Sydäntauti ja masennus: Omega-3 ehkäisee

Masennus ja sydäntauti liittyvät toisiinsa. Yhteisenä tekijänä on omega-3-rasvahappojen liian niukka saanti. Lähes tuhannen sydänpotilaan tutkimus osoittaa, että mitä vähemmän veressä on omega-3:a, sitä suurempi on riski masentua. Tutkimus tehtiin Kalifornian yliopistossa San Franciscossa ja se julkaistiin Journal of Psychotherapy and Psychosomatics, -lehden online-numerossa.


Tutkimukseen osallistui 987 aikuista, joilla oli todettu sepelvaltimotauti. Heidän verensä rasvahappojen pitoisuudet mitattiin ja niitä verrattiin masennusoireisiin. Mitä vähemmän veressä oli EPAa ja DHA:ta, sitä enemmän oli masennusoireita. Matalimman pitoisuuden ryhmässä 23 % potilaista poti masennusta, kun korkeimman pitoisuuden ryhmässä masennusoireita oli vain 13 prosentilla. Tulos tukee aikaisemminkin esitettyä käsitystä, jonka mukaan veren vähäinen omega-3-rasvahappojen pitoisuus liittyy sepelvaltimotautia potevien henkilöiden masennukseen.

Lukuisat muutkin tutkimukset ovat osoittaneet johdonmukaisesti, että sekä sydän- että masennuspotilaiden veren omega-3-pitoisuudet ovat usein tavallista pienemmät. Suuri määrä tutkimuksia osoittaa, että omega-3 – etenkin E-EPA – ravintolisänä ehkäisee masennusta ja nopeuttaa siitä toipumista. Yhdysvaltain sydänliitto ja maailman johtavat sydänlääkärit suosittavat kalaöljyn omega-3-rasvahappojen käyttöä sydäntautien ehkäisyyn ja täydentävään hoitoon. Yhdysvaltain Psykiatriliitto suosittaa omega-3:n käyttöä ruoan lisänä masennuksen ja kaksisuuntaisen mielialahäiriön ehkäisyyn ja täydentävään hoitoon.

Sydänpotilaan veressä on liian vähän omega-3-rasvahappoja
Masentuneisuus altistaa sydänkohtauksille
Masennus pahentaa sydäntaudin ennustetta
Masennuslääkkeet voivat lisätä sydänpotilaan kuoleman vaaraa
Omega-3-tutkimuksia masennuksessa (taulukko)
Kalaöljyn omega-3:t tulivat 2009 Käypä hoito -suosituksiin
Kalaöljyn "uusia" vaikutuksia valtimoiden seinämissä
Masennuksen ravitsemushoito