Terveysuutiset

Vihersimpukkauute koirien nivelrikossa

Päivitetty 11.2.2009

Tohtori Tolonen toi syksyllä 1999 Suomeen ensimmäisen Uuden Seelannin vihersimpukkavalmisteen. Sitä oli tutkittu ja käytetty jo pitkään nivelvaivojen hoitoon ihmisillä ja eläimillä Uudessa Seelannissa, Etelä-Afrikassa, Isossa-Britanniassa ja muualla. Vihersimpukasta tuli nopeasti meilläkin suosittu valmiste ihmisten nivelvaivojen itsehoidossa. Suomalaiset eläinlääkärit ovat tutkineet sitä koirilla ja havainneet sen tehokkaaksi.

Kahdeksan viikkoa kestäneeseen tutkimukseen osallistui 45 koiraa, joilla oli kroonista nivelvaivaa. Nivelrikko näkyi myös röntgenkuvissa. Koirat jaettiin kolmeen ryhmään, joista yksi sai vihersimpukkauutetta, toinen lumetta ja kolmas synteettistä lääkettä, karprofeenia. Koirien nivelet tutkittiin neljän viikon välein.

Tulosten mukaan vihersimpukkauute oli tehokkaampaa kuin lume, mutta hieman heikompaa kuin karprofeeni. Tulosten mukaan vihersimpukkauute on plaseboa tehokkaampaa koirien kroonisen nivelrikon hoidossa.

"Koska vihersimpukkauutteella ei havaittu sivuvaikutuksia, se voi olla hyödyllinen koirien hoidossa silloin, kun synteettistä tulehduskipulääkettä ei voida käyttää tai on tarvetta antaa kipua lievittävää hoitoa pitkähkön ajan", päättelevät tutkijat.

Hielm-Björkman A, Tulamo R-M. Salonen H, Raekallio M. Evaluating Complementary Therapies for Canine Osteoarthritis Part I: Green-lipped Mussel (Perna canaliculus). eCAM, 2007 doi:10.1093/ecam/nem136

Tohtori Tolosen kommentti

Koiranomistajat ovat jo kauan antaneet lemmikeilleen ihmisille tarkoitettua vihersimpukkauutetta, joka on kokemuksen mukaan tehonnut hyvin. Koirilla vaikutus tulee usein esille jopa nopeammin kuin ihmisillä. Mitään sivuvaikutuksia ei ole raportoitu.

Vihersimpukkauute salpaa COX-entsyymejä, jotka tuottavat nivelissä kipua ja tulehdusta. Uutetta voi hyvin käyttää yhtaikaa myös synteettisten lääkkeiden kanssa, jolloin niitä tarvitaan yleensä vähemmän. Koiranomistajat piilottavat kapselit lihapullaan tai muuhun koiranruokaan, jolloin koira hotkaisee ne huomaamattaan. Annostus sovitetaan koiran painon mukaaan.

Terveyskaupoista on saatavana kapseleina fenyylialaniinilla vahvistetua virhersimpukkauutetta. Fenyylialaniini on tulehdusta ja kipua lievittävä ja vaimentava luonnollinen aminohappo. Kysy tuotetta terveyskauppiaaltasi.

Amerikkalaisten eläinlääkäreiden koiratutkimus