Diabeetikon valtimot kalkkiutuvat
Diabetesta ja metabolista oireyhtymää potevien henkilöiden valtimoihin kertyy tavallista enemmän kalkkia. Diabeetikon valtimot kovettuvat ja jäykistyvät ja kovettuminen etenee nopeammin kuin ei-diabeetikoilla, ilmenee uudesta Kalifornian yliopiston (Irvine) tutkimuksesta. Se julkaistiin huhtikuun JACC: Cardiovascular Imaging -lehdessä.
Tohtori Nathan Wong ja työtoverit tutkivat 5662 aikuisen valtimoiden tilaa tietokonekuvausten avulla hankkeessa nimeltään Multiethnic Study of Atherosclerosis (MESA). Tutkitut olivat iältään keskimäärin 61-vuotiaita. Kenelläkään ei ollut valtimotauteja seurannan alkaessa, jolloin valtimot kuvattiin ensi kerran. Uusi kuvaus tehtiin keskimäärin 2,4 vuoden kuluttua.
Joka neljäs tutkittu poti metabolista oireyhtymää, 3,5 % poti diabetesta, 9 % molempia, 62,3 % ei potenut kumpaakaan. Sepelvaltimoissa todettiin alussa kalkkia 44 prosentilla niistä, joilla ei ollut diabetesta eikä metabolista oireyhtymää, mutta peräti 62 prosentilla niistä, joilla oli molemmat. Sekä diabetes että metabolinen oireyhtymä myös lisäsivät kalkin kertymistä valtimoihin seurannan aikana. Kalkkiutuminen liittyi vahvasti kohonneeseen verensokeriin ja verenpaineeseen. Munuaisten toimintaa ei tutkittu eikä raportissa mainita mahdollisesta statiinien käytöstä.
"Lääkäreiden tulisi seurata diabeetikkojen valtimoiden tilaa tietokonekuvauksin", kirjoittavat lääkärit Jason Kovacic ja Valentin Fuster (Mount Sinai School of Medicine, New York City) lehden pääkirjoituksessa. He epäilevät kuitenkin, ettei toive toteudu nykyisessä taloustilanteessa, sillä valtimoiden kuvantaminen on kallista.
Tutkimus vahvistaa käsitystä, jonka mukaan valtimoiden kovettuminen johtuu kalkista eikä kolesterolista. Kiinalainen rottatutkimus vahvistaa, että magnesium ehkäisee valtimoiden kalkkiutumista (Pen ym. 2012). Havainto puoltaa magnesiumin käyttöä diabeetikon ravintolisänä, kuten Hyvän diabeteshoidon oppaassa neuvotaan.
Wong N, Nelson JC, Granston T et al. Metabolic syndrome, diabetes, and incidence and progression of coronary calcium: the Multiethnic Study of Atherosclerosis study" JACC Cardiovasc Imaging 2012; 5: 358-366; DOI: 10.1016/j.jcmg.2011.12.015.
Pen JX, Li L, Wang X, et al. [The effect of the magnesium supplementation on vascular calcification in rats]. Zhongguo Ying Yong Sheng Li Xue Za Zhi. 2012 Jan;28(1):20-3. PubMed
Metformiinin hohto himmeni
Metformiini, tyypin 2 diabeteksen peruslääke, ei ehkäise diabeteksen lisätauteja, osoittaa uusi meta-analyysi. Se käsitti 13 satunnaistettua tutkimusta, joihin oli osallistunut 13 110 potilasta. Heistä 9 560 oli saanut metformiinia ja 3 550 muuta lääkitystä tai lumetta. Metformiini ei ehkäissyt merkitsevästi kokonais- ja sydäntautikuolleisuutta, sydäninfarkteja, sydämen vajaatoimintaa, aivohalvauksia, ääreisvaltimoiden tauteja, sääriamputaatiota eikä mikrovaskulaarisia muutoksia. Diabeetikon kannattaisi siis noudattaa Hyvän diabeteshoidon oppaan neuvoja.
