudet suuret väestötutkimukset. Johtava ravitsemuslääketieteen lehti julkaisi tammikuun numerossaan 2010 jättimäisen meta-analyysin, joka kumoaa vallitsevan käsityksen tyydytetyn maaeläinrasvan yhteydestä sepelvaltimotautiin. Samalla myös nykyiset suomalaiset viranomaisten antamat ravitsemusohjeet joutavat romukoppaan. Terveellinen ruokavalio on vähähiilihydraattinen, ei vähärasvainen.

Yhdysvaltain terveysviraston ja Harvardin yliopiston yhteisen raportin lähtökohtana oli vallitseva käsitys, jonka mukaan tyydytetty, niin sanottu kova rasva on syynä valtimoiden kovettumiseen. Kaikkialla maailmassa ihmisiä neuvotaan vähentämään tyydytetyn rasvan syöntiä, minkä uskotaan ehkäisevän valtimotauteja. Meta-analyysi tyrmää tämän teorian.

Tutkijat analysoivat tyydytettyjen rasvojen yhteyttä sepelvaltimotautiin ja aivohalvaukseen käsitelleet tieteelliset, ajassa etenevät (prospektiiviset) väestötutkimukset Medline- ja EMBASE-tietokannoista. Yhteensä 21 hyvin tehtyä tutkimusta kelpuutettiin mukaan. Niissä oli seurattu 5–23 vuotta ruokavalion vaikutusta lähes 350 000 henkilön verisuoniterveydeen. Seurannan aikana 11 006 henkilöä sai sepelvaltimotaudin tai aivohalvauksen. Tyydytetyn rasvan syönti ei korreloinut mitenkään valtimotauteihin.

Johtopäätös: Etenevät väestötutkimukset eivät tue käsitystä, jonka mukaan tyydytetty ravintorasva liittyisi sepelvaltimo- tai muihin verisuonitauteihin.

Siri-Tarino, PW, Sun Q, Hu FB, Krauss RM. Meta-analysis of prospective cohort studies evaluating the association of saturated fat with cardiovascular disease Am J Clin Nutr (January 13, 2010). doi:10.3945/ajcn.2009.27725

Sydänprofessori Peter Nilssonin lyhyt esitys: video

Tohtori Tolosen kommentti

Meta-analyysi vahvistaa toisen, 11 tutkimusta käsittäneen meta-analyysin päätelmiä: Rasvainen ruoka ei aiheuta eikä lisää valtimotauteja (Skieff ja Miller 2009). Uusi, vielä suurempi meta-analyysi vahvistaa, ettei tryydytetty rasva aiheuta sydän- ja valtimotauteja eivätkä ns. pehmeät rasvat (lue margariinit ja rypsi- ja muut kasvilljyt) ehkäise näitä sairauksia, kuten meille on 40 vuotta väitetty.

Chowdhury R, Warnakula S, Kunutsor S.et al.  Association of Dietary, Circulating, and Supplement Fatty Acids With Coronary Risk: A Systematic Review and Meta-analysis. Annals of Internal Medicine. 2014;160(6):398-406-406. doi:10.7326/M13-1788

Ravintorasva–kolesteroli–valtimotaudit -teoria on virheellinen kuten "keisarin uudet vaatteet". Valion entinen tutkimusjohtaja professori Kari Salminen on siis ollut oikeassa ja THL:n pääjohtaja Pekka Puska ja ravitsemustieteen professori Mikael Fogelholm väärässä. Tosiasiassa kolesterolilla ei ole juuri mitään tekemistä valtimoiden kovettumisessa. On todennäköistä, että noin 600 000 suomalaista syö turhaan kalliita kolesterolilääkkeitä.

Pekka Puska esittää, että sydäntautikuolleisuuden aleneminen Suomessa olisi Pohjois-Karjala -projektin antiota. Todellisuudessa kuolleisuus lähti laskuun jo ennen PK-projektin käynnistymistä niin Pohjois-Karjalassa kuin muualakin Suomessa (kuva). Käyrä noudattaa samaa kaavaa muuallikin maailmassa; syytä sydänkuolleisuuden vähenemiseen ei pystytä selittämään.

Maailman terveysjärjestö (WHO) ja Maailman elintarvikejärjestö (FAO) tyrmäävät raportissaan rasva-valtimotauti -teorian: “Tyydytettyjen rasvojen saanti ei liittynyt merkittävästi sepelvaltimotautikuolleisuuteen...” ja “Tyydytetyn rasvan saanti ei liittynyt sepelvaltimotautitapahtumiin, kuten sydänkohtauksiin…

Englannissakin käydään rasvasotaa jo täyttä päätä. Sydänkirurgi Shyam Kolvekar väittää Daily mailissa, että voi tukkii valtimoita. Kun tohtori John Briffa vaatii häneltä asiasta tieteellistä näyttöä, Kolvekar vastaa ja meilaa yhden ainoan tutkimuksen, Pekka Puskan Pohjois-Karjala -projektia koskevan kirjoituksen. Briffa ampuu senkin alas. Näin ollen niitä "tuhansia ja taas tuhansia" rasvateoriaa tukevia päteviä tutkimuksia ei löydykään mistään.

Valtimotautien syyt ovat vielä hämärän peitossa, mutta varmaa on, että valtimomuutoksia voidaan ehkäistä ja hoitaa D-vitamiinilla ja uuden polven etyyliesteröidyillä kalaöljyillä. Niiden vaikutus perustuu pääasiassa muuhun kuin kolesterolin alentamiseen, nimittäin tulehduksen ehkäisyyn ja vaimentamiseen. Hiljainen krooninen tulehdus (inflammaatio) onkin mukana valtimotaudeissa. Tulehduksen syynä ovat ilmeisesti aikaisemmin sairastetut mikrobi-infektiot, jotka ovat käynnistäneet elimistössä "päälle jääneen" yliampuvan tulehdusreaktion. Rasvaisen ruoan välttäminen ja kolesterolilääkkeiden syönti ei ole sen ensisijainen hoitokeino. Lue lisää Sydänpotilaan itsehoidon oppaasta.

Rasvainen ruoka ei lihota!
Vähähiilihydraattinen (VHH) ruokavalio
Painonhallinnan salaisuus
Kalaöljy ja karnosiini suojaavat telomeerejä