Parkinsonin tauti ja ubikinoni (Q10)

Ubikinoni saattaa hidastaa Parkinsonin tautia, osoittavat neurologien julkaisemat alustavat tutkimukset. Rush University Medical Center osallistuu Yhdysvalloissa ja Kanadassa tehtävään laajaan kliiniseen monikeskustutkimukseen, jossa tutkitaan edelleen suurina päiväannoksina annetun ubikinonin mahdollista hyötyä Parkinsonin taudissa.

"Tällä hetkellä parhaimmatkin hoitokeinot vain naamioivat Parkinsonin taudin oireita – ne eivät vaikuta mitään taudin syytekijöihin”, sanoo tutkimuksessa mukana oleva neurologi Katie Kompoliti. Neurologit etsivät kuumeisesti tautiin uusia hoitomuotoja. Niihin kuuluu myös ubikinonin antaminen ravintolisänä.

Useissa aikaisemmissa tutkimuksissa on todettu, että Parkinsonpotilaiden veren ubikinonin pitoisuus on tavallista pienempi ja että heidän mitokondrionsa toimivat vajaalla teholla. "Jo 1980-luvulla todettiin, että mitokondrioiden toimintahäiriö on Parkinsonin taudin perussyy”, sanoo toisaalla saksalainen apulaisprofessori Konstanze Winklhofer (Adolf-Butenandt Institute of the Ludwig-Maximilians-Universität (LMU)). Hänkin myöntää, että kaikki taudin hoidossa käytettävät lääkkeet pyrkivät vain lievittämään oireita lisäämällä dopamiini-nimistä hermovälittäjäainetta. Mitokondrioita voidaan ”virittää” ubikinonilla.

Ubikinonin anto koe-eläimille parantaa niiden aivoalueiden toimintoja, jotka tuhoutuvat Parkinsonin taudissa. Aikaisemmassa alustavassa 16 kuukautta kestäneessä ihmistutkimuksessa 1200 mg:n päivittäinen ubikinoniannos hidasti Partkinsonin taudin etenemistä. Ubikinonia saaneiden potilaiden motoriikka ja päivittäisten askareitten, kuten pukeutumisen, suoritus säilyi parempana kuin lumetta saaneiden verrokkien.

Nyt alkava hanke on 3. vaiheen kliininen satunnaistettu kaksoissokkokoe, jota rahoittaa Yhdysvaltain terveysvirasto (NIH) sekä National Institute of Neurological and Disorders and Stroke. Hanke toteutetaan 60 keskuksessa Yhdysvalloissa ja Kanadassa. Potilaat saavat kahta eri annosta ubikinonia, toiset 1200 mg ja toiset 2400 mg päivässä. Osa kutsuttavista potilaista (verrokit) saa lumevalmistetta. Ubikinonit ja lumeet leivotaan vohveleihin. Tässäkin projektissa potilaita seurataan 16 kuukautta, ja heidän terveydentilaansa, oireitaan ja kuntoaan arvioidaan useita kertoja.

Lähteet: Rush University Medical Center ja useat johtavat uutistoimistot


Tohtori Tolosen kommentti

Tämänkin tutkimusprojekti osoittaa, kuinka ravintolisiä tutkitaan vakavissa kansantaudeissa. Vuonna 2008 suomalainen lääkäriseura Duodecim ja Neurologiyhdistys lisäsivät ubikinonin migreenin Käypä hoito -suosituksiin. Huhtikuussa 2009 kalaöljyt lisättiin valtimotautien ja veren rasvahäiriöiden Käypä hoito -suosituksiin. Ravintolisien vastustajien äänekkyys pienenee ja rivit harvenevat.

Ubikinoni lisättiiin migreenin Käypä hoito –suosituksiin
Triageteoria puoltaa ravintolisien jatkuvaa käyttöä
Parkinsonin taudin ravitsemushoito