Karnosiini paransi lääkeainemyrkytyksen jälkitilan

Vaasassa syntynyt, nykyisin Ruotsissa asuva Carita Övelius sai vuonna 1999 vaikean allergisen reaktion Xenical-laihdutuslääkkeestä. Hän kärsi yli 5 vuotta kroonisesta urtikariasta, johon Tukholman Huddingen yliopistoklinikka ei kyennyt antamaan mitään apua. Caritalle aiheutui lääkeainereaktiosta yli 200 000 kruunun kulut, mutta hän ei ole saanut mitään korvauksia. Vuonna 2005 Carita kääntyi tohtori Tolosen puoleen ja sai avun kuukaudessa – karnosiinista. Oireet ovat pysyneet sen jälkeen poissa.

Carita Övelius kirjoittaa kotisivuillaan:

- Vuonna 1999 käytin neljä kuukautta Xenical-nimistä laihdutuslääkettä. Ruotsin lääkelaitos vakuutti minulle sitä ennen, ettei lääke aiheuttaisi mitään sivuvaikutuksia. Sain siitä kuitenkin valtavan ihottuman, ja lopetin Xenicalin käytön siihen paikkaan. Allergiaoireet eivät kuitenkaan menneet ohi, vaan ovat jatkuneet yli viisi vuotta ajoittain pahempina, ajoittain lievempinä. Kiersin lääkäriltä toiselle ja sairaalasta toiseen. Kukaan ei ymmärtänyt, mistä oli kyse. Minusta tuli uusi esimerkkitapaus Xenicalin sivuvaikutuslistaan.

- Diagnoosiksi asetettiin lopulta nokkosihottuma (krooninen urtikaria). Sain kuitenkin muitakin oireita, joita Xenical voi aiheuttaa: erilaisia iho-oireita (ihottumaa, punoitusta ja turvotusta), kuumia aaltoja, vilunväristyksiä, kutinaa, sydämentykytystä ja verenpaineen kohoamisen.

- Helmikuun lopulla 2005 otin yhteyttä yhteen maailman etevimmistä lääkäreistä, suomalaiseen tohtori Toloseen. Ruotsalaisista lääkäreistä poiketen tohtori Tolonen ei yritä hoitaa autoimmuunitauteja lääkkeillä, vaan hän pyrkii ensin selvittämään ongelman syyt. Tolonen sanoi minulle heti, että hän voi luultavasti auttaa minua. Hänen käsityksensä mukaan olin saanut Xenicalista reaktion, joka oli käynnistänyt elimistössäni tulehdussytokiinien, erityisesti interleukiini 8:n (IL8), ylituotannon. Se piti jatkuvasti yllä taipumustani voimakkaisiin allergisiin reaktioihin. Tolonen suositteli minulle karnosiinia, joka vaimentaa näitä sytokiineja. Aloin parantua heti kun noudatin hänen suositustaan, kuten alimmaisesta valokuvastani näkyy.

Caritan kirje 16.9.2005
- Har genom min hemsida kommit i kontakt med läkare över hela världen, även Nobelpristagare i medicin och världen bästa läkare i autoimmuna sjukdomar i USA – men ingen kunde hjälpa mig.

Caritan kirje 14.4.2009
– Först vill jag meddela dig att jag fortfarande är fullt frisk efter min Xenicalskada. Jag intar dagligen carnosin som kosttillskott och har sedan jag tillfrisknade i april 2005 inte haft ett enda återfall och ingen eksem. Jag glömmer t.o.m. ofta att jag överhuvudtaget skadades.
– Jag hyser den absolut största beundran för dig som läkare och människa! Jag hoppas att du också har kunnat hjälpa dig själv till hälsa så att du får leva länge! Vi är många som behöver dig!