Itsehoidon artikkelit

Nestemäinen hainrustouute

Päivitetty 16.5.2011

Nestemäinen hainrustouute on ollut syöpätutkijoiden mielenkiinnon kohteena jo yli 20 vuotta mm. Kanadan, Yhdysvaltain ja Ranskan syöpäklinikoissa. Tutkimusten mukaan hainrustouutteesta voi olla apua syöpätautien lisähoitona. Sitä voidaan käyttää yhdessä käyvän hoidon ja tässä artikkelissa mainittujen syöpää estävien ravintolisien kanssa.

Syöpä kasvaa ja leviää siten, että kasvain kehittää uusia veri- ja imusuonia lähellä olevista suonista, aivan kuin puuhun kasvaisi uusia oksia. Nämä uudisveri- ja imusuonet tuovat kasvaimella happea ja muuta ravintoa. Verisuonten uudiskasvua kutsutaan nimellä angiogeneesi. Nyt on tullut mahdolliseksi ehkäistä angiogeneesiä uusilla kalliilla lääkkeillä, mutta myös nestemäisellä hainrustouuteella. Hainrustouute ei tapa syöpäsoluja, mutta ehkäisee niiden kasvua ja leviämistä veri- ja imuteitse, jolloin potilaan ennuste voi parantua.

Angiogeneesin esto syövän hoitokeinona juontaa juurensa 1970-luvun alkuun, jolloin amerikkalainen kirurgi Judah Folkman ensimmäisenä maailmassa oivalsi kuinka syöpä kasvaa ja leviää angiogeneesin avulla ja kuinka sitä voidaan estää ja hillitä angiogeneesiä estävillä aineilla. Hän keksi myös selityksen sille kirurgeja jo 100 vuotta askarruttaneelle kysymykselle, miksi syöpäpotilas usein menehtyy vaikka leikkaus onnistui hyvin. Leikkaus näet häiritsee elimistön angiogeneesiä säätävien entsyymien tasapainoa, jolloin angiogeneesi pääsee valloilleen ja syöpä leviää. Angiogeneesin estoa kuvataan yksinkertaisesti näin: ”Se tappaa syövän nälkään”.

Angiogeneesitutkimuksen merkkivuosia

  • 1971 Judah Folkman julkaisee periaatteen, jonka mukaan syöpä kasvaa ja leviää uudisverisuonten (angiogeneesin) avulla
  • 1983 Lee ja Langer osoittivat, että hainrustossa on angiogeneesiä estäviä yhdisteitä (Science 1983; 221(4616):1185-85)
  • 1989 Napoleone Ferrara löytää angiogeneesiä aiheuttavan verisuonten kasvutekijän VEGF.
  • 1992 Rustosta löytyy angiogeneesiä estävä aine TNP-470, jota aletaan tutkia kliinisissä testeissä (lue lisää) (video 5:50 min)
  • 1999 Suuri määrä uusia angiogeneesiä estäviä lääkeaineita tulee kliinisiin kokeisiin
  • 2004 Yhdysvaltain lääkelaitos FDA hyväksyy ensimmäisen angiogeneesiä estävän lääkkeen Avastatiinin kemoterapian lisähoidoksi paksu- ja peräsuolen syöpiin.

Luonnon angiogeneesin estäjiä

Luonnosta on löydetty monia angiogeneesiä estäviä aineita: berberiini, vihreä tee, kurkumiini, soijan genisteiini, tomaatin lykopeeni, kirsikan perilliinialkoholi, pellavansiementen lignaanit, valkosipulin diallyylisulfidi, seleeni, E-vitamiini, pinaatin luteiini, karnosiini, EPA- ja CLA-rasvahapot sekä nestemäinen hainrustouute.

Angiogeneesiä estävien yhdisteiden ominaisuuksia

  • hyvin siedettyjä, ei sivuvaikutuksia
  • eivät juuri pienennä kasvainta, mutta estävät niiden suurenemista ja leviämistä
  • pidentävät potilaiden jäljellä olevaa elinaikaa
  • eivät aiheuta resistenssiä (eivät menetä tehoaan ajan kanssa)
  • ihanteellisen hoitovaikutuksen saavuttaminen ei vaadi maksimaalista annostelua
  • tehoavat myös veri- ja imukudoksen syöpiin
  • teho sitä parempi mitä aikaisemmin hoito aloitetaan
  • normalisoivat kasvaimen verisuonitusta ja vähentävät painetta kasvaimen ympärillä
  • usein tehokkaita muiden syöpähoitojen lisänä
  • vähentää "kemoaivon" riskiä.


Kuinka hainrustouute toimii?

Uutteella on useita samanaikaisia vaikutusmekanismeja. Se salpaa verisuonten kasvutekijää VEGF:ää, vähentää matriksin metalloproteiinien (MMP) aktiivisuutta (joka on suuri kasvaimen suuretessa), kiihdyttää endoteelisolujen ohjelmoitua kuolemaa (apoptoosia) ja lisää elimistön oman angiostatiinin tuotantoa kasvaimen lähikudoksissa. Angiostatiini hillitsee angiogeneesiä.

Hainrustouuteen angiogeneesiä estävä vaikutus on osoitettu ihmisissä Montrealin McGill-yliopistoklinikassa. Koehenkilöiden käsivarsiin ihon alle sijoitettiin kirurgisesti polymeeri-implantti, joka saa aikaan angiogeneesin. Puolet koehenkilöistä sai suun kautta hainrustouutetta, joka esti heillä angiogeneesin.

Nestemäistä hainrustoutetta on testattu kliinisesti rinta-, keuhko-, eturauhas- ja munuaissyövissä ja multippelimyelomassa sekä psoriasiksessa ja silmän verkkokalvon rappeumassa. Tulokset ovat olleet myönteisiä. Munuaissyövässä uute lisäsi potilaiden elinaikaa kaksinkertaiseksi plaseboon verrattuna (26,3 kuukautta vs. 12,6 kuukautta). Mitä vähemmän potilailla oli etäpesäkkeitä, sitä paremmin uute tehosi.
Käyttöohjeita

Uutteen käyttö tulisi siis aloittaa mahdollisimman varhain, eikä suinkaan viimeisenä keinona sitten, kun kaikki muut hoidot ovat pettäneet. Uutteen ottamista tulisi jatkaa niin kauan, että tauti on julistettu kokonaan voitetuksi. Suositeltu annostus on 30 ml päivässä mieluiten tyhjään vatsaan. Samanaikaisesti uutteen kanssa suositellaan otettavaksi karnosiinia (800 mg/vrk), E-EPAa (2 000–4 000 mg/vrk), vitamiineja ja hivenaineita.

Yhteensopivuus solusalpaajien kanssa

Nestemäistä hainrustouutetta on testattu eläinkokeissa useiden solusalpaajien lisähoitona. Uute tehostaa merkittävästi cisplatinan vaikutusta Lewisin keuhkosyövän hoidossa ja vähentää lääkkeen sivuvaikutuksia, kuten laihtumista. Tulokset puoltavat hainrustouutteen käyttöä lääkityksen lisänä.

Vaikutus veriarvoihin

Ensimmäiset tutkimustulokset ovat peräisin eläinkokeista. Niiden mukaan uute normalisoi yleisen syöpälääkkeen, cisplatinan, aiheuttamia verimuutoksia. Asiaa tutkittiin Kanadassa myös 305 syöpäpotilaalla, jotka sairastivat levinnyttä (metastasoitunutta) munuaissyöpää. Punasolu-, hemoglobiibi- ja hematokriittiarvot paranivat uutteella verrattuna plaseboon. Havainto on tärkeä, sillä 60 %:lle syöpäpotilaista kehittyy anemia, joka väsyttää, heikentää yleiskuntoa ja huonontaa ennustetta. Anemian ja väsymyksen vuoksi joudutaan usein siirtämään tarpeellisia hoitoja tuonnemmaksi tai pienentämään lääkeannoksia ja lyhentämään niiden kestoa. Anemia heikentää lääke- ja sädehoitojen tehokkuutta. Valitettavasti käyvässä hoidossa ei ole tapana tehdä asialle mitään, ainakaan ennen kuin hemoglobiini on laskenut tasolle 80–100 g/l. Anemia lisää merkitsevästi potilaan kuolemanriskiä.
Tiivistelmä

Nestemäinen hainrustouute tarjoaa uuden turvallisen tavan tehostaa syöpätautien käypää hoitoa. Hainrustouutetta voi käyttää muiden hoitojen päätyttyäkin, mikä vähentää syövän leviämisen riskiä. Hainrustouutteen suotuisaa vaikutusta voi tehostaa nauttimalla samanaikaisesti berberiiniä, karnosiinia ja E-EPAa (noin 2 g/vrk).

HUOM! Jauhemaisilla hainrustovalmisteilla ei ole samoja ominaisuuksia kuin nestemäisellä uutteella.

Simard B, Bouamrani A, Jourdes P, et al. Induction of the fibrinolytic system by cartilage extract mediates its antiangiogenic effect in mouse glioma. Microvasc Res. 2011 Mar 13. [Epub ahead of print]