Aikuistyypin diabeteksen insuliinihoito voi lisätä dementian riskiä
Diabetes on tulehdustauti, jossa vaikuttavat hapetusstressi, glykaatio ja tulehdusstyokinit. Suojaksi kannattaa ottaa karnosiinia ja E-EPAa
Väestötutkimusten mukaan diabetes lisää riskiä sairastua Alzheimerin tautiin tai muuhun dementiaan. Syyksi on arveltu sokeritaudin aiheuttamia vaurioita aivoverisuonissa, vapaiden happiradikaalien aiheuttamaa aivojen hapetusstressiä, glykaatiota ja tulehdusta (inflamaatiota, joka ilmenee kohonneina tulehdusmarrkereina). Koska insuliinin tiedetään vaikuttavan aivoihin kertyviin ß-amyloidipaakkuihin (Aß), on tätä yhteyttä on nyt tutkittu tarkemmin (Neurology 2003; 60: 1899-903).
Tutkijat ruiskuttivat insuliinia kahdeksaan koehenkilöön ja keittosuolaliuosta (plaseboa) toiseen kahdeksan henkilön ryhmään. Koe toistettiin vielä siten, että ryhmät vaihtoivat paikkaa. Kaksi tuntia ruiskeiden jälkeen Aß42:a mitattiin koehenkilöiden selkäydinnesteestä (joka kuvastaa aivojen amyloidin tilaa). Kummallakin kerralla insuliinia saaneiden henkilöiden amyloidipitoisuus kohosi suuremmaksi kuin lumeryhmässä.
"Tämä on esnimmäinen kerta, jolloin ihmisissä osoitetaan, että Aß-ptroteiinin määrä vaihtelee ja että insuliini säätää sen määrää", sanoo tutkimusta johtanut tohtori Suzanne Craft (Veterans Affairs Puget Sound Health Care System ja University of Washington, Seattle, WA, USA). "Uskomme, että insuliini saattaa lisätä Aß:n vapautumista aivosoluista tai estää sen hajoamista", hän lisää.
Koehenkilöille tehtiin myös muistitestejä, mutta niiden tulokset hämmensivät tutkijoita. Insuliinin annon jälkeen näet muisti toimi paremmin kuin lumevalmisteen jälkeen. Kuitenkin insuliiniruiskeen jälkeinen selkäydinnesteen Aß42-kohoaminen esti muistin kohenemisen, etenkin iäkkäämmillä ihmisillä.
"Tulokset voivat merkitä sitä, että 2-tyypin diabeteksen ehkäisy ja hyvä hoito voisivat ehkäistä tylsistymistä, mutta jos tautia hoidetan insuliinilla, se voi lisätä Alzheimerin taudin riskiä. " todetaan tutkimusraporttiin liittyvässä kommentissa (Neurology 2003; 60: 1886-87).
Tutkimusta selostetaan Lancetissa.
Tri Tolosen kommentti:
Suosittelen diabeetikoille täydentäväksi hoidoksi ensisijaisesti karnosiinia, joka estää amyloidipaakkujen kertymistä aivoihin (lue tutkimus) ja lisäksi se suojaa aivojen "siivoojaproteiinia", proteasomia. Näin tylsistymisen riskiä voidaan ehkäistä. Samalla vähenee verisuonivaurioiden ja muiden diabeteksen lisätautien riski, koska karnosiini estää insuliiniresistenssiä, glykaatiota (Jakus 2003) sekä interleukiini 8:aa (IL8). Uuden tutkimuksen mukaan diabetes lisää myös rintasyövän vaaraa.
Jakus V. [In Process Citation] Cesk Fysiol. 2003 May;52(2):51-65. Slovak. [PubMed]
Diabeteksen täydentävä ravitsemushoito
Glykaation esto uusi keino lisätautien ehkäisyyn
