Uutiset

Insuliiniresistenssi, diabetes ja masennus

Päivitetty 30.11.1999

Diabetes ja masennus ovat suomalaisten kansantauteja, jotka liittyvät toisiinsa monin tavoin. Kumpaankin tautiin liittyy runsaasti muita lisäsairauksia, muun muassa sydän- ja verisuonitauteja ja dementiaa. Uusi Oulun yliopiston tutkimus valottaa masennuksen ja tyypin 2 diabeteksen vuorovaikutusta.

Kansanterveystieteen professori Markku Timosen johdolla tehdyn tutkimuksen mukaan näyttää siltä, että masennuksen riski kasvaa sitä mukaa kun insuliini menettää herkkyyttään ja verensokeri alkaa nousta. Siis jopa ennen varsinaisen tyypin 2 diabeteksen puhkeamista (1).

Oulun yliopisto kutsui vuonna 1990 kaikki 1 008 vuonna 1935 Oulussa syntyneet ihmiset seurantatutkimukseen; 831 noudatti kutsua. Heistä karsittiin pois ne, joilla oli aikaisemmin todettu diabetes. Seurantaan jäi siten 491 terveiden kirjoissa ollutta oululaista. Insuliiniresistenssin ja masennusoireiden vakavuuden välillä havaittiin merkittävä yhteys. Tutkijat arvelevat, että masennuksessa vaikuttavat hormonit saattavat olla syynä siihen, että insuliini menettää herkkyyttään. Oululaisten raportti on herättänyt kiinostusta British Medical Journalissa ja muissa tiedelehdissä (2–5).

1. Markku Timonen, Mauri Laakso, Jari Jokelainen, Ulla Rajala, V Benno Meyer-Rochow, and Sirkka Keinänen-Kiukaanniemi. Insulin resistance and depression: cross sectional study. BMJ 2005; 330: 17-18. [Full Text]
2. Daniel J Smith. Insulin resistance and depression BMJ 2005;330:965 [Full text]
4. Leichter SB, See. Problems That Extend Visit Time and Cost in Diabetes Care: 1. How Depression May Affect the Efficacy and Cost of Care of Diabetic Patients Clin. Diabetes, 2005; 23(2): 53 - 54. [Full Text] [PDF]
4. Fawlor DA, Ben-Shlomo Y, Ebrahim S et al. Insulin resistance and depressive symptoms in middle aged men: findings from the Caerphilly prospective cohort study BMJ, March 26, 2005; 330(7493): 705 - 706. [Full Text] [PDF]
5. Das UN. Insulin resistance, type 2 diabetes mellitus, depression, and essential fatty acids. BMJ 2005; [Full Text]

Tohtori Tolosen kommentti

Masennus voi muuttaa ihmisen elintapoja (syömistä, juomista, liikkumista ja nukkumista) epäterveelliseen suuntaan ja vaikuttaa haitallisesti solujen biokemiaan tulehdussytokiinien välityksellä. Masennus voi myös heikentää diabeetikon kykyä hoitaa itseään ohjeiden mukaan ja se voi laukaista diabeettisen kriisitilanteen etenkin lapsilla ja nuorilla. Masennukseen ja diabetekseen liittyy myös lisääntynyt riski sairastua ja kuolla sydän- ja verisuonitauteihin. Insuliiniresistenssi on yleistä paitsi tyypin 2 diabeteksesa myös verenpainetaudissa, sepelvaltimotaudissa ja metabolisessa oireyhtymässä.

Tohtori Undurti N. Das kommentoi BMJ:ssa oululaisten tutkimusta ja korostaa, että välttämättömien rasvahappojen saanti ja omega-6/omega-3-suhde vaikuttaa ratkaisevasti haiman toimintaan ja insuliiniherkkyyteen (5). Liika arakidonihapon saanti ja liian vähäinen omega-3:n saanti tuottavat kudoksissa tulehdussytokiineja, jotka vahingoittavat haimaa, heikentävät insuliiniherkkyyttä ja altistavat siten insuliiniresistenssille ja tyypin 2 diabetekselle. Das esittää, että masennuksen ja metabolisen oireyhtymän perussyy on rasvahappoaineenvaihdunnan häiriö, jota tulisi korjata lisäämällä omega-3-rasvahappojen saantia.

Aiheeseen liittyviä muita uusia tutkimusraportteja:

Diabetesgeeni MIF tuottaa tulehdusta
Tyypin 2 diabetes on tulehdustauti
Masennus lisää sydänpotilaan kuolemanvaaraa
Masennus lisää hengenvaarallisia rytmihäiriöitä
Masennus ja 5-LOX-entsyymi
Omega-3-tutkimukset masennuksessa (taulukko)
Masennuksen ravitsemushoito – tri Tolosen katsaus
Diabeteksen ravintolisähoito