Terveysuutiset

E-EPA lievittää naisten stressiä ja masennusta

Päivitetty 27.6.2010

Kanadalainen lumekontrolloitu kaksoissokkotutkimus kertoo, että E-EPAn + E-DHA:n yhdistelmä lievittää keski-ikäisten naisten psyykkisiä stressioireita kahdessa kuukaudessa. Raportti vahvistaa entisestään tietoa E-EPAn hyvistä vaikutuksista mielenterveyteen. Etyyliesteröityä kalaöljyä on ollut Suomessa saatavilla kesästä 2003. Sitä myydään puhtaana E-EPAna (ilman DHA:ta) ja E-EPAn ja E-DHA:n yhdistelmänä. Tehokkaimmissa valmisteissa on mukana myös D3-vitamiini.

Psyykkinen stressi ja masentuneisuus ovat yleisiä vaihdevuosissa olevilla naisilla. Puhdasta E-EPAa on testattu hyvin tuloksin masennuksessa erilaisissa potilasaineistoissa. Yleensä 1 gramma päivässä on ollut tehokas aikuisen kliinisessä masennuksessa (ks. taulukko). Tämä on kuitenkin ensimmäinen tutkimus, jossa sen vaikutusta testataan nimenomaan keski-ikäisillä stressaantuneilla naisilla.

Koehenkilöt ja testattavat valmisteet
Koehenkilöiksi valittiin 120 naista, jotka potivat keskivaikeaa tai vaikeaa psyykkistä stressiä ja osa heistä oli myös masentuneita. Naiset jaettiin kahteen kaltaistettuun ryhmään, joista toinen (n = 61) sai kaksi kuukautta päivittäin lumekapseleita (auringonkukkaöljyä) ja toinen (n = 59) kalaöljykapseleita. Ne sisälsivät 1050 mg E-EPAa ja 150 mg E-DHA:ta. Naiset ottivat kolme kapselia päivässä (ennen aterioita), sillä yhdessä kalaöljykapselissa oli 350 mg E-EPAa ja 50 mg E-DHA:ta. [HUOM! Suomessa myytävissä E-EPA-kapseleissa on enemmän EPAa, jopa 650 mg ja joissakin lisäksi D-vitamiinia.]

Psykologiset testit
Koehenkilöt testattiin ennen vaikutusjakson alkua kolmella psykiatrisella testipatterilla:

1. Psychological General Well-Being Schedule (PGWB)]
2. Hopkins Symptom Checklist Depression Scale (HSCL-D-20)
3. Hamilton Depression Rating Scale (HAM-D-21).

Tulokset
Alussa useimpien naisten masennus oli enimmäkseen lievää tai keskivaikeaa, mutta 29 naista (24 %) täytti vakavan masennuksen kriteerit (Diagnostic and Statistical Manual of Mental Disorders, 4. painos). Heitä oli 13 kalaöljyä saaneessa ja 16 lumetta saaneessa ryhmässä.

Kahdeksan viikon hoitojakson aikana tilanne koheni kummassakin ryhmässä (verum ja lume), eikä koko ryhmien välinen ero saavuttanut tilastollista merkitsevyyttä. Masennusoireissa ei havaittu eroja ryhmien välillä, mutta psyykkistä stressiä poteneila naisilla E-EPA auttoi merkitsevästi paremmin kuin lumevalmiste.

Tutkimus on rekisteröity Controlled Clinical Trials -sivuille tunnuksella ISRCTN69617477. Sama tohtori Michel Lucasin johtama tutkijaryhmä osoitti vastikään, että E-EPA ehkäisee hyvin vaihdevuosissa olevien naisten kuumia aaltoja (linkki alla).

Lucas M, Asselin G, Mérette C, Poulin MJ, Dodin S. Ethyl-eicosapentaenoic acid for the treatment of psychological distress and depressive symptoms in middle-aged women: a double-blind, placebo-controlled, randomized clinical trial. Am J Clin Nutr. 2009;89: 641-651 Abstract

 

Tohtori Tolosen kommentti

Toisessa kaksoissokkotutkimuksessa puhdas E-EPA (1 g/vrk) tehosti merkittävästi fluoksetiinin vaikutusta kliinisen masennuksen hoidossa. Potilaat toipuivat nopeammin ja tarvitsivat vähemän lääkkeitä.

 

E-EPA ehkäisee naisten kuumia aaltoja
Muita kalaöljytutkimuksia stressissä
Kysymyksiä ja vastauksia E-EPAsta