Henkinen suorituskyky ja omega-3-rasvahapot
Yhdysvaltain armeija on huolissaan Irakissa toimivan henkilökuntansa liian vähäisestä omega-3-rasvahappojen saannista, mikä heikentää henkistä joustokykyä (kognitiivisia taitoja) ja johtamistaitoja. Kanadalaiset neurotieteilijät korostavat omega-3-rasvahappojen suurta merkitystä tietotaidoille lapsuudesta vanhuuteen. Monet tutkimukset puoltavat kalaöljyn käyttöä ravintolisänä.
Liian vähäinen omega-3:n saanti ilmenee punasolujen kalvoilta mitatussa HS-omega-3-indeksissä. Sillä tarkoitetaan omega-3-rasvahappojen prosentuaalista osuutta solukalvon kaikista rasvahapoista. Ihanneluku on vähintään 8 %, ja alle 4 % merkitsee jo huutavaa puutetta, joka altistaa mm. sydän- ja verisuonitaudeille ja aggressiiviselle käyttäytymiselle. Omega-3-indeksin mittaaminen punasoluista antaa luotettavamman kuvan rasvahappojen pitkäaikaisesta saannista kuin niiden mittaaminen seerumista tai plasmasta.
Irakissa toimivista amerikkalaisista sotilaista mitattiin vuosina 2002–2008 HS-omega-3-indeksiä, jolloin ilmeni, että pienet lukemat liittyivät suurentuneeseen itsemurhan riskiin. Olen kirjoittanut aikaisemminkin tästä tri Daniel Johnstonin johtamasta tutkimuksesta, jonka tulokset julkaistiin Journal of Clinical Pyschiatryssa (2011). Nyt julkaisussa aineistossa omega-3-indeksi oli keskimäärin vain 3,5 %, mikä altisti muun muassa unihäiriöille. Tutkijat pitävät näin pientä omega-3-indeksiä riskitekijänä, joka heikentää ihmisen kognitiivisia taitoja (mm. oppimis- ja päättelykykyjä) sekä henkistä jousto- ja johtamiskykyä.
Samaan aikaan ilmestyy kanadalaisten neurotieteilijöiden perusteellinen katsaus kalaöljyn rasvahappojen merkityksestä kognitiivisille toiminnoille lapsuudesta vanhuuteen (Luchtman ja Song 2012). Eläin- ja ihmistutkimukset puoltavat kalaöljyn käyttöä ravintolisänä.
Malesialainen tutkimus (67 muistisairauspotilasta ja 134 verrokkia) osoittaa niinikään, että kalaöljy voi lievittää hapetusstressiä ja ehkäistä keskushermostoa rappeuttavia muutoksia ikäihmisillä (Lee ym. 2012]
Hidas kävely voi olla merkki hitaasta ajattelukyvystä, kertoo uusi neurologien ammattilehdessä julkaistu tutkimus (Neurology 2012).
Nuorten mielenterveyshäiriöt ovat lisääntyneet suuresti ja niiden kustannukset ovat valtavat (nuorten hoito ja eläköityminen) ja aiheuttavat tarpeetonta inhimillistä kärsimystä. Ikääntyvillä esiintyy runsaasti masennusta. 65–85-vuotiaista 5–10 % ja yli 85-vuotiaista 25–45 % potee dementiaa (tylsistymistä). Kalaöljyn säännöllinen nauttiminen voi ehkäistä ja hidastaa näitä mielenterveysongelmia, osoittavat tutkimukset. Suomenkin terveysministerin ja muiden päätöksentekijöiden olisi syytä perehtyä näihin uusiin tutkimustietoihin ja alkaa soveltaa niitä terveydenhuollossa. Suosittelen kaikentasoisille päätöksentekijöille itselleenkin kalaöljyä ruoan lisänä.
Nutraingredients.com 10.8.2012

