EPAn etyyliesteri (Etyyli-EPA)
EPA-rasvahapon etyyliesteriä kutsutaan biologiassa ja lääketieteessä lyhyesti nimillä E-EPA (Japanissa EPA-E). Sitä on tutkittu paljon idässä ja lännessä, ja se on tullut suosituksi etenkin mielen- ja sydänterveyden edistäjänä sekä sydänpotilaiden ja diabeetikkojen ravintolisänä. Maailman suurin kalaöljytutkimus JELIS tehtiin E-EPAlla, ja se mullisti kardiologien (sydänlääkäreiden) käsitykset kalaöljyn merkityksestä sydän- ja verisuoniterveydelle. Omega-3-rasvahapot lisättiin huhtikuussa 2009 Suomessa ja muissa EU-maissa veren rasvahäiriöiden valtakunnallisiin Käypä hoito -suosituksiin, joiden mukaan lääkäreiden tulee hoitaa potilaitaan. E-EPA käytetään ja tutkitaan paljon neurologiassa, psykiatriassa kardiologiassa ja onkologiassa (syövän hoidossa). Suomalaiset ravitsemusterapeutit suosittavat E-EPAa muistihäiriöiden ja dementian ehkäisyyn ja hoitoon Ravitsemushoito-oppaassa (Duodecim. 2009). Yhdysvaltain lääkevirasto FDA hyväksyi E-EPAlle lääkestatuksen (heinäkuu 2012). Uusia kliinisiä E-EPA-tutkimuksia (ANCHOR ja MARINE) on julkaistu sydänlääkäreiden ja rasvatutkijoiden johtavissa tiedelehdissä (2012 ja 2013).
Nutrigenomiikka on tuonut täysin uudenlaista tietoa omega-3-rasvahappojen vaikutuksista terveyteen. E-EPA ja muut omega-3:t säätävät omega-6/omega-3-suhdetta oikeaan suuntaan ja vaimentavat siten kroonisiin sairauksiin ja vanhenemismuutoksiin liittyviä geenejä (Simopuolos 2010). E-EPA on erityisen hyödyllinen kalaöljy kaikille niille, joiden seerumin triglyseridit ovat koholla; E-EPA vähentää sydän- ja verisuonitautien riskiä (Pishva ym. 2012, Bays ym. 2013).
E-EPAn vaikutusta on tutkittu jo vuosia laajasti etenkin psykiatriassa ja kardiologiassa niin yksittäisillä potilailla kuin lumekontrolloiduissa kokeissa muun muassa Japanissa, Yhdysvalloissa, Englannissa, Israelissa, Etelä-Afrikassa, Australiassa ja Intiassa. Tulokset ovat erinomaisia, ja ne on julkaistu laatulehdissä. Suomessa lääkäriseura Duodecim julkaisi vuonna 2004 aiheesta pääkirjoituksen (psykiatrit Antti Tanskanen ja Jari Tiihonen) ja myös Suomen Lääkärilehti ja lääkelaitoksen TABU kertovat E-EPAsta. Duodecim selosti maaliskuussa 2009 E-EPAlla tehtyä JELIS-tutkimusta, joka on maailman suurin kalaöljyprojekti. Sen mukaan E-EPA on tehokkaimmillaan silloin, kun henkilöllä on ylipainoa ja samalla sekä sokerin että rasvojen toimintahäiriö, metabolinen oireyhtymä. Duodecim julkaisi maaliskuussa 2012 kirjoitukseni Nuorten ensipysikoosi ja kalaöljy, jossa kerron E-EPAlla tehdyistä tutkimuksista ja katsauksista. EPA on tärkein vaikuttava omega-3-rasvahappo masennuksen hoidossa, kirjoittaa psykiatrian professori Basant K. Purin työryhmä Molecular Psychiatry -lehdessä (2012). Puri antaa itse potilailleen aluksi 2 grammaa E-EPAa päivässä, kunnes masennus on parantunut, ja sen jälkeen pysyvästi 1 gramma päivässä, jottei tauti uusiutuisi. Australialaiset psykiatrit Bronwyn Hegarty ja professori Gordon Parker kirjoittavat uudessa katsauksessaan (2012), että EPA-painotteiset kalaöljyvalmisteet ovat parhaita mielenterveydelle. Tavallisissa kalaöljyissä osa omega-3:sta on DHA:ta, joka on tehotonta sydäntaudeissa (sanovat japanilaiset kardiologit) ja voi suurentaa veren LDL-kolesterolin pitoisuutta.
FDA hyväksyi E-EPAlle lääkeindikaation (2012)
E-EPA tehokasta masennuksen hoidossa: Meta-analyysi (2011)
E-EPA tehostaa masennuslääkitystä
E-EPA tehoaa vakavan masennuksen hoidossa
E-EPA ehkäisee ja jarruttaa valtimotauteja
E-EPA parantaa insuliinin toimintaa
E-EPAn vaikutusta kohonneisiin triglyserideihin tutkitaan parhaillaan
81 tutkimuslaitoksessa USAssa.
E-EPAlla on monia vaikutustapoja. Se parantaa omega-3-indeksiä ja solukalvojen läpäisevyyttä. E-EPA ehkäisee ja hillitsee myös syövän kasvua ja parantaa syöpäpotilaiden yleiskuntoa ja vastustuskykyä. E-EPA toimii elimistössä antioksidanttina eli se ehkäisee ja vaimentaa hapetusstressiä (Berger ym. 2008, Wood ym. 2010). Tämä selittää osittain E-EPAn aivoja suojaavia vaikutuksia. EPA-rasvahaposta syntyy elimistössä tulehdusta ehkäiseviä resolviineja. Ne puolestaan ehkäisevät ja vaimentavat mm. valtimoiden sisäpinnalla vallitsevaa tulehdusta, joka on pääsyynä valtimomuutoksiin (Fredman ym. 2010). E-EPA alentaa tehokkaasti kohonneita veren triglyseridejä, osoittaa uusi irlantilainen tutkimus (2010). Japanilaiset kardiologit pitävät E-EPAa ainoana kalaöljyn tehokkaana rasvahappona valtimo- ja sydäntautien ehkäisyssä ja hoidossa (2010). E-EPA sydämen suojana
E-EPA korjaa veren rasvahäiriötä (2013)
E-EPA ja muut etyyliesteröidyt kalaöljyt lisäävät veren omega-3-oksilipiinin pitoisuutta ja vähentävät omega-6-oksilipiinejä noin 20 % (Shrearer ym. 2010). Oksilipiinit ovat voimakkaita tulehduksen estoaineita. Havainto tarjoaa aivan uudenlaisen selityksen etyyliesteröityjen kalaöljyjen monille terveysvaikutuksille.
E-EPA ehkäisee maksan rasvoittumista, osoitavat monet tutkimukset. Hiiritutkimuksessa E-EPA vähensi maksan hapettuneita rasvoja (lipidiperokseja) ja lisäsi tärkeän antioksidanttientsyymin (superoksididismutaasin) aktiivisuutta. Raportti puoltaa E-EPA käyttöä alkoholista riippumattoman rasvamaksan ehkäisyssä ja hoidossa. Rasvamaksa on yleinen lihavilla ihmisillä ja tyypin 2 diabeetikoilla.
Japanilainen hiiritutkimus osoittaa, että E-EPA, vähentää diabeettiseen munuaisvaurioon liittyvää hapetusstressiä (vapaiden radikaalien lisääntymistä) ja mitokondrioiden apoptoosia (ohjelmoitua kuolemaa). Havainto tukee entisestään käsitystä, jonka mukaan E-EPA on diabeetikoille hyödyllinen ravintolisä. Japanissa lääkärit määräävät sitä yleensä 1800 mg päivässä, mikä on Japanin terveysministeriön hyväksymä päiväannos. Tällaista EPA-lisäystä on mahdotonta saada aikaan pelkästään ruokavaliota muuttamalla. Havainto on tärkeä erityisesti meille suomalaisille, joiden keskuudessa diabetes yleistyy kovaa vauhtia (5–7 % vuodessa).
EPA on kalaöljyn noin 50 rasvahaposta todennäköisesti ainoa antidepressiivinen ja antipsykoottinen aine. Toisella yleisellä kalaöljyn rasvahapolla, DHA:lla, ei ole näitä ominaisuuksia, joten kalaöljyvalmisteen rasvahappokoostumuksella on merkitystä etenkin mielenterveyden kannalta (lue lisää). Eräiden psykiatrien mielestä DHA voi suorastaan heikentää EPAn antidepressiivistä ja antipsykoottista vaikutusta. Tästä syystä psykiatrissa kalaöljyistä tutkitaan ja käytetään nyt pääasiassa E-EPAa. Yhdysvaltain Psykiatriliitto antoi joulukuussa 2006 suosituksen kalaöljyn käytöstä masennuksen ja kaksisuuntaisen mielialahäiriön ehkäisyssä ja hoidossa.
NIH:n käynnissä olevia Omega-3-tutkimuksia
Lasten ja nuorten masennuksen hoito kalaöljyllä
Psykiatrian prof. McNamaran pääkirjoitus: masennus ja omega-3
E-EPAa on tutkittu paljon diabeteksessa, anoreksiassa, stressissä, masennuksessa, kroonisessa väsymyksessä, persoonallisuushäiriöissä, skitsofreniassa Huntingtonin taudissa, haavaisessa paksusuolitulehduksessa ja sydän- ja verisuonitaudeissa. Tulosten mukaan EPAsta on merkittävää hyötyä. Esimerkiksi erään tutkimuksen mukaan se auttaa naisten keskivaikeassa persoonallisuushäiriöissä jopa monoterapiana (ainoana hoitona, siis ilman lääkkeiden tukea). Toisen raportin mukaan EPA nopeuttaa huomattavasti toipumista anoreksiasta. Lisäksi EPA lisää "hyvän" HDL-kolesterolin tuotantoa elimistössä, mikä tutkitusti ehkäisee dementiaa. E-EPA vähentää merkittävästi statiineja käyttävien ihmisen riskiä sairastua sepelvaltimotautiin ja sydäninfarktiin. Lisäksi se ehkäisee ja korjaa diabeetikkojen valtimoiden kovettumista. E-EPAn vaikutusmekanismeja ovat tulehduksen (inflammaation) ehkäisy) ja endoteliinin liikatuotannon ehkäisy valtimoiden seinämissä.
E-EPA voi lievittää paniikkihäiriötä ja vähentää psyykelääkkeiden tarvetta ja hillitä epilepsiaa (joka usein liittyy mielenterveyshäiriöihin). Vaikutus tehostuu vielä, jos samanaikaisesti otetaan karnosiinia (400–1200 mg/vrk). Nämä ravintolisät eivät aiheuta sivuvaikutuksia, päinvastoin ne saattavat vähentää lääkkeiden haittoja, mm. lihomista ja tardiivia dyskinesiaa (jähmeäliikkeisyyttä). E-EPA tehostaa masennuslääkkeiden vaikutusta, jopa lääkeresistenteissä tapauksissa. E-EPA näet tasapainottaa hypotalamus-aivolisäke-lisämunuaisakselin hormoneja, joihin myös antidepressantit vaikuttavat (lue raportti). Lisää tietoa alla olevissa linkeissä.
British Journal of Psychiatryn raportti 2006
Bioactive lipids in schizophrenia
USA:n Psykiatriliiton suositus 2006
E-EPA vaikuttaa elimistössä muutoinkin suotuisasti. Se vaimentaa tulehdussytokiineja, kuten TNF-alfaa, parantaa insuliiniherkkyyttä ja edistää adiponektiini-nimisen hormonin tuotantoa elimistössä. Tämä hormoni parantaa niinikään insuliiniherkkyyttä, ehkäisee diabetesta ja suojaa sydän- ja verisuonitaudeilta sekä lihomiselta. Kaikki aikuisdiabeetikot ovat insuliiniresistenttejä, mutta alentunutta insuliiniherkkyyttä esiintyy väestössä yleisesti muillakin. Siksi EPA on suositeltava ravinto diabeetikoille ja kaikille, joiden verensokeri on koholla. [Myös CLA, vihreä tee ja orgaaninen kromi parantavat insuliiniherkkyyttä.]
E-EPA on hyvin siedettyä, ja ihmiset käyttävät sitä mielellään, raportoivat kaikki sitä tutkineet psykiatrit. E-EPAa voi käyttää joko monoterapiana (ainoana hoitoaineena) tai täydentämään perinteisiä lääkehoitoja. E-EPA vähentää monien psyykelääkkeiden sivuvaikutuksia.
E-EPAsta ja karnosiinista voi olla apua myös fibromyalgian itsehoidossa (lue "Fibron" kirje). Ne ovat suositeltavia ravintolisiä myös kroonisessa väsymysoireyhtymässä.
Japanilaisen tutkimuksen mukaan E-EPAn käyttö (1800 mg/vrk) alentaa kohonnutta verenpainetta ja vähentää miesten vatsan alueen sisäelinrasvaa. JELIS-tutkimuksen mukaan E-EPA ehkäisee sydänkohtausten ja aivohalvausten uusimista.
E-EPA ehkäisee ja lievittää niveltulehdusta
Syöpäpotilailla on aina EPAn puute
Näin kirjoittavat kiinalaiset syöpätutkijat, joilla on parhaillaan käynnissä EPA-hoitotutkimus maha- ja suolistosyöpää sairastavilla, kemoterapiaa saavilla potilailla on käynnissä Kiinassa Sun Yat-sen -yliopistosairaalassa. Tutkimussuunnitelma on vapaasti luettavissa Yhdysvaltain terveysviraston Clinical trials -sivustolta NCT01048463.
Tutkimusta perustellaan tutkimussuunnitelmassa muun muassa näin. "Kemoterapia on välttämätöntä pitkälle edennyttä mahalaukun ja paksusuolen syöpää sairastaville potilaille. Sytostaatit aiheuttavat kuitenkin jopa 60 prosentille potilaista mahavaivoja, huonoa ruokahalua, ruokahaluttomuutta, oksentelua ja malnutritiota (ravitsemustilan heikkenemistä). Sivuvaikutukset voivat estää kemoterapian jatkamisen, jolloin potilaan ennuste huononee entisestään. 20-40 % terminaalivaiheessa olevaa syöpää potevista potilaista kuolee malnutritioon (kakeksiaan).
"EPA (eicosapentaeenihappo) vaimentaa tulehdussytokiineja (TNF-α, IL-1β, IL-6, IL-10, ja IFN-γ) . EPA voi vaimentaa myös syövän aiheuttamaa lipolyysiä (rasvojen hajoamista). Syöpäpotilalla on aina EPAn puute."
Miten etyyli-EPA eroaa perinteisistä kalaöljyistä?
Etyyli-EPA valmistetaan kalaöljystä (kalan lihan öljystä, ei maksasta) siten, että EPA-rasvahappoon lisätään etyyliryhmä. Se tapahtuu molekyylitislaamalla ja lisäksi tislaamalla öljy hyvin alhaisessa paineessa (tyhjiössä). Tämän ansiosta EPA muuttuu biologisesti erittäin tehokkaaksi. E-EPA ei ole mono-, di- eikä triglyseridimuodossa, kuten tavalliset kalaöljyt (joissa rasvahapot ovat sitoutuneet glyseroliin esterisidoksella), eikä siinä ole transrasvoja, kuten tavallisissa kalaöljyissä. Tyhjiötislauksen ansiosta E-EPAssa on vielä vähemmän ympäristömyrkkyjen jäämiä kuin pelkästään molekyylitislatuissa valmisteissa (joita tavalliset kalaöljyt ovat).
E-EPA imeytyy hyvin vereen ja läpäisee aivo-veriesteen paremmin kuin tavallisen kalaöljyn rasvahapot. Tutkimusten mukaan E-EPA on huomattavasti tehokkaampi kuin tavalliset kalaöljyvalmisteet ja EPA-tiivisteet. E-EPAn etuna on sen pieni annostelu suureen tehoonsa nähden. Öljyn väri on vaalea, sen maku ja haju ovat miedot, eikä se aiheuta röyhtäyksiä, kuten tavalliset kalaöljyt.
Kuinka etyyli-EPA vaikuttaa aivoissa?
E-EPA läpäisee helposti aivoveriesteen ja se edistää aivoissa välittäjäaineiden, serotoniinin ja dopamiinin tuotantoa, joten se antaa "virtaa" ja auttaa hallitsemaan stressiä. Se edistää neurogeneesiä ja auttaa hallitsemaan tunnetiloja ja parantaa keskittymis- ja työkykyjä ja ehkäisee ahdistusta, aggressiivisuutta, vihamielisyyttä ja itsemurha-ajatuksia.
E-EPA tuottaa elimistössä hyviä "paikallishormoneja", eikosanoideja ja isoprostaaneja. Tutkimusten mukaan EPA-rasvahappo toimii omega-6-sarjaan kuuluvan arakidonihapon (AA) vastavaikuttajana. EPA vähentää AA:n määrää ja siitä syntyvien "pahojen" eikosanoidien synteesiä aivoissa. Tämä on kuitenkin vain yksi vaikutusmekanismi. Kalaöljyjä tutkineet psykiatrit ja neuroendokrinologit uskovat omega-3-rasvahappojen vaikuttavan aivoissa monella eri tavalla:
- Ne parantavat solukalvojen joustavuutta ja nestemäisyyttä, jolloin ravintoaineet pääsevät paremmin solun sisään ja kuona-aineet ulos. Nestemäisyys on erityisen tärkeää synapsien kalvoilla, joissa hermovälittäjäaineet toimivat
- Etyyli-EPA stimuloi uusien kantasolujen syntyä aivoissa. Tämä selittää sen magneeettikuvissa tehdyn havainnon, että EPA-hoito on korjannut aivojen surkastumaa niin masennuksessa kuin skitsofreniassa.
- E-EPA hillitsee ylikierroksilla toimivan, aivosolujen rasvahappoja hajottavan entsyymin – fosfolipaasi A2:n (PLA2) – liiallista aktiviteettia.
- E-EPA-molekyylejä siirtyy solukalvoille hajonneiden tilalle. E-EPAsta syntyy aivoissa myös DHA:ta, aivojen eniten tarvitsemaa omega-3-rasvahappoa, josta useimmilla mielenterveyspotilailla on puutetta.
- E-EPA tuottaa aivoissa kahta tärkeää välittäjäainetta, serotoniinia ja dopamiinia. Silloin aivojen poikkeava neurokemia vähitellen normalisoituu ja oireet lievenevät. Dopamiini parantaa keskittymis- ja toimintakykyjä. Se antaa "virtaa" aivoille. Serotoniini puolestaan on mielialahormoni, joka antaa hyvänolontunteen ja ehkäisee stressaantumista. [Psykiatriset lääkkeet lisäävät vain jompaakumpaa, eivät molempia välittäjäaineita.]
- E-EPA vaikuttaa suotuisasti solujen serotoniinireseptoreihin
- E-EPA ehkäisee stressiä suoraan myös hillitsemällä tulehdusta, sillä se estää haitallisia sytokiineja ja tuottaa hyviä eikosanoideja. Stressitilassa aivoissa näet riehuu tulehdustila.
- E-EPA vaikuttaa hypotalamus-aivolisäke-lisämunuaisakselin erittämiin hormoneihin, joiden välityksellä myös monet psyykenlääkkeetkin toimivat.
- Omega-3-rasvahapot hillitsevät ahdistusta, pelkoa, vihaa ja väkivaltaisuutta aiheuttavaa kortikotropiinia vapauttavaa hormonia (lue tutkimusraportti).
Annostelusta
Kaksi, kolme kala-ateriaa viikossa ei riitä alkuunkaan antamaan sairauksien hoidossa tarvittavia omega-3-annoksia; tarve on 10–20 kertaa suurempi.
Omega-3-rasvahappojen saanti ruoasta ja ihmisen tarve

Kuva 1. 1000 mg E-EPAa (Suomessa myytävää valmistetta, jossa on mukana myös D3-vitamiinia) ) nostaa seerumin EPA-pitoisuuden yli 2-kertaiseksi. Kuva on Jyväskylän yliopiston psykologian laitoksen tutkimuksesta, jossa 12 miestä otti 45 vrk E-EPAa ja 12 miestä vastaavaa lumetta. 10-vuotiailla lapsilla 500 mg E-EPAa päivässä riitti nostamaan seerumin EPA-pitoisuuden vastaavalle "japanilaiselle" tasolle.
Psykiatrit tutkivat edelleen, mikä olisi sopivin etyyli-EPAn päiväannos erilaisissa häiriötiloissa. Tutkimusten mukaan se vaihtelee eri häiriöissä ja myös eri yksilöissä. USA:n Psykiatriliiton (APA) ja Sydänliiton (AHA) suosituksen mukaan terveiden ihmisten tulisi ottaa omega-3:a 1 gramma (1000 mg) päivässä ennalta ehkäisevässä mielessä. Erilaisten kliinisten sairauksien täydentävässä hoidossa annos voi olla suurempi.
1000 mg/vrk tarvitaan yleensä
- aikuisen kliinisessä masennuksessa (unipolaarisessa ja kaksisuuntaisessa) sekä sydän- ja verisuonitaudeissa nostamaan omega-3-indeksiä.
- Anoreksia nervosassa
- Tarvittaessa annos voidaan nostaa 1500–4000 mg:aan/vrk.
2000 mg/vrk tarvitaan yleensä
- akuuteissa psykooseissa
- skitsofreniassa
Syöpäptilaat tarvitsevat päivittäin 2 g E-EPAa, mikä vastaa 10–15 annosta Atlantin lohta. Niin paljon EPAa on mahdotonta saada ruoasta. Omega-3-hoidon ennuste on paras nuorilla potilailla, joiden tauti ei ole ennättänyt surkastuttaa aivoja.
Yhdysvalloissa käytetään "farmaseuttista kalaöljyä" paljonkin suurempina päiväannoksina, jopa yli 10 g/vrk, etenkin ADHD:n, Alzheimerin ja Parkinsonin tautien ja muiden vaikeiden, toivottomien tilojen hoidossa (esim. Huntingtonin taudissa). Vaikutus on ollut usein dramaattisen hyvä, kirjoittaa tohtori Barry Sears kirjassaan Omega Zone (Otava 2003). Sivuvaikutuksia ei ole raportoitu. Hoitovaikutus ilmenee vähitellen viikkojen ja kuukausien kuluessa. Etyyli-EPAlla ei ole haitallisia sivuvaikutuksia, ja sitä voi käyttää päivittäin jatkuvasti, ilman taukoja, yhtaikaa kaikkien välttämättömien lääkkeiden kanssa. E-EPAn säännöllinen käyttö voi vähentää psyykenlääkkeiden sivuvaikutusriskiä. Toinen suositeltava hermojen suoja-aine on karnosiini, joka lisää proteasomin aktiviteettia; se on alentunut näissä sairauksissa. Karnosiini ja EPA sopivat hyvin käytettäviksi yht'aikaa.
Paljon muita terveysvaikutuksia
EPAlla on runsaasti muitakin terveyttä edistäviä vaikutuksia: Se ehkäisee sydämen rytmihäiriöitä, stabiloi verisuonten plakkeja, alentaa kohonnutta verenpainetta ja kohonneita veren rasvoja sekä hoitaa ihoa, kynsiä ja hiuksia.
Lisäksi EPA ehkäisee tulehdusta ja syöpäsolujen jakautumista ja jouduttaa niiden ohjelmoitua kuolemaa (apoptoosia). Niitä kannattaa siis käyttää hyväksi kaikkien tulehdustautien ja syövän täydentävänä hoitona. Uuden tutkimuksen mukaan EPA ehkäisee auringon polttavien UVB-säteiden haitoilta.
Omega-3-rasvahapot syöpätaudeissa
EPAsta syntyy elimistössä hyviä eikosanoideja, jotka säätävät kaikkia elintoimintojamme. Ne ehkäisevät insuliiniresistenssiä ja lisäävät muun muassa kynsien ja hiusten tarvitseman proteiinin, keratiinin synteesiä. Siksi etyyli-EPA parantaa kynsien ja hiusten kasvua ja antavat niille kiiltoa. Huonot, lohkeilevat kynnet ja hauraat hiukset johtuvat usein liiallisesta huonojen eikosanoidien tuotannosta kudoksissa.
Kalan ja kalaöljyn vierasaineet
Tutkimusten mukaan Itämeren villilohi sisältää PCB:tä noin 0,2 mg/kg ja DDT:tä noin 0,15 mg/kg. Islannin sillin PCB- ja DDT-pitoisuudet ovat noin 10 kertaa pienemmät. Itämeren kaloissa on lisäksi dioksiinia ja sisävesiemme petokaloissa elohopeaa. Ympäristömyrkyt ovat rasvaliukoisia, joten niiden pitoisuudet ovat öljyssä korkeammat kuin koko kalassa. Näistä sysitä Elintarviketurvallisuuskeskus (EVIRA) suosittaa, että Itämeren kalaa syötäisi korkeintaan kaksi kertaa kuukaudessa.
E-EPAa valmistetaan Tyynen valtameren puhtaista kaloista, etupäässä sardiineista. Molekyyli- ja tyhjiötislaukset poistavat siitä tehokkaasti kaikki vierasaineet. E-EPAa voi antaa turvallisesti myös raskaana oleville naisille ja pienille lapsille. Tarvittaessa kapselin voi puhkaista ja öljyä voi puristaa muutaman tipan suoraan lusikkaan, jossa on muuta ruokaa. Kalaöljyn makua voi tarvittaessa häivyttää parilla tipalla sitruunaa.
Kirjallisuusviitteitä linkkeineen alkuperäisiin julkaisuihin:


