Turun yliopisto: D-vitamiinia MS-tautiin
D-vitamiinilisästä (70 µg/vrk) on merkittävää hyötyä MS-taudissa, kertoo Turun yliopiston neurologian klinikan tutkimus. Vakiintuneen beeta-1b-interferonihoidon lisänä annettu D-vitamiini vähensi merkitsevästi aktiivisten tulehdusmuutosten määrää MS-potilaiden aivoissa. Näin D-vitamiini siis parantaa taudin ennustetta.
Tutkimus alkoi vuonna 2008, jolloin Suomessa ei ollut vielä riittävän vahvoja D-vitamiinivalmisteita. Siksi tutkimuksessa käytettiin sveitsiläistä valmistetta, jota annettiin 500 mikrogrammaa (µg) kerran viikossa. Päivää kohti laskettuna annokseksi tuli siis reilut 70 µg. Tutkimukseen osallistui 66 aaltomaista MS-tautia sairastavaa henkilöä Turusta, Tampereelta, Kuopiosta, Oulusta, Jyväskylästä, Seinäjoelta ja Helsingistä. D-vitamiinihoito- ja seurantajaksot kestivät vuoden. Puolet henkilöistä sai aitoa D-vitamiinia, puolet lumetta. Yhtään relapsia eli oireiden pahenemista ei sattunut vuoden aikana niille, joiden S-D-25 suureni vähintään 85 nmoliin/l. D-vitamiini ei aiheuttanut sivuvaikutuksia.
"MS-tautia sairastavan mutta muuten terveen aikuisen on turvallista nauttia 70 mikrogrammaa päivässä D-vitamiinia ... D-vitamiini kannattaa yhdistää hoitoon myös heti, koska se tuo beetainterferonin rinnalla lisätehoa tulehduksellisten aivomuutosten hillitsemiseen ja parantaa siten beetainterferonihoidon tehoa”, sanoo neurologian dosentti Merja Soilu-Hänninen Primo-lehdessä 2/2011. Hän kehottaa kaikkia suomalaisia nauttimaan D-vitamiinilisiä. Nyt kaupoissa ja apteekeissa on 100 µg:n D3-kapseleita.
Turun yliopiston tulokset tukevat professori Bruce Taylorin johdolla Australiassa Tasmanian Menzies-insituutissa tehtyä 145 MS-potilaan D-vitamiinitutkimusta, jossa todettiin, että mitä enemmän seerumissa oli D-vitamiinia, sitä vähemmän oli "skooveja" eli taudin pahenemisvaiheita. Seerumin D-vitamiinin pitoisuuden suurentaminen voi vähentää "skoovien" riskiä jopa puoleen, sanoi professori Taylor Daily Mailissa (21.11.2009).
Toronton yliopiston ravitsemustieteen professori Reinhold Vieth on antanut D-vitamiinia MS-taudissa jopa 40 000 IU eli 1000 µg päivässä ilman, että olisi tullut sivuvaikutuksia. S-D-25 oli noussut yleensä 79,4 – 452,6 nmol/l ja suurin pitoisuus oli 800 nmol/l.
Neurology-lehti julkaisi heinäkuussa 2012 kolme erillistutkimusta ja pääkirjoituksen (Aschirio ym 2012), joiden mukaan D-vitamiini voi vähentää potilaan skooveja ja aivojen tulehduksellisten muutosten lisääntymistä. Tutkimukset tukevat Turun yliopiston tutkimusta.
D-vitamiini ehkäisee myös virus- ja bakteeri-infektioita, mikä on hyvin tärkeää MS-potilaille, sillä jokainen infektio pahentaa taudin kulkua.
