Autismi ja ravintolisät

Autismi on lasten aivojen kehityshäiriö, jossa ravintolisistä voi olla merkittävää hyötyä. Uusi tutkimus osoittaa, että kalaöljyn ja E-vitamiinin yhdistelmä voi parantaa merkittävästi lähes kaikkien autististen lasten puheen oppimista. Aikaisemmat tutkimukset ja käytännön kokemus ovat osoittaneet, että karnosiini edistää myös autististen lasten kehitystä.

Noin puolella autistisista lapsista esiintyy puheen tuottamisen vaikeutta (verbaalista apraksiaa). Sitä voi toki esiintyä myös ilman autismia. Alternative Therapies in Health and Medicine -lehdessä julkaistun amerikkalaisen tutkimuksen mukaan omega-3-rasvahappojen ja E-vitamiinin anto ruoan lisänä edisti autististen lasten puheentuotto- ja matkimiskykyjä, silmäkontakteja ja käytöstä.

Näin tutkimus tehtiin
Tohtorit Claudia Morris (Children’s Hospital and Research Center Oakland) ja Marilyn Agin (Saint Vincent Medical Center, New York) analysoivat esitiedot ja ottivat verikokeita 187 apraksiasta kärsivästä autistisesta lapsesta. Osalla heistä oli myös muita autismille ominaisia oireita, kuten tavallista herkemmät kudokset, vähäinen lihasten jäntevyys, ruoka-allergioita, koordinaatiohäiriöitä ja vatsavaivoja.

Lapsille annettiin päivittäin 800 mg E-vitamiinia ja kalaöljyä. Kalaöljyn rasvahappojen päivittäiset määrät vaihtelivat perheen mukaan seuraavasti: DHA:ta 280–840 mg ja EPAa 695–2085 mg. Määrät ovat 10–20 kertaa suurempia kuin mitä ruuasta tavallisesti saadaan.

Tämä on suurin apraksiapotilasaineisto tähän mennessä, jossa on testattu rasvahappo- ja vitamiinihoitoa. Yhtenä syynä ravintolisien tutkimiseen oli se, että aikaisemmin autistisilla on havaittu puutetta omega-3-rasvahapoista ja vitamiineista. Suoliston tulehdus ja ravintoaineiden imeytymishäiriöt voivat myötävaikuttaa puutosten syntyyn ja hidastaa lapsen normaalia kehitystä, sanovat tutkijat. Tässä aineistossa todettiin kahdeksalla yhdestätoista tutkitusta pojasta rasvojen imeytymishäiriö.

Tulokset olivat suorastaan dramaattisen hyvät, kirjoittavat tutkijat. Yhteensä 181 perhettä (97 %) ilmoitti lasten kielellisen ja muun kehityksen parantuneen merkittävästi ravintolisien ansiosta. Tutkimusraportti on herättänyt suuren mediakiinnostuksen. Tulokset olivat niin lupaavia, että jatkotutkimuksia on jo suunniteltu.

Morris CR, Agin MC. Syndrome of allergy, apraxia, and malabsorption: Characterisation of a neurodevelopmental phenotype that responds to omega-3 and vitamin E supplementation. Alternative Therapies in Health and Medicine. 2009;15(4) 34-43. Abstract

Press Release
Nutraingredients.com

Tohtori Tolosen kommentti

Olen jo yli 25 vuotta neuvonut autististen lasten perheitä käyttämään ravintolisiä. Viimeisten 6 vuoden aikana nämä lapset ovat ottaneet kalaöljyä, karnosiinia, fosfoseriiniä ja vitamiineja. Palaute on ollut yleensä kiittävää. Äskettäin eräs äiti kirjoitti minulle, että ravintolisähoidon ansiosta Oulun yliopiston hänen lapselleen asettama autismidiagnoosi on nyt purettu. Kirjallisuuskatsaus puoltaa karnosiinin ja muiden ravintolisien käyttöä autismin hoidossa (Rossignol 2009).

Tutkimus: Karnosiini autismin hoidossa
Autismin ravitsemushoito

Rossignol DA. Novel and emerging treatments for autism spectrum disorders: a systematic review. Annals of Clinical Psychiatry. 2009;21(4):213-36. Review. Free Full Text