D-vitamiini voi pidentää tervettä ikää
Kansas Cityn yliopisto on julkaissut yhden kaikkein suurimmista D-vitamiiniaineistoista, lähes 11 000 henkilön lähes 6 vuoden seurantatutkimuksen. Sen mukaan Kansasissa – joka sijaitsee 39. leveysasteella, kuten Madrid ja Rooma – 70 % väestöstä potee D-vitamiinin puutetta. S-D-25 on silloin alle 75 nmol/l. Puute liittyi erityisesti ylipainoon, lihavuuteen, sydän- ja valtimotauteihin ja -kuolleisuuteen sekä tyypin 2 diabetekseen.
Tutkitut henkilöt olivat keskimäärin noin 60-vuotiaita (+/- 15 v), ja heistä suurin osa oli naisia (71 %). D-vitamiinin pitoisuus seerumissa (Suomessa merkitään S-D-25) oli keskimäärin 60 nmol/l, mikä on alle viitearvon (75–150 nmol/l), mutta huomattavasti enemmän kuin vastaavan ikäisillä suomalaisilla (keskimäärin noin 43 nmol/l). Vain 30 prosentilla pitoisuus oli riittävä eli yli 75 nmol/l. Toisin sanoen, yli 70 % poti puutetta, vaikka he asuivat aurinkoisessa osavaltiossa.
D-vitamiinin puute lisäsi monia sairauksia: Diabetesta, verenpainetautia, sepelvaltimotautia, sydänlihasrappeumaa (kardiomyoatiaa) ja sydänkuolemia.
D-vitamiinin käyttö ruoan lisänä vähensi kokonais- ja sydäntautikuolleisuutta, mutta vain niillä, joilla oli ollut puutetta. Valitettavasti tässä aineistossa ei kyetty selvittämään, kuinka suuria päiväannoksia D-vitamiinia ihmiset nauttivat. Monivitamiinivalmisteiden käyttöä ei laskettu D-vitamiinin käytöksi, koska niiden pitoisuudet olivat niin pieniä. Yleensä amerikkalaiset ottavat paljon suurempia D-vitamiiniannoksia (jopa 250 µg/vrk) kuin suomalaiset.
Tutkimuksen painoarvoa lisää se, että se julkaistiin sydänlääkäreiden ammattilehdessä. Koko artikkelin voi lukea maksutta alla olevasta linkistä. Amerikkalaistutkimus vahvistaa eurooppalaisen LURIC-tutkimuksen tulosta: D-vitamiini ehkäisee sydän- ja muita kuolemia.
Tämäkin tutkimus puoltaa D-vitamiinin saantisuosituksen reilua nostoa. Se ehkäisisi useimpia kansantauteja ja jarruttaisi niiden kulkua. Samalla säästyisi miljardeja euroja vuodessa. Pitkäikaissairaiden tulisi mittauttaa seerumin D-vitamiinin pitoisuus (S-D-25) ja nostaa se vähintään 125 nmoliin/l. Viitearvo on 75–150 nmol/l. Viranomaissuositus on alle 2-vuotiaille 10 µg, 2-60-vuotiaille 7,5 ja yli 60-vuotiaile 20 µg. Itse suosittelen kaikille suomalaisille, myös lapsille, vähintään 100 mikrogramman päiväannosta, kuten arkkiatri Arvo Ylppö esitti jo vuonna 1925!
Nutraingredients.com. 28.3.2012
