Vuotava suoli
Vuotava suoli on vielä tuntematon oireyhtymä monille lääkäreille ja muille terveydenhuollon ammattihenkilöille. Kyseessä on kuitenkin aito biokemiallinen häiriö, matala-asteinen suolistotulehdus, metabolinen endoteksemia, joka selittää monia vaikeasti diagnosoitavia ja hoidettavia vatsavaivoja ja niihin liittyviä muita tiloja. Endotoksemia voi aiheuttaa myös lihavuutta ja pahentaa tyypin 2 diabetesta. D-vitamiini, probiootit, sinkki ja berberiini näyttävät korjaavan suolessa ilmenevää vikaa, tiiviiden liitosten pettämistä, josta "vuotava suoli" johtuu. Crohnin taudissa suoli voi vuotaa.
Vuotava suoli voi aiheuttaa monia epämääräisiä oireita: vatsakipu, kaasun muodostus, rintakipu, lihassärky, nivelkipu, krooninen väsymys, uupumus, ahdistus, mielialan vaihtelut, muistihäiriöt, atooppinen ihottuma, heikentynyt vastustuskyky ja toistuvat virtsatietulehdukset. Englanniksi vuotava suoli on "leaky gut".
Koululääketiede ei ole tuntenut tätä oireyhtymää, eivätkä lääkärit ole osanneet hoitaa sitä oikein. Vasta aivan viime aikoina pätevät tutkijat ovat selvittäneet, mistä on kysymys ja kuinka tilaa tulisi hoitaa. Biokemiallisena löydöksenä vuotavassa suolessa on suolen epiteelisolujen välisten tiiviiden liitosten proteiinien (okkludiinien ja klaudiinien) pettäminen.
Suolen limakalvon epiteelikerroksen solujen välissä on tiiviitä liitoksia, joita tietyt proteiinit (okludiinit ja klaudiinit ym.) pitävät koossa, kuten sementti. Kun liitos pettää, alkaa suoli vuotaa. Berberiini kykenee liimaamaan liitoksen uudelleen tiiviiksi.
Vuotava suoli tarkoittaa sitä, että suolen läpäisevyys on lisääntynyt. Silloin ravinnon pilkkoutumattomia vieraiden aineiden antigeeneja kulkeutuu suolen limakalvon läpi. Vuotava suoli yhdistetään usein hiivasyndroomaan. Uuden tutkimuksen mukaan berberiini voi ehkäistä ja korjata häiriön. Näin ollen berberiini voi tuoda avun tuhansille vuotavasta suolesta kärsiville ihmisille.
Vuotavan suolen aiheuttajana pidetään antibiootteja, toksiineja, parasiitteja, hiivaa (esim. Candida albicans) ja muita infektioita, keliakiaa sekä kehnoa ruokavaliota, jotka voivat lisätä suolen limakalvon epiteelikerroksen läpäisevyyttä. Silloin limakalvon läpi pääsee vereen myrkyllisiä yhdisteitä (toksiineja), mikrobeja, sulamatonta ruokaa ja ruoansulatusjätettä tai normaalia suurempia makromolekyylejä.
Lisääntynyt läpäisevyys johtuu siitä, että suolen epiteeliin syntyy vuotavia rakoja. Tämä saattaa kuulostaa oudolta väitteeltä, mutta asia on osoitettu tieteellisin tutkimuksin. Terveen limakalvon epiteelisolujen välillä on tiivis valkuaisaineiden muodostama saumarakenne, ns. tiivis liitos (engl. tight junction). Sen tarkoitus on estää erilaisten liuenneiden aineiden kulkeutuminen (diffuusio) solujen välistä. Tiiviitä liitoksia on erityisesti sellaisissa paikoissa, joissa epiteelien täytyy erityisen tarkasti rajoittaa aineiden kulkua kyseisten kudosten normaalitoiminnan takaamiseksi. Tiiviit liitokset kiinnittävät vierekkäiset epiteelisolut toisiinsa tiukasti, jolloin ne pysyvät yhdessä. Näin ne muodostavat esteen, jolloin molekyylit eivät pääse kulkeutumaan epiteelin läpi. Samoin ne estävät myös molekyylien kulkeutumisen solujen välistä, jolloin aineiden kuljetuksen on tapahduttava solun läpi ja solu voi hallita ja säätää aineiden kulkua.
Joidenkin tutkijoiden mukaan nämä aineet vaikuttavat suoraan haitallisesti elimistöön, toisten mielestä ne käynnistävät virheellisen immunologisen reaktion, joka aiheuttaa oireet, esimerkiksi ruoka-aineallergian tai allergisen ihottuman. Tilaa tutkitaan testillä, jossa potilaalle annetaan juotavaksi kahta sokeria (laktuloosi ja mannitoli). Ne eivät hajoa ohutsuolessa. Jos näitä aineita erittyy virtsaan, katsotaan että potilaan ohutsuolen läpäisevyys on lisääntynyt tai että hänellä on imeytymishäiriöitä.
Hoito
Vuotava suoli -oireyhtymää yritetään hoitaa monenlaisilla dieeteillä, kuten gluteenittomalla ja kaseiinittomalla dieeteillä, hiiva- ja sienilääkkeillä (esim. nystatiinilla) ja -ruokavalioilla, VHH-dieetillä ja erilaisin ravintolisin, kuten B12- ja D-vitamiineilla, glutamiinilla ja probiooteilla (maitohappobakteereilla). Potilaan D-vitamiinin pitoisuus seerumissa (S-D-25) tulee ehdottomasti mitata ja nostaa se D-vitamiinilisällä tasolle 150–160 nmol/l.
Potilaat saavat tietoa näistä hoitokeinoista pääasiassa toisiltaan, internetistä ja mediasta. Vain harva terveydenhuollon ammattilainen osaa antaa päteviä hoito-ohjeita.
Berberiini – joka tehoaa erityisen hyvin Candida albicans -hiivaan – parantaa tiiviitä liitoksia ja voi siten ehkäistä ja parantaa "vuotavaa suolta" ja sen aiheuttamia oireita. Berberiiini ievittää IFN-γ:n ja TNF-α:n aiheuttamaa suolen epiteelin toimintahäiriötä, osoittaa uusi kiinalainen solututkimus (Cao ym. 2013).
Probiootit ehkäisevät vuotavaa suolta - itävaltalaistutkimus
Tsonuliini (engl. zonulin) on monenlaisten solujen tuottama säätelyproteiini. Suolistossa tsonuliinin tehtävänä on säädellä solujen välisten liitoskohtien läpäisevyyttä. Suuri tsonuliinin määrä heikentää tiiviitä liitoksia, jolloin suoli alkaa vuotaa. Tsonuliinin määrää ja suoliston tulehdusta voidaan vähentää nauttimalla maitohappobakteereita, osoittaa uusi itävaltalainen tutkimus (Lamprecht ym. 2012). Aineistona oli 23 hyvin treenattua miestä, joista 11 söi 14 viikkoa maitohappobakteerivalmistetta ja 12 lumetta. Tulokset puoltavat maitohappobakteerivalmisteiden käyttöä kuntoilijoiden ja urheilijoiden (ja miksei muidenkin) ravintolisänä. PubMed-tietokannassa on tuhansia dokumentteja haulla "tight junction" ja kymmeniä dokumentteja haulla "leaky gut". Ne ovat vapaasti kaikkien luettavissa.
Kirjallisuusviitteitä

