Terveysuutiset

Sidneyn yliopisto: Kalaöljy estää syöpää leviämästä

Päivitetty 27.4.2012

Kalaöljyn omega-3-rasvahapot estävät syöpää leviämästä muualle elimistöön, osoittaa australialaisen Sidneyn yliopiston uusi tutkimus. Se puoltaa kalaöljyn käyttöä syövän tukihoitona. Muiden tutkimusten mukaan erityisen tehokasta näyttää olevan E-EPA-niminen kalaöljy, jonka toin Suomeen kesällä 2003.

Uutta tutkimusta johti Sidneyn yliopiston farmakogenetiikan professori Michael Murray. Esimerkiksi rintasyöpä uhkaa henkeä, jos kasvain leviää aivoihin tai muualle elimistöön, sillä etäpesäkkeisiin ei ole tehoavaa hoitoa, sanoo Murray. Hänen työryhmänsä löysi omega-3-rasvahappojen tuottamista epoksidesta yhdisteitä, jotka estävät syöpää.

"Nämä aineet ovat kuin eturintaman sotilaita, jotka torjuvat hyökkäävän armeijan etenemistä. Tiedämme, että väestötutkimukset ovat osoittaneet omega-3-rasvahappojen vähentävän tiettyjen syöpätautien riskiä. Nyt me haluamme tutkia niiden vaikutusta rintasyöpäsoluihin", Murray sanoo uutistoimistojen haastattelussa. Tarkoituksena on kehittää omega-3-rasvahapoista syöpää ja metastaaseja estäviä uusia lääkeaineita. Tutkimus on herättänyt suurta huomiota mediassa.

Lähde: The University of Sidney 10.4.2012