Terveysuutiset

Masennuksen käypä hoito teholtaan vaatimatonta

Päivitetty 30.11.1999

Puolet potilaista ei parane kahdessa vuodessa. Kela alkaa korvata myös lyhytterapiaa, mutta sekään ei sovi kaikille. Täydentävän ravitsemushoidon mahdollisuuksia ei käytetä yleisesti hyväksi Suomessa.

Masennus on yleistynyt Suomessakin kansantaudiksi, jonka hoitotulokset ovat lohduttoman huonot. Lääkitys enempää kuin erilaiset terapiatkaan eivät ole kovin tehokkaita. Kela korvaa nykyään pääasiassa 1–2 vuoden mittaista terapiaa, mutta aikoo nyt ruveta korvaamaan myös lyhytterapioita. Uuden kotimaisen tutkimuksen mukaan lyhytterapia on riittävä hoitomuoto vain osalle masennus- ja ahdistuspotilaista. Alle puolet potilaista parani vuoden kuluessa lyhytterapian aloituksesta.

Uusi amerikkalainen 1 200 masennuspotilaan seurantatutkimus osoittaa, että vain puolet potilaista parantui kahdessa vuodessa, vaikka he saivat asianmukaista käypää hoitoa. Se sisälsi kuuden kuukauden aikana vähintään neljä terapiakäyntiä tai vähintään kahden kuukauden antidepressiivista lääkitystä. "Tulokset olivat kehnot, vaikka tällainen käypä hoito on tutkimuksissa osoitettu tehokkaaksi ja siksi hyväksytty yleiseksi hoitokäytännöksi. Osalla potilaita on hoitoresistentti (hard-to-treat) masennus", sanoo tutkimusta johtanut psykiatri Catherine Sherbourne. "Tarvitsemme lisää tietoa siitä, kuinka tätä potilasryhmää pitäisi hoitaa”, hän sanoo Reuters Healthin haastattelussa 31.5.2004.

Tutkitussa potilasaineistossa 15 % pysyvää masennusta sairastavista sai sekä lääkitystä että terapiaa. Hoito tehosi heikoiten potilaisiin, joilla oli itsemurha-ajatuksia, jotka olivat työttöminä ja niihin, jotka eivät ottaneet mielellään lääkkeitä pitkään. Itsemurha-ajatukset viittaavat syvään masennukseen, työttömyys stressiin ja arkielämän ongelmiin ja haluttomuus lääkitykseen viittaa niiden ikäviin sivuvaikutuksiin, sanoo Sherbourne. Siksi näiden ongelmien yhdistelmä tekee taudista vaikeasti hoidettavan, hän toteaa.

Sherbourne C, Schoenbaum M, Wells KG, Crogham TW. Characteristics, treatment patterns, and outcomes of persistent depression despite treatment in primary care. Gen Hosp Psychiatry. 2004 Mar-Apr;26(2):106-14. [PubMed]

Tohtori Tolosen kommentti

Koska käypä hoito tunnustetaan näin kehnoksi, tulisi lääkäreiden ja potilaiden perehtyä päteviin tutkimuksiin, joita viime aikoina on julkaistu täydentävästä ravitsemushoidosta: omega-3-rasvahapoista (erityisesti E-EPAsta), vitamiineista ja hivenaineista ja käyttää tätä tietoa hyväkseen.

Omega-3-tutkimukset taulukoituna