Kuinka turvallista Ritalin on ylivilkkaille lapsille?
Lääkkeen terveysriskit huolestuttavat. Ritalinia myydään huumeeksi ja laihdutuslääkkeeksi
The Guardianin Life-liite (25.7.) ja Daily Telegraph (25.7.) nostavat jälleen esille lasten ylivilkkauden ja keskittymisvaikeudet (ADHD:n), jotka ovat yleistyneet viimeisen 100 vuoden aikana valtavasti. Oireiden hoitoon käytetään Ritalin-nimistä keskushermostoa stimuloivaa lääkettä, joka ADHD-potilailla toimii päinvastoin rauhoittavasti.
Ritalinin pitkäaikaisen käytön vaikutuksia lasten aivoihin ei ole tutkittu juuri lainkaan, sillä tällaisten tutkimusten tekoon liittyy monia eettisiä ongelmia, kirjoittaa lehti. Vuonna 2001 Buffalon yliopistossa (New York) tehdyssä rottatutkimuksessa Ritalin aiheutti samankaltaisia muutoksia aivojen toiminnoissa kuin amfetamiini ja kokaiini.
Ylivilkkaiden lasten vanhempien järjestö, Overload Network, on huolissaan siitä, että lapset myyvät Ritalin-tabletteja huumeeksi. Nuoret tytöt (ja jopa heidän äitinsä) käyttävät Ritalinia laihdutuslääkkeenä, koska se vie ruokahalua.
Overload Network on havainnut, että Ritalinia myydään jopa terveysministeri Malcolm Chisholmin toimiston nurkalla. Diilerit antavat Ritalinia myyville ADHD-lapsille maksuksi puhelinkortin, CD-levyn tai jotakin muuta kuin selvää rahaa. Ritalinia huumeena käyttävät murskaavat tabletit, jotka he sitten sekoittavat amfetamiiniin lisätäkseen sen vaikutusta.
Tri Tolosen kommentti:
Suomessa Ritalinilla ei ole myyntilupaa. Sitä voidaan kuitenkin määrätä lääkelaitoksen erityisluvalla. Noin 1000 suomalaista käyttää Ritalinia. Eräät suomalaiset lastenpsykiatrit suosittavat Ritalinin käytön yleistämistä myös meillä. He eivät ole olleet kiinnostuneita ylivilkauden hoitamisesta ravitsemuksellisin keinoin, vaikka niiden hyyödyistä on paljon näyttöä. Lienevätkö syynä kytkennät lääketeollisuuteen? Lue lisää
ADHD: Ritalin on "leikkikentän uusi vaara"
ADHD ja epilepsia