Lisäävätkö statiinit diabetesta?
Kolesterolia alentavista lääkkeistä kaavaillaan "koko kansan" lääkitystä, jota suunnitellaan annettavaksi terveillekin, jopa lapsesta alkaen. Tällaista puuhaavat lääketeollisuus ja heihin "likeiset suhteet" omaavat lääkärit. Statiinit lisäävät kuitenkin riskiä sairastua diabetekseen, osoittaa uusi Lancetissa julkaistu meta-analyysi. Se käsitti 13 erillistä tutkimusta, joihin oli osallistunut yli 90 000 henkilöä.
Tutkimukseen osallistuneita henkilöitä seurattiin keskimäärin 4 vuotta, jona aikana 4278 heistä sairastui tyypin diabetekseen. Sairastuneista 2226 oli saanut statiineja ja 2052 ei ollut saanut niitä. Sairastumisriski vaihteli eri tutkimuksissa, mutta yhteenlaskettuna statiinit lisäsivät diabeteksen riskiä 9 %. Ne aiheuttivat 4 vuodessa yhden diabeteksen jokaista 225 statiinia syövää henkilöä kohti. Riski oli suurin ikääntyvien keskuudessa. Tässä on syytä mainita, että useissa statiinien etuja kehuvissa artikkeleissa ei ole lainkaan tuotu esille diabeteksen riskiä, joten lääkärit eivät ole siitä aina tietoisia. Tässä työssä otettiin kuitenkin mukaan myös aikaisemmin julkistamattomia tutkimuksia, jolloin asiasta saatiin parempi kokonaiskäsitys.
Tässäkin meta-analyysissa on omat ongelmansa. Sen tekijät eivät ottaneet huomioon potilaiden verensokerilukemia seurannan alkaessa, joten on mahdollista, että diabetekseen sairastuneilla oli jo prediabetes seurannan alkaessa ja statiinit vain laukaisivat taudin nimenomaan näillä henkilöillä. Kirjoittajat pohtivat, oliko statiinihoidosta näille potilaille enemmän hyötyä kuin haittaa, sillä jos he jo olivat prediabeetikkoja, heillä oli suurentunut riski sairastua valtimo- ja sydäntauteihin, jolloin staiineista saattoi olla hyötyä, vaikka ne laukaisivatkin diabeteksen. On tärkeää huomata, etteivät tämän analyysin tulokset kerro nostavatko statiinit diabeetikkojen verensokeria.