Kromi - mitä siitä todella tiedetään?

Kromi on ihmiselle välttämätön hivenaine. Suomalaisten kromin saanti ravinnosta on vähäisintä koko maailmassa, alle 30 mikrogrammaa/vrk (kun suositus on 50–200 µg/vrk).  Syytä näin vähäiseen saantiin ei tunneta, mutta tällä tosiasialla saattaa olla osuutta lihavuuden, insuliiniresistenssin, metabolisen oireyhtymän, diabeteksen ja sydäntautien yleisyyteen maassamme. Kromipikolinaatti on hyödyllinen ravintolisä, joka tasapainottaa verensokeria ja edistää aineenvaihduntaa (metaboliaa).

Johdanto

Jo 1950-luvulla havaittiin, että kromi on eläimille ja ihmisille välttämätön hivenaine, jota elimistömme tarvitsee päivittäin pieniä määriä (kuten termi "hivenaine" ilmaisee). Nykyään tiedetään, että kromilla on monia erittäin tärkeitä tehtäviä ihmisen ravitsemuksessa (ravintoaineiden biologisessa hyväksikäytössä) ja monissa aineenvaihdunnan reaktioissa, erityisesti sokerin ja rasvojen aineenvaihdunnassa (1-100). Kahdeksan Euroopan maata käsittävä EURAMIC Study osoittaa, että aikuisten kromin pitoisuus (varpaan kynnestä mitattuna) vähenee 9 % jokaista vuosikymmentä kohti (American Journal of Epidemiology 2005). Iän myötä ihminen yleensä lihoo ja hänen sairastumisalttiutensa suurenee. Israelin Terveysministeriön työryhmä suosittaakin kromia ja muita ravintolisiä ikäääntyville (96).

Mitä pienempi kromin pitoisuus veressä ja muissa kudoksissa, sitä suurempi on myös sydäntaudin ja -kuoleman sekä verenpainetaudin vaara. Tämänkin perusteella jokaisen suomalaisen tulisi ottaa orgaanista kromia ruoan lisänä. Siten moni välttyisi verenpainetaudilta ja sydänkohtaukselta ja turhien lääkkeiden syönniltä ja niiden sivuvaikutuksilta. Erityisen tärkeä kromilisä on ylipainoisille ihmisille (97). Meta-analyysin mukaan kromilisästä on hyötyä diabeetikoille (Diabetes Care 2007).

Kromin eri muodot

Kromi esiintyy luonnossa kemiallisesti eri valenttisina yhdisteinä, pääasiassa 3-arvoisena (ravintokromina) ja 6-arvoisena, heksavalenttina "teollisuuskromina". Ne ovat kemiallisilta ja biologisilta vaikutuksiltaan täysin erilaisia yhdisteitä. 6-arvoista kromia käytetään metallisesineiden, kuten kylpyhuoneen hanojen, auton puskureiden yms. pintakäsittelyaineena. Käsittelen tässä katsauksessa vain 3-arvoista ravintokromia. Parhaiten imeytyviä ja tehokkaimpia ravintokromin muotoja ovat orgaaniset kromin suolat, kromipikolinaatti (79, 100, 102) ja kromitrinikotinaatti (kromin ja B3-vitamiinin yhdiste eli niasiiniin sidottu kromi). Uudet tutkimukset puoltavat kromin käyttöä diabeteksen hoidossa, sillä se alentaa kohonnutta verensokeria ja HbA1c:tä. Diabeetikon kromin tarve näyttää olevan vähintään 200 mikrogrammaa päivässä (Balk ym 2007, Hummel ym. 2007). Paras teho saadaan ottamalla kromin kera benfotiamiinia.

Kromitutkimuksissa on kuitenkin julkaistu ristiriitaisia tuloksia. Pienehkön hollantilaisen tutkimuksen mukaan suuretkaan pikolinaattiannokset (500 ja 1000 µg/vrk) eivät vaikuttaneet verensokeriin ylipainoisilla tyypin 2 diabeetikoilla. Veren rasvaprofiili kuitenkin parani jonkin verran. Sitä vastoin amerikkalaisessa tutkimuksessa Cr-pikolinaatti paransi diabeetikkojen sokeri- ja rasvatasapainoa (Pattar et al 2006). Vaikutus perustuu ainakin osittain glukoosinsiirtäjien (esim. GLUT-4:n) aktivointiin (Chen et al. 2006). Orgaaninen kromi on turvallista suurinakin päiväannoksina. Ulkomailla sitä annetaan tutkimuksissa ylipainoisille ihmisille 600 ug/vrk ja 1 000 µg/vrk masentuneille (J Psychiatr Pract 2005) ja diabeetikoille verisuonimuutosten ehkäisyyn (100). Itse suosittelen berberiinin ja kromipikolinaatin yhdistelmää, sillä nämä aineet toimivat synergisesti.

Kromin ja insuliinin yhteistyö

Kromi säätää veren glukoosin (sokerin) pitoisuutta yhdessä insuliinin kanssa. Haiman ß-solut erittävät insuliini-nimistä hormonia, joka siirtää sokeria verestä muualle elimistön kudoksiin ja niiden soluihin. Viereinen kaavakuva näyttää, miten suoleen (gut) joutunut ravinnon sokeri siirtyy punaisella merkittyyn verenkiertoon (circulation), johon haimasta (merkitty keltaisella) erittyy insuliinia. Insuliini siirtää glukoosin verestä sinisellä merkittyyn soluun. Solu puolestaan tuottaa glukoosista energiaa.

Insuliini tarvitsee apurina (kofaktorina) kromia, joka avaa solukalvojen "oven", jonka kautta glukoosi pääsee solujen sisään. Kromia sitovalla kromuliini-nimisellä oligopeptidillä on tässä keskeinen rooli. Kromi aktivoi solukalvoilla sijaitsevia glukoosia siirtäviä proteiineja (glucose transports GLUTs), erityisesti GLUT4:ä, joka vie sokeria verestä lihaksiin poltettavaksi energiaksi (100).

Kromi parantaa insuliiniherkkyyttä, osoittavat useat uudet pätevät tutkimukset, joista suluissa viisi esimerkkiä (A, B , C, D, E). Niistä (E) julkaistiin elokuussa 2006 Diabetes Care -lehdessä. Raportin mukaan sulfonylurean lisänä nautittu kromipikolinaatti (1000 µg/vrk) ehkäisi myös painon nousua ja rasvan kertymistä sisäelimiin. Kromi alentaa myös kohonnutta kolesterolia (100) ja triglyseridejä sekä ehkäisee ja hoitaa masennusta.

Glukoosin siirtäjät

Valtimoveressä glukoosia on 3-9 mmol/l. Solut ottavat glukoosia solukalvon läpi kuljettajina toimivien glukoosin siirtäjien avulla. GLUT-perheen kalvoproteiineja tunnetaan jo 14, ja näistä glukoosia siirtävät GLUT1 - GLUT4 ja GLUT7. Solun ja sitä ympäröivän kudoksen glukoosinottokykyyn vaikuttavat sekä solun pinnalla ilmentämät GLUT-siirtäjät että niiden määrä. Osa GLUT-siirtäjistä on konstitutiivisia, eikä niiden määrä solukalvolla vaihtele. GLUT4 siirtää glukoosia lihas- ja rasvasoluihin vain insuliinin läsnäollessa. Kromi toimii tässä suhteessa samoin kuin tyypin 2 diabeteksessa yleisesti määrätty lääke metformiini (100). Kromi vain on turvallisempi, sillä metformiini kohottaa homokysteiiniä. Mitokondrioiden vauriot heikentävät GLUT4:n aktiivisuutta, mikä voi altistaa diabetekselle. Kromi ja kuntoliikunta aktivoivat GLUT4:ä ja kalaöljyn omega-3-rasvahapot pitävät yllä mitokondrioiden normaalia toimintaa.

Kuvia GLUT4:n toiminnasta soluissa (Cornell University)

Kromin yhteys sokerin aineenvaihduntaan tuli ilmi 1970-luvulla vahingossa Kanadassa, kun eräille letkuruokinnassa (total parenteral nutrition) olleille potilaille unohdettiin antaa kromia. Heille kehittyi diabetesta, glukoosi-intoleranssia, painonmenetystä, vähäenergisyyttä sekä hermo- ja aivo-oireita, jotka kaikki liittyivät häiriintyneeseen insuliinin toimintaan. Potilaille alettiin antaa insuliinia, mutta se ei yksin riittänyt korjaamaan tilanneta, vaan potilaat tarvitsivat lisäksi kromia. Siitä lähtien tutkijat ovat olleet kiinnostuneita kromin ja diabeteksen yhteydestä ja aiheesta on julkaistu runsaasti tutkimuksia. PubMed-tietokannassa on tätä kirjoitettaessa 338 julkaisua hakusanoilla "chromium; diabetes". Tässä katsauksessa niistä referoidaan tärkeimpiä (katso kirjallisuusluettelo lopussa).

Useissa ammattilehdissä suositellaan kromia ja kalaöljyn rasvahappoja diabeteksen ehkäisyyn ja hoitoon ( esim. Nutr Clin Care 2003;6(2):51-61). Suositus perustuu siihen tosiasiaan, että ruuan lisänä nautittu kromi parantaa insuliinin tehoa, alentaa korkeita veren sokeriarvoja ja tasapainottaa niiden vaihteluita. Jotkut tutkimuksista ovat olleet ns. ei-positiivisia eli niissä ei ole saatu tällaista näyttöä. Paras verensokeria alentava vaikutus on saatu yhdistämällä kromi ja sinkki (82).

Monet tutkijat arvelevat, että liiian vähäinen kromin saanti saattaa lisätä aikuistyypin diabeteksen riskiä. Asiaa ei ole lopullisesti osoitettu, ja tutkijat väittelevät edelleen asiasta. Tutkimista vaikeuttaa se, ettei meillä ole käytettävissä hyviä menetelmiä kromin puutteen osoittamiseen (1). Lisäksi on havaittu, että kortisonin käyttö lisää kromin erittymistä virtsaan (2). Tämä saattaa selittää sen, että pitkäaikainen kortisonin käyttö voi aiheuttaa diabeteksen puhkeamisen (3).

Joissakin tutkimuksissa kromin anto ruuan lisänä on korjannut muita (ei-diabeettisia) sokeriaineenvaihdunnan häiriöitä. Viimeaikaiset tutkimukset ovat osoittaneet myös, että kromi voi auttaa laihduttajia poltamaan rasvaa. Yhdysvalloissa ja muualla kromipikolinaattia suositellaan magnesiumin ja eräiden muiden lisäravinteiden kera hoidoksi aikuistyypin diabeetikoille. Lue abstrakti

Kromin tarve ja saantisuositukset

Ihmisen kromin tarvetta ei tarkoin tunneta ja siksi sen saantisuositukset ovat vaihdelleet eri aikoina eri maissa. Suomessa viranomaissuositus aikuisille on 50 mikrogrammaa/vrk, mutta todellinen saanti ravinnosta on keskimäärin vain 29 µg/vrk (MTT Jorma Kumpulaisen väitöskirjan mukaan. JK toimi pitkään Jokioisten Maatalouden tutkimuslaitoksen johtajana.) Edes ravitsemustieteilijät eivät osanneet koostaa sellaista suomalaista monipuolista ruokavaliota, jossa olisi ollut 50 µg kromia. Yhdysvalloissa suosituksena on 50-200 µg/vrk. USA:ssa kromin saanti ravinnosta on vähintään kaksinkertaista Suomeen verrattuna. Silti siellä suositellaan kromilisää masentuneille, diabeetikoille ja sydän- ja verisuonitauteja sairastaville. Suomessa lääkärit eivät yleensä tiedä kromista mitään.

Paras ravintokromin lähde on kuitenkin oluthiiva (ei tavallinen hiiva eikä torulahiiva). Maksaruuat sisältävät runsaasti kromia, maksapihvissä on 50-60 µg kromia. Kromia saa myös ruisleivästä ja täysjyväviljatuotteista. Vähäisiä määriä on muun muassa juomavedessä, perunassa, vehnänalkoissa, omenassa ja paprikassa. Kalkkivalmisteiden käyttö (kalsiumkarbonaattina) vähentää kromin imeytymistä suolistosta vereen, jolloin on hyvä ottaa samanaikaisesti lisää kromia (3).

Vedestä, ravinnosta ja ravintolisistä saatava kromi imeytyy varsin huonosti ihmisen suolistosta vereen. Vain ~0,5–2% nautitusta kromista imeytyy verenkiertoon.

Tässä katsauksessa selostettuja ei-positiivisia tutkimuksia arvioitaessa on hyvä muistaa, että useimmat kromia koskevat tutkimukset on tehty Yhdysvalloissa, jossa väestö saa ruuassaan monin verroin kromia suomalaisiin verrattuna. Ei-positiiviset tulokset saattavat siis osittain johtua siitä, että koehenkilöiden kromin saanti ravinnosta on ollut runsasta, jolloin lisäkromin avulla ei ole aina saatu tilastollisesti merkitseviä eroja plaseboryhmään verrattuna.

Annostelu ravintolisissä

Suomessa ravintolisien päiväannoksessa on yleensä vain 50 µg kromia/vuorokausiannos. Terveys- ja elintarvikeviranomaisten mukaan kromia saisi olla ravintolisissä vain 50 µg. Käytäntö vaihtelee eri EU:n maissa. Esimerkiksi Espanjassa viranomaiset sallivat nyt ravintolisissä 200 µg/vrk. Yhdysvalloissa otetaan itsehoidossa yleisesti 200-1 000 µg/vrk annoksia, muun muassa laihdutuksen ja kehonrakennuksen yhteydessä. Atyyppistä psykoosia sairastaville on annettu 1 000 µg/vrk hyvällä menestyksellä. Useimmissa tieteellisissä tutkimuksissa on annettu 200-1 000 µg:n päiväannoksia.

Kromin käyttötarkoituksia

Diabetes

Aikuistyypin diabeetikkojen veren magnesium-, seleeni- ja kromiarvot ovat tutkitusti pienemmät kuin terveillä (84). Niinpä kromia onkin annettu monissa tutkimuksissa diabeetikoille ja kohtalaisen hyviä tuloksia on raportoitu niin idästä kuin lännestä (4). Esimerkiksi Kiinassa aikuistyypin diabeteksen hoidossa saatiin potilaiden verensokeriarvot alenemaan. Uusi slovakialainen tutkimus osoittaa, että 1 000 µg/vrk kromipikolinaattia lyhentää pidentynyttä QT-aikaa ja suojaa siten diabeetikon sydäntä.

Orgaaninen kromi suojaa diabeetikon sydäntä

Verensokeri voi olla lievästi koholla, vaikkei kyse välttämättä ole diabeteksesta. Ei-diabeetikkojen lievästi koholla olevat veren sokeriarvot ovat alentuneet kromin avulla (6-9).

Yhdysvaltain hallituksen ravitsemuslaboratorion tutkimus osoitti, että sinkki- (30 mg/vrk) ja kromilisä (400 µg/vrk) yhdessä oli hyödyllistä aikuistyypin diabeetikoille, joskaan nämä ravintolisät eivät merkitsevästi muuttaneet HbAIC- tai sokeriarvoja (82). Tutkijoiden mukaan tällainen täydentävä hoito on suositeltavaa diabeetikoille, koska se vähentää taudin aiheuttamaa hapetusstressiä, joka puolestaan aiheuttaa ja kiihdyttää diabeteksen lisätauteja. Erään tutkimuksen mukaan kromista voi olla hyötyä myös raskauden aikaisen diabeteksen hoidossa (5).

Eräässä satunnaistetussa kokeessa 180 aikuistyypin diabeetikkoa jaettiin kolmeen ryhmään. Yksi ryhmä sai sai kromipikolinaattia 200 µg/vrk, toinen 1000 µg/vrk ja kolmas plaseboa. Tuhat mikrogrammaa/vrk kromia saaneiden verensokeri laski merkittävästi. Myös 200 µg/vrk alensi verensokeria, joskin vähemmän. Plaseboryhmässä ei havaittu muutoksia. Tutkimus julkaistiin maailman johtavassa Diabetes-lehdessä (41).

Toisessa 16 viikkoa kestäneessä 78 diabeetikon kaksoissokkokokeessa osalle koehenkilöistä annettiin epäorgaanista kromikloridia, osalle orgaanista kromihiivaa ja osalle plaseboa (42). Kumpikin kromin muoto alensi merkittävästi kohonneita veren sokeriarvoja. Ryhmien paikkaa vaihdettiin ns. "pesutauon" jälkeen, ja jälleen saatiin sama tulos: kromi alensi kohonneita veren sokeriarvoja. Tällaista tutkimusta kutsutaan "vaihtovuoroiseksi", ja sen katsotaan antavan luotettavamman tuloksen kuin pelkän "yksivuoroisen". Samanlaisia positiivisia tuloksia on julkaistu muissa pienehköissä tutkimuksissa (43, 44), mutta jotkut pienehköt tutkimukset ovat olleet ei-positiivisia (45, 46).

Eräs plasebokontrolloitu 30 raskaana olevan diabeetikkonaisen tutkimus osoitti, että kromipikolinaatti (4 tai 8 µg/kg/vrk) paransi huomattavasti veren sokeriarvoja (47).

Koirilla insuliinista riippuvaisessa (1-tyypin) diabeteksessa kromipikolinaatista (20-60 µg/kg/vrk) ei havaittu olevan hyötyä eikä haittaa kahden kuukauden mittaisessa hoitokokeilussa (81). Hevosille ravinnon lisänä annettu kromi (tripikolinaattina) nopeuttaa sokerin aineenvaihduntaa ja alentaa kohonnutta plasman glukoosipitoisuutta (85).

Kromi voi olla hyödyksi myös hoidettaessa kortisonin aiheuttamaa diabetesta (48, 49).

Miten ei-positiivisia tuloksia pitäisi tulkita?

Jotkut ei-positiivista tutkimuksista ovat olleet hyvin pieniä, alle 20 henkilöä käsittäviä, joista puolet on saanut kromia ja puolet plaseboa muutaman viikon ajan (16). Ravintolisien vastustajat viittaavat mielellään tällaisiin ei-positiivisiin tuloksiin, joita he nimittävät "negatiivisiksi". Todellisuudessa väestötutkimus ei voi milloinkaan olla "negatiivinen", sillä siinä ei voida osoittaa negatiivista syysuhdetta (eli että jokin tekijä ei aiheuta tutkittavaa ilmiötä). Jotta mahdolliset ryhmien väliset erot tulisivat tilastollisesti merkitseviksi pienissä aineistoissa, tulisi kromin vaikutuksen näkyä lähes jokaisella tutkitulla.

Insuliiniresistenssi

Kyseessä on tila, joka ei ole varsinaisesti diabetes, mutta henkilöllä todetaan lievästi epänormaaleja veren sokeriarvoja. Kromia on annettu hoidoksi tässä tilassa, ja monet pienet kaksoissokkotutkimukset ovat osoittaneet sen olevan avuksi (50-53). Yksi Suomessa tehty tutkimus tosin oli ei-positiivinen (54), mutta amerikkalainen raportti taas totesi kromilisän parantavan insuliiniresistenssiä (84). Eräs ylipainoisten henkilöiden kaksoissokkotutkimus osoitti kromin parantavan elimistön insuliinivastetta, minkä katsotaan ehkäisevän diabetesta (55). Erilaiset tutkimustulokset saattavat johtua siitä, että toisissa on annettu huonosti imeytyvää epäorgaanista kromia ja toisissa hyvin imeytyvää kromiyhdistettä kuten kromihiivaa tai kromipikolinaattia. Eri tutkimuksissa on ollut erilaisia kromin päiväannoksia.

Lievät verensokeriaineenvaihdunnan häiriöt lisäävät sydäntautien vaaraa (65-72), joten näissä tilanteissa kromin käyttö lisäravinteena voi olla hyödyllistä, kuten seuraavassa kappaleessa nähdään.

Eräässä meta-analyysissa käytiin läpi kromista tehtyjä tutkimuksia (94). Niiden mukaan kromi ei vaikuta ei-diabeetikkojen veren sokeriin eikä insuliiniin. Diabeetikkojen kohdalla tilanne on toinen, ja eri tutkimuksissa on saatu ristiriitaisia tuloksia, aivan kuten olen tässä katsauksessa kertonut.

Metabolinen oireyhtymä

Kohonnut verensokeri (insuliiniresistenssi), korkea kolesteroli, ylipaino, kohonnut verenpaine ja kihti muodostavat oireyhtymän, josta käytetään lääketieteessä nimitystä "metabolinen syndrooma" tai "syndrooma X". Koska kromin käyttö lisäravinteena voi olla hyödyksi ainakin kolmessa ensinmainitussa oireessa, ovat jotkut tutkijat esittäneet, että oireyhtymän syynä olisi kromin puute.

Sydän- ja verisuonitaudit

Kromi saattaa suojata sydäntauteja vastaan (21), koska se korjaa veren sokerihäiriöitä. Kromin vaikutusta veren rasvojen alentamisessa on tutkittu paljon, mutta tulokset ovat olleet ristiriitaisia (30-38). Eräässä tutkimuksessa ilmeni, että kun kromi yhdistettiin viinirypäleen siementen sisältämään yhdisteeseen (proantosyanidiiniin), veren kohonnut kolesteroli aleni. Beetasalpaajien käyttäjillä kromin on osoitettu lisäävän hyvää HDL-kolesterolia (40). Kromipikolinaatti alensi veren triglyseridejä (rasvoja) härillä, joille syötettiin rasvaisia ruokia (87).

Insuliiniresistenssi ja lievästi koholla olevat veren sokeriarvot lisäävät tunnetusti sydän- ja verisuonitautien riskiä (65-72). Tähän tulokseen tuli myös suomalainen professori Kalevi Pyörälän johtama tutkijaryhmä seurattuaan helsinkiläisten poliisimiesten terveydentilaa lähes 10 vuoden ajan (69). Kromin käyttö ravintolisänä saattaa parantaa elimistön reagointia insuliiniin ja normalisoida kohonneita sokeriarvoja. Sydäninfarktin sairastaneiden miesten veren kromipitoisuus on alempi kuin terveillä verrokeilla (73). Kromilisä saattaa siis vähentävää sydänkohtauksen vaaraa, varsinkin Suomessa, jossa kromin saanti ravinnosta on liian niukkaa.

Laihdutus ja rasvan poltto

Kromia käytetään yleisesti "rasvanpolttajana" (engl. fat burner). Sen tehoa on tutkittu paljon, mutta tulokset ovat ristiriitaisia (10-20). Eräiden pienehköjen tutkimusten mukaan kromilisällä ei olisi mitään vaikutusta, mutta eräässä suuressa tutkimusryhmässä saatiin kuitenkin näyttöä siitä, että kromi todellakin vähentää rasvakudosta (56).

Tutkimukseen osallistui 154 ylipainoista henkilöä, jotka jaettiin kolmeen ryhmään: yksi sai kromipikolinaattia 299 µg/vrk, toinen 400 µg/vrk ja kolmas plaseboa (56). Osallistujille ei annettu mitään erityisiä dieettiohjeita, vaan he jatkoivat ruokatottumuksiaan tavalliseen tapaan. Kahden ja puolen kuukauden kuluttua kromia nauttineiden paino oli pudonnut merkitsevästi enemmän (1-1,5 kg) kuin plaseboa ottaneiden (0,3 kg). Lisäksi kromia saaneiden lihaksisto eli "lean body mass" kasvoi. Toisin sanoen painonpudotus johtui lähes yksinomaan rasvan palamisesta. Rasvaa paloi kromia saaneilla 2 kg ja plaseboa saaneilla 250 grammaa.

Toinen samojen tutkijoiden tekemä 3 kuukauden mittainen kaksoissokkokoe tuotti kuitenkin pettymyksen. Siinä 122 kohtuullisen ylipainoista ihmistä nautti kromia (400 µg/vrk) tai plaseboa, mutta ryhmien välillä ei havaittu tilastollisesti merkitseviä eroja (57).

Eräässä amerikkalaisessa yliopistossa tutkittiin dieetin, liikunnan ja kromia sisältävän ravintolisän vaikutusta 123 ylipainoiseen henkilöön. Heidän kalorimääränsä rajoitettiin 1500:aan/vrk, ja heitä pyydettiin kävelemään 45 minuuttia viitenä päivänä viikossa noin 60-80%:n kuormitustasolla. Koehenkilöistä 56 sai mm. kromipikolinaattia sisältävää laihdutusvalmistetta, 67 sai vastaavaa plaseboa. Tutkimus kesti neljä viikkoa, jonka jälkeen havaittiin kromia saaneen ryhmän vartalon muodossa myönteisiä muutoksia verrattuna plaseboryhmään. Muutokset perustuivat siihen, että kromia saaneiden vartalon rasva oli vähentynyt ja lihasmassa kasvanut enemmän kuin plaseboryhmässä. Painossa ei kuitenkaan havaittu eroja ryhmien kesken (86).

Eräässä toisessa tutkimuksessa 44 kohtalaisen ylipainoista naista jaettiin kahteen ryhmään, joista toinen sai 400 µg/vrk kromia ja toinen plaseboa (58). Kaikki koehenkilöt alkoivat tehdä myös kunto-ohjelmaa. Kolmen kuukauden kuluttua ryhmät tutkittin, mutta niiden välillä ei havaittu merkitseviä eroja painossa, vyötärön ympärysmitassa, kehon rasvaprosentissa eikä myöskään veren sokeri- tai muissa arvoissa. Kolesteroli aleni sekä kromi- että plaseboryhmässä, todennäköisesti laihdutusohjelman ja liikunnan ansiosta. Myös eräissä muissa pienehköissä tutkimuksissa on päädytty samanlaisiin tuloksiin (59-64).

Entä mitä näistä tutkimustuloksista voidaan päätellä? Tutkijat tuijottavat aina tilastolliseen eroon eri ryhmien välillä. Kun pienissä ryhmissä ei saada tilastollisesti merkitseviä eroja, mutta suuressa aineistossa saadaan, merkitsee se sitä, että kromihoito on ainakin jossakin määrin tehokasta. Pienissä ryhmissä nimittäin pitäisi saada hyvin suuri ero ryhmien välillä, jotta se tulisi tilastollisessa käsittelyssä merkitseväksi. Isossa aineistossa pienempikin ero voi olla tilastollisesti merkitsevä. Johtopäätös näistä tutkimuksista siis on, että kromi voi auttaa laihtumaan ja polttamaan rasvaa. Lisäksi meidän suomalaisten on hyvä muistaa, että Yhdysvalloissa (jossa suurin osa tutkimuksista on tehty) on kromin saanti ravinnossa moninkertainen suomalaisiin verrattuna. Suomalaiselle pienikin kromilisä nostaa saannin suositellulle tasolle.

Kehonrakennus

Kehonrakentajat käyttävät yleisesti kromia (pääasiassa pikolinaattina) siinä uskossa, että se lisäisi lihasmassaa. Tieteelliset tutkimukset eivät kuitenkaan tue tätä käsitystä (22-30).

Hypoglykemia (alhainen verensokeri)

Kromia on ehdotettu hoidoksi alhaiseen verensokeriin, mutta tässä oireyhtymässä ei läheskään aina ole kyse liian matalasta veren sokeritasosta, vaan siitä, että ihminen reagoi epänormaalisti tavallisiin verensokerin vaihteluihin. Oireina esiintyy silloin ahdistusta, hikoilua, vapinaa ja tärinää, joita ilmenee aterioiden välisinä aikoina. Syöminen poistaa oireet. Professori Jørgen Clausenin (Roskilden yliopisto, Tanska) tutkimusten mukaan kromilisä ehkäisee hypoglykemiaa, mutta kromin hoitavasta vaikutuksesta ei ole vielä saatu vedenpitävää tieteellistä näyttöä (Clausenin henk. koht. tiedonanto). Laihdutusvalmisteet kuitenkin sisältävät yleensä kromia, sillä se saattaa tasapainottaa verensokerin vaihteluita ja siten ehkäistä laihduttamiseen liittyviä oireita.

Masennus

Masennus liittyy usein insuliiniresitenssiin, johtuen kortisolihormonin liikatuotannosta (90). Diabeetikot ovat alttiita sairastumaan masennukseen. Niinpä ei olekaan ihme, että kromilisä sellaisenaan tai yhdessä masennuslääkkeiden kanssa näyttää lievittävän masennusta (90-93). Kromi ilmeisesti tehostaa antidepressiivisten lääkkeiden tehoa, sillä eräässä psykiatrian alan ammattilehdessä julkaistussa pienehkössä tutkimuksessa kromipikolinaatin avulla saatiin aikaan "dramaattista parantumista" (92). Kromi sopii myös munuaisten vajaatoimintaan liittyvän masennuksen täydentäväksi hoidoksi, sanotaan munuaistauteihin erikoistuneessa lääkäreiden ammattilehdessä (93).

Oxfordin yliopiston tutkimusten mukaan kromipikolinaatti lisää muun muassa seerumin tryptofaanin pitoisuutta. Tryptofaanista ihminen valmistaa mm. tärkeitä hermon välittäjäaineita serotoniinia, noradrenaliinia ja melatoniinia. Näin ollen kromilisä voi ehkäistä stressiä, univaikeuksia, ahdistusta ja masennusta, mikä saattaa olla hyvinkin hyödyllinen vaikutus etenkin naisten paino-ongelmien hoidossa (95).

Orgaanisesta kromista (600 µg/vrk) on merkittävää hyötyä atyyppisen masennuksen ja siihen liittyvän lihomisen hoidossa (J Psychiatr Pract 2005). Minusta on valitettavaa, etteivät psykiatrit tunne kromin vaikutusta masennuksen ehkäisyssä ja hoidossa eivätkä painonhallinnassa, sillä useimmat heidän potilaansa lihovat taudin ja lääkityksen takia. Psykiatrit suosittavat masennuspotilaiden painonhallintaan orlistaattia, sitraminia, fluoksetiinia, topiramaattia, adamantiinia, niatsatidinia, simetidiiniä ja metformiinia (Psychyiatrysource 2006). Niillä kaikilla on pahoja sivuvaikutuksia, orgaaninen kromi olisi tehokas ja täysin turvallinen vaihtoehto.

Kromin turvallisuus

Kromia on annettu tieteellisissä tutkimuksissa rotille massiivia määriä (100 mg/painokilo) ilman, että munuaisissa, maksassa tai muissa elimissä olisi havaittu vaurioita (74). Rotille annetut määrät ovat yli tuhatkertaisia ihmisten käyttämiin annoksiin verrattuna. Ihmisille kromia on annettu tutkimuksissa hyvinkin suuria määriä (200-1000 µg/vrk), ja Yhdysvalloissa yleisö on käyttänyt kromia vuosikymmeniä huomattavasti suurempina päiväannoksina kuin mitä Suomessa saa ravintolisistä. Tutkijat ovat yksimielisiä siitä, että kromi on täysin turvallista, kun päiväannos on 50-200 µg. Orgaaninen kromi (esim. kromitrinikotinaatti) on erittäin turvallista (J Inorg Biochem. 2005).

Minkä tahansa aineen (vedenkin) yliannostelu voi olla haitallista. Kromia todellisina jättiannoksina nautittaessa on yksittäistapauksissa raportoitu joitakin haittavaikutuksia. Eräs amerikkalainen 33-vuotias nainen sai munuaisvaurion otettuaan 4-5 kk:n ajan kromipikolinaattia 1200-2400 µg/vrk, jolloin seerumin kromin arvo nousi 2-3-kertaiseksi normaaliin verrattuna. Nainen sai verensiirtoja ja hemolyysihoitoa, jolloin munuais- ja maksa-arvot normalisoituivat 1-2 viikossa (75). Eräässä toisessa tapauksessa lievä munuaisvaurio kehittyi annoksella 600 µg/vrk (76). Niinpä aikuistyypin diabeteksen hoidossa tehokkaaksi havaittu päiväannos 1 000 µg/vrk saattaa aiheuttaa riskin terveydelle. Amerikkalaiset asiantuntijat suosittelevat, että jos aikoo ottaa kromia jatkuvasti yli 200 µg/vrk, olisi hyvä olla lääkärin valvonnassa (77). Diabeetikon on hyvä muistaa, että kromin käyttö saattaa vähentää muun lääkityksen tarvetta (77).

Yhdessä tapauksessa on raportoitu ihottuma kromipikolinaatin käyttäjällä (78). Eräissä tutkimuksissa on hamstereilla havaittu pikolinaatin aiheuttamia DNA-muutoksia (80). Niitä ei kuitenkaan ole milloinkaan todettu ihmisellä.

Raskaana olevien ja imettävien äitien sekä maksa- ja munuaispotilaiden kohdalla kromin turvallisen annostelun ylärajaa ei ole määritelty.

Yhteisvaikutuksista

Berberiini ja kromipikolinaatti tehostavat synergisesti toinen toistensa vaikutuksia verensokerin tasapainottamisessa.

Jos käytät ravintolisänä kalsiumkarbonaattia tai antasideja (vatsahapon vastavaikuttajia), saatat tarvita ylimääräistä kromia. Kalsiumkarbonaatin tai happolääkkeen ja kromin oton välillä olisi syytä pitää kahden tunnin tauko, sillä ne voivat haitata kromin imeytymistä.

Jos käytät suun kautta kortisonia, saatat tarvita ylimääräistä kromia.

Jos käytät insuliinia, neuvottele lääkärisi kanssa kromilisän käytöstä, sillä kromi saattaa vähentää insuliinin tarvetta.

Jos käytät beetasalpaajia, kromi voi parantaa hyvää HDL-kolesterolia.

Kromi voi tehostaa masennuslääkkeiden vaikutusta, joten kromin käytöstä on syytä kertoa hoitavalle lääkärille.

Kirjallisuutta

Kromuliinin merkityksestä voit lukea klikkaamalla tähän. Kaavakuvasta pääset edelleen artikkeliin, jossa selostetaan perusteellisesti kromin biokemiaa.

Voit lukea englanniksi yleiskatsauksen kromin (ja magnesiumin ja sinkin) merkityksestä fyysiseen aktiviteettiin klikkaamalla tähän. Jos joku terveydenhuollon ammattihenkilö sanoo sinulle, ettei kromin vaikutuksia ole tutkittu, tulosta hänelle alla oleva kirjallisuusluettelo ja pyydä häntä perehtymään siinä mainittuihin tutkimuksiin.

1. Mertz W. Chromium in human nutrition: a review. J Nutr. 1993;123:626–633 (Full text).

2. Ravina A, Slezak L, Mirsky N, et al. Reversal of corticosteroid-induced diabetes mellitis with supplemental chromium. Diabet Med. 1999;16:164–167.

3. Seaborn CD, Stoecker BJ. Effects of antacid or ascorbic acid on tissue accumulation and urinary excretion of 51-chromium. Nutr Res. 1990;10:1401–1407.

4. Anderson RA, Cheng N, Bryden NA, et al. Elevated intakes of supplemental chromium improve glucose and insulin variables in individuals with type 2 diabetes. Diabetes. 1997;46:1786–1791.

5. Jovanovic L, Gutierrez M, Peterson CM. Chromium supplementation for women with gestational diabetes mellitus. J Trace Elem Med Biol. 1999;12:91–97.

6. Anderson RA, Polansky MM, Bryden NA, et al. Chromium supplementation of human subjects: effects on glucose, insulin and lipid variables. Metabolism. 1983;32:894–899.

7. Anderson RA, Polansky MM, Bryden NA, et al. Supplemental-chromium effects on glucose, insulin, glucagon, and urinary chromium losses in subjects consuming controlled low-chromium diets. Am J Clin Nutr. 1991;54:909–916.

8. Wilson BE, Gondy A. Effects of chromium supplementation on fasting insulin levels and lipid parameters in healthy, non-obese young subjects. Diabetes Res Clin Pract. 1995;28:179–184.

9. Bahijri SM. Effect of chromium supplementation on glucose tolerance and lipid profile. Saudi Med J. 2000;21:45–50.

10. Kaats GR, Blum K, Pullin D, et al. A randomized, double-masked, placebo-controlled study of the effects of chromium picolinate supplementation on body composition: a replication and extension of a previous study. Curr Ther Res. 1998;59:379–388.

11. Grant KE, Chandler RM, Castle AL, et al. Chromium and exercise training: effect on obese women. Med Sci Sports Exerc. 1997;29:992–998.

12. Trent LK, Thieding-Cancel D. Effects of chromium picolinate on body composition. J Sports Med Phys Fitness. 1995;35:273–280.

13. Bahadori B, Wallner S, Schneider H, et al. Effect of chromium yeast and chromium picolinate on body composition of obese, non-diabetic patients during and after a formula diet [in German; English abstract]. Acta Med Austriaca. 1997;24:185–187.

14. Clarkson PM. Effects of exercise on chromium levels. Is supplementation required? Sports Med. 1997;23:341–349.

15. Clancy SP, Clarkson PM, DeCheke ME, et al. Effects of chromium picolinate supplementation on body composition, strength, and urinary chromium loss in football players. Int J Sport Nutr. 1994;4:142–153.

16. Amato P, Morales AJ, Yen SS. Effects of chromium picolinate supplementation on insulin sensitivity, serum lipids, and body composition in healthy, nonobese, older men and women. J Gerontol A Biol Sci Med Sci. 2000;55:M260–M263.

17. Lukaski HC, Bolonchuk WW, Siders WA, et al. Chromium supplementation and resistance training: effects on body composition, strength, and trace element status of men. Am J Clin Nutr. 1996;63:954–964.

18. Hallmark MA, Reynolds TH, DeSouza CA, et al. Effects of chromium and resistive training on muscle strength and body composition. Med Sci Sports Exerc. 1996;28:139–144.

19. Kaats GR, Blum K, Fisher JA, et al. Effects of chromium picolinate supplementation on body composition: a randomized, double-masked, placebo-controlled study. Curr Ther Res. 1996;57:747–765.

20. Volpe SL, Huang HW, Larpadisorn K, et al. Effect of chromium supplementation and exercise on body composition, resting metabolic rate and selected biochemical parameters in moderately obese women following an exercise program. J Am Coll Nutr. 2001;20:293–306.

21. Guallar E, Jimenez J, van t' Veer P, et al. The association of chromium with the risk of a first myocardial infaction in men. The EURAMIC Study. Circulation. 2001;103:1366.

22. Clarkson PM. Effects of exercise on chromium levels. Is supplementation required? Sports Med. 1997;23:341–349.

23. Joseph LJO, Farrell PA, Davey SL, et al. Effect of resistance training with or without chromium picolinate supplementation on glucose metabolism in older men and women. Metabolism. 1999;48:546–553.

24. Lefavi RG, Anderson RA, Keith RE, et al. Efficacy of chromium supplementation in athletes: emphasis on anabolism. Int J Sport Nutr. 1992;2:111–122.

25. Clancy SP, Clarkson PM, DeCheke ME, et al. Effects of chromium picolinate supplementation on body composition, strength, and urinary chromium loss in football players. Int J Sport Nutr. 1994;4:142–153.

26. Hallmark MA, Reynolds TH, DeSouza CA, et al. Effects of chromium and resistive training on muscle strength and body composition. Med Sci Sports Exerc. 1996;28:139–144.

27. Campbell WW, Joseph LJ, Davey SL, et al. Effects of resistance training and chromium picolinate on body composition and skeletal muscle in older men. J Appl Physiol. 1999;86:29–39.

28. Walker LS, Bemben MG, Bemben DA, et al. Chromium picolinate effects on body composition and muscular performance in wrestlers. Med Sci Sports Exerc. 1998;30:1730–1737.

29. Lukaski HC, Bolonchuk WW, Siders WA, et al. Chromium supplementation and resistance training: effects on body composition, strength and trace element status of men. Am J Clin Nutr. 1996;63:954–965.

30. Davis JM, Welsh RS, Alerson NA. Effects of carbohydrate and chromium ingestion during intermittent high-intensity exercise to fatigue. Int J Sport Nutr Exerc Metab. 2000;10:476–485.

31. Press RI, Geller J, Evans GW. The effect of chromium picolinate on serum cholesterol and apolipoprotein fractions in human subjects. West J Med. 1990;152:41–45.

32. Abraham AS, Brooks BA, Eylath U. The effects of chromium supplementation on serum glucose and lipids in patients with and without non-insulin-dependent diabetes. Metabolism. 1992;41:768–771.

33. Lee NA, Reasner CA. Beneficial effect of chromium supplementation on serum triglyceride levels in NIDDM. Diabetes Care. 1994;17:1449-1452.

34. Anderson RA, Cheng N, Bryden NA, et al. Elevated intakes of supplemental chromium improve glucose and insulin variables in individuals with type 2 diabetes. Diabetes. 1997;46:1786–1791.

35. Roeback JR Jr, Hla KM, Chambless LE, et al. Effects of chromium supplementation on serum high-density lipoprotein cholesterol levels in men taking beta-blockers. A randomized, controlled trial. Ann Intern Med. 1991;115:917–924.

36. Anderson RA, Polansky MM, Bryden NA, et al. Chromium supplementation of human subjects: effects on glucose, insulin, and lipid variables. Metabolism. 1983;32:894–899.

37. Offenbacher EG, Rinko CJ, Pi-Sunyer FX. The effects of inorganic chromium and brewer's yeast on glucose tolerance, plasma lipids, and plasma chromium in elderly subjects. Am J Clin Nutr. 1985;42:454–461.

38. Preuss HG, Wallerstedt D, Talpur N, et al. Effects of niacin-bound chromium and grape seed proanthocyanidin extract on the lipid profile of hypercholesterolemic subjects: a pilot study. J Med. 2000;31:227–246.

39. Preuss HG, Wallerstedt D, Talpur N, et al. Effects of niacin-bound chromium and grape seed proanthocyanidin extract on the lipid profile of hypercholesterolemic subjects: a pilot study. J Med. 2000;31:227–246.

40. Roeback JR, Hla KM, Chambless LE, et al. Effects of chromium supplementation on serum high-density lipoprotein cholesterol levels in men taking beta-blockers. A randomized, controlled trial. Ann Intern Med. 1991;115:917–924.

41. Anderson RA, Cheng N, Bryden NA, et al. Elevated intakes of supplemental chromium improve glucose and insulin variables in individuals with type 2 diabetes. Diabetes. 1997;46:1786–1791.

42. Bahijiri SM, Mira SA, Mufti AM, et al. The effects of inorganic chromium and brewer's yeast supplementation on glucose tolerance, serum lipids and drug dosage in individuals with type 2 diabetes. Saudi Med J. 2000;21:831-837.

43. Wilson BE, Gondy A. Effects of chromium supplementation on fasting insulin levels and lipid parameters in healthy, non-obese young subjects. Diabetes Res Clin Pract. 1995;28:179–184.

44. Anderson RA, Polansky MM, Bryden NA, et al. Chromium supplementation of human subjects: effects on glucose, insulin and lipid variables. Metabolism. 1983;32:894–899.

45. Rabinowitz MB, Gonick HC, Levin SR, et al. Effects of chromium and yeast supplements on carbohydrate and lipid metabolism in diabetic men. Diabetes Care. 1983;6:319–327.

46. Trow LG, Lewis J, Greenwood RH, et al. Lack of effect of dietary chromium supplementation on glucose tolerance, plasma insulin and lipoprotein levels in patients with type 2 diabetes. Int J Vitam Nutr Res. 2000;70:14–18.

47. Jovanovic L, Gutierrez M, Peterson CM. Chromium supplementation for women with gestational diabetes mellitus. J Trace Elem Med Biol. 1999;12:91–97.

48. Ravina A, Slezak L, Mirsky N, et al. Control of steroid-induced diabetes with supplemental chromium. J Trace Elem Exp Med. 1999;12:375–378.

49. Ravina A, Slezak L, Mirsky N, et al. Reversal of corticosteroid-induced diabetes mellitis with supplemental chromium. Diabet Med. 1999;16:164–167.

50. Anderson RA, Polansky MM, Bryden NA, et al. Chromium supplementation of human subjects: effects on glucose, insulin and lipid variables. Metabolism. 1983;32:894–899.

51. Wilson BE, Gondy A. Effects of chromium supplementation on fasting insulin levels and lipid parameters in healthy, non-obese young subjects. Diabetes Res Clin Pract. 1995;28:179–184.

52. Anderson RA, Polansky MM, Bryden NA, et al. Supplemental-chromium effects on glucose, insulin, glucagon, and urinary chromium losses in subjects consuming controlled low-chromium diets. Am J Clin Nutr. 1991;54:909–916.

53. Bahijri SM. Effect of chromium supplementation on glucose tolerance and lipid profile. Saudi Med J. 2000;21:45–50.

54. Uusitupa MI, Mykkänen L, Siitonen O, et al. Chromium supplementation in impaired glucose tolerance of elderly: effects on blood glucose, plasma insulin, C-peptide and lipid levels. Br J Nutr. 1992;68:209–216.

55. Cefalu WT, Bell-Farrow AD, Stegner J, et al. Effect of chromium picolinate on insulin sensitivity in vivo. J Trace Elem Exp Med. 1999;12:71–83.

56. Kaats GR, Blum K, Fisher JA, et al. Effects of chromium picolinate supplementation on body composition: a randomized, double-masked, placebo-controlled study. Curr Ther Res. 1996;57:747–765.

57. Kaats GR, Blum K, Pullin D, et al. A randomized, double-masked, placebo-controlled study of the effects of chromium picolinate supplementation on body composition: a replication and extension of a previous study. Curr Ther Res. 1998;59:379–388.

58. Volpe SL, Huang HW, Larpadisorn K, et al. Effect of chromium supplementation and exercise on body composition, resting metabolic rate and selected biochemical parameters in moderately obese women following an exercise program. J Am Coll Nutr. 2001;20:293–306.

59. Grant KE, Chandler RM, Castle AL, et al. Chromium and exercise training: Effect on obese women. Med Sci Sports Exerc. 1997;29:992–998.

60. Trent LK, Thieding-Cancel D. Effects of chromium picolinate on body composition. J Sports Med Phys Fitness. 1995;35:273–280.

61. Clancy SP, Clarkson PM, DeCheke ME, et al. Effects of chromium picolinate supplementation on body composition, strength, and urinary chromium loss in football players. Int J Sport Nutr. 1994;4:142–153.

62. Amato P, Morales AJ, Yen SS. Effects of chromium picolinate supplementation on insulin sensitivity, serum lipids, and body composition in healthy, nonobese, older men and women. J Gerontol A Biol Sci Med Sci. 2000;55:M260–M263.

63. Lukaski HC, Bolonchuk WW, Siders WA, et al. Chromium supplementation and resistance training: effects on body composition, strength, and trace element status of men. Am J Clin Nutr. 1996;63:954–964.

64. Hallmark MA, Reynolds TH, DeSouza CA, et al. Effects of chromium and resistive training on muscle strength and body composition. Med Sci Sports Exerc. 1996;28:139–144.

65. Laws A, King AC, Haskell WL, et al. Relation of fasting plasma insulin concentration to high density lipoprotein cholesterol and triglyceride concentrations in men. Arterioscler Thromb. 1991;11:1636–1642.

66. Job FP, Wolfertz J, Meyer R, et al. Hyperinsulinism in patients with coronary artery disease. Coron Artery Dis. 1994;5:487–492.

67. Fontbonne A, Tchobroutsky G, Eschwege E, et al. Coronary heart disease mortality risk: plasma insulin level is a more sensitive marker than hypertension or abnormal glucose tolerance in overweight males. The Paris Prospective Study. Int J Obes. 1988;12:557–565.

68. Despres JP, Lamarche B, Mauriege P, et al. Hyperinsulinemia as an independent risk factor for ischemic heart disease. N Engl J Med. 1996;334:952–957.

69. Pyörälä K, Savolainen E, Kaukola S, et al. Plasma insulin as coronary heart disease risk factor: relationship to other risk factors and predictive value during 9 1/2-year follow-up of the Helsinki Policemen Study population. Acta Med Scand Suppl. 1985;701:38–52.

70. Lamarche B, Tchernof A, Mauriege P, et al. Fasting insulin and apolipoprotein B levels and low-density lipoprotein particle size as risk factors for ischemic heart disease. JAMA. 1998;279:1955–1961.

71. Saydah SH, Loria CM, Eberhardt MS, et al. Subclinical states of glucose intolerance and risk of death in the U.S. Diabetes Care. 2001;24:447–453.

72. Haffner SM. The importance of hyperglycemia in the nonfasting state to the development of cardiovascular disease. Endocr Rev. 1998;19:583–592.

73. Guallar E, Jimenez J, van t' Veer P, et al. The association of chromium with the risk of a first myocardial infaction in men. The EURAMIC Study. Circulation. 2001;103:1366.

74. Anderson RA, Bryden NA, Polansky MM. Lack of toxicity of chromium chloride and chromium picolinate in rats. J Am Coll Nutr. 1997;16:273–279.

75. Cerulli J, Grabe DW, Gauthier I, et al. Chromium picolinate toxicity. Ann Pharmacother. 1998;32:428–431.

76. Wasser WG, Feldman NS, D'Agati VD. Chronic renal failure after ingestion of over-the-counter chromium picolinate [letter]. Ann Intern Med. 1997;126:410.

77. Ravina A, Slezack L. Chromium in the treatment of clinical diabetes mellitus [translated from Hebrew]. Harefuah. 1993;125:142–145.

78. Young PC, Turiansky GW, Bonner MW, et al. Acute generalized exanthematous pustulosis induced by chromium picolinate. J Am Acad Dermatol. 1999;41(5 Pt 2):820–823.

79. Reading SA. Chromium picolinate. J Fla Med Assoc. 1996;83:29–31.

80. Speetjens JK, Collins RA, Vincent JB, et al. The nutritional supplement chromium(III) tris(picolinate) cleaves DNA. Chem Res Toxicol. 1999;12:483–487.

81.Schachter S, Nelson RW, Kirk CA. Oral chromium picolinate and control of glycemia in insulin-treated diabetic dogs. J Vet Intern Med 2001;15(4):379-84

82. Anderson RA, Roussel AM, Zouari N, Mahjoub S, Matheau JM, Kerkeni A. Potential antioxidant effects of zinc and chromium supplementation in people with type 2 diabetes mellitus. J Am Coll Nutr 2001;20(3):212-8

83. Ekmekcioglu C, Prohaska C, Pomazal K, Steffan I, Schernthaner G, Marktl W. Concentrations of seven trace elements in different hematological matrices in patients with type 2 diabetes as compared to healthy controls .Biol Trace Elem Res 2001;79(3):205-19:

84. Morris BW, Kouta S, Robinson R, MacNeil S, Heller S. Chromium supplementation improves insulin resistance in patients with Type 2 diabetes mellitus. Diabet Med. 2000;17(9):684-5.

85. Ott EA, Kivipelto J. Influence of chromium tripicolinate on growth and glucose metabolism in yearling horses. J Anim Sci 1999;77(11):3022-30

86. Hoeger WW, Harris C, Long EM, Hopkins DR. Four-week supplementation with a natural dietary compound produces favorable changes in body composition. Adv Ther 1998;15(5):305-14 (Abstract)

87.Besong S, Jackson JA, Trammell DS, Akay V.Influence of supplemental chromium on concentrations of liver triglyceride, blood metabolites and rumen VFA profile in steers fed a moderately high fat diet. J Dairy Sci 2001;84(7):1679-85

89. McCarty MF. High-dose biotin, an inducer of glucokinase expression, may synergize with chromium picolinate to enable a definitive nutritional therapy for type II diabetes. Med Hypotheses 1999;52(5):401-6

90. McCarty MF. Enhancing central and peripheral insulin activity as a strategy for the treatment of endogenous depression--an adjuvant role for chromium picolinate?

91. Campbell JD. Lifestyle, minerals and health. Med Hypotheses. 2001;57(5):521-31.

92. McLeod MN, Golden RN. Chromium treatment of depression. Int J Neuropsychopharmacol. 2000 Dec;3(4):311-314.

93. Duncan MG. The effects of nutritional supplements on the treatment of depression, diabetes, and hypercholesterolemia in the renal patient. J Ren Nutr. 1999 Apr;9(2):58-62. Review.

94. Althuis MD, Jordan NE, Ludington EA, Wittes JT. Glucose and insulin responses to dietary chromium supplements: a meta-analysis. American Journal of Clinical Nutrition, Vol. 76, No. 1, 148-155, July 2002 (Medline)

95. Franklin M, Odontiadis J. Effects of treatment with chromium picolinate on peripheral amino acid availability and brain monoamine function in the rat. Pharmacopsychiatry. 2003;36(5):176-80. [PubMed]

96. Dror Y, Stern F, Berner YN, et al. Micronutrient (vitamins and minerals) supplementation for the elderly, suggested by a special committee nominated by Ministry of Health] Harefuah. 2001 ;140(11):1062-7, 1117. Review. [PubMed]

97. Morrow T. Is chromium III a new key to effective diabetes management? Managed Care. 2005;14(11):78-80.

100. Chen G, Liu P, Patter GR et al. Chromium Activates GLUT4 Trafficking and Enhances Insulin-Stimulated Glucose Transport in 3T3-L1 Adipocytes via a Cholesterol-Dependent Mechanism. Mol Endocrinol. 2005 Dec 8; [Epub ahead of print] [PubMed] [Free Full Text]

101. Balk EM, Tatsioni T, Lichtenstein AH, et al. Effect of chromium supplementation on glucose metabolism and lipids: A systematic review of randomized controlled trials. Diabetes Care 2007 30: 2154-2163. [Abstract] [Full Text] [PDF] Online-Only Appendix

102. Hummel M, Standl E, Schnell O. Related Articles Abstract Chromium in metabolic and cardiovascular disease. Horm Metab Res. 2007 Oct;39(10):743-51. [PubMed]

103. Sundaram B, Aggarwal A, Sandhir R. Chromium picolinate attenuates hyperglycemia-induced oxidative stress in streptozotocin-induced diabetic rats. J Trace Elem Med Biol. 2013 Apr;27(2):117-21. doi: 10.1016/j.jtemb.2012.09.002.