Neurotieteiden kehityksestä
Aivojen ravitsemushoidon ja neurotieteiden kehityksestä
- artikkelin 2. osa
Neurotieteet ovat vähitellen kehittyneet viimeisen sadan vuoden kuluessa, ja uutta tietoa karttuu kiihtyvällä vauhdilla. Alan uranuurtaja oli espanjalainen lääkäri Santiago Ramón y Cajalia (1852–1934), joka ensimmäisenä maailmassa selvitti aivojen histologista rakennetta (katso viereinen kuva). Hän sai Nobelin lääketieteen palkinnon v. 1906.
Synapsi oli keksitty vuonna 1897, mutta Ramón y Cajal osoitti 1900-luvun alussa, että se on rako pre- ja postsynaptisten hermosolujen välissä eikä sillä ole sytoplasman välittämää yhteyttä solusta toiseen. Ensimmäiset elektoronimikroskooppiset kuvat synapsista 1953 osoittivat Ramón y Cajalin olleen oikeassa. Palade ja Palay (1954) ja De Robertis ja Bennett (1955) kuvasivat ensimmäisinä synaptiset rakkulat, joissa välittäjäaineita syntyy (Wells 2005).
Ruotsalainen Arvid Carlsson löysi 1950-luvulla dopamiinin, jonka poikkeavaa aineenvaihduntaa on tähän asti pidetty ADHD:n, skitsofrenian, Parkinsonin taudin ja monen muun neurologisen pääasiallisena syynä. Carlsson sai Nobelin v. 2000. Uusien tutkimusten mukaan myös serotoniinin ja dopamiinin keskinäinen vuorovaikutus sekä serotoniinin tuottoa säätävien geenien DNA-variaatiot ovat mukana ADHD:ssa (Hawi ym. 2002). Jo 1970 Tennyson osoitti, etä neuronit kasvattavat "kasvunystyjä" (growth cones), jotka tuottavat proteiineja (lue artikkeli). Vuonna osoitettiin, että omega-3-rasvahapot edistävät neuro- ja synaptogeneesiä (lue lisää).
Hermosolun haarakkeiden (neuriittien) kasvua (kuva, pdf)
Viime aikoina on paljastunut, että psykiatrisilla potilailla vallitsee aivojen ja koko elimistön rasvahappojen epätasapaino ja aivosolujen fosfolipidien epätavallinen aineenvaihdunta joka puolestaan haittaa aivoperäisen hermokasvutekijän tuotantoa aivotursojen (hippokampusten) neuroneissa. Rasvahapoilla, eritoten EPAlla näyttää olevan tärkeä merkitys mitokondrioiden kunnolle. Asiaa tutkitaan Suomessakin dosentti Anu Wartiovaaran johdolla. Nämä havainnot ovat luoneet tieteellistä pohjaa ADHD:n ja muiden neuropsykiatristen häiriöiden rasvahappohoidolle, jota parhaillaan tutkitaan vilkkaasti eri puolilla maailmaa, mm. Englannissa Oxfordin ja Sheffieldin yliopistoissa, Lontoon Hammersmithin yliopistoklinikassa ja Psykaitrian instituutissa. Tulokset ovat rohkaisevia, sanoo neuropsykologi Alexandra Richardson.
Biologista ravitsemushoitoa kannatetaan maailmalla laajasti. Esimerkiksi Irlannissa ja Espanjassa Barcelonassa suositellaan ravintolisähoitoa ADHD:hen (Berdonces 2001). Amerikkalaisten psykiatrien tutkimuksessa monipuolinen ravintolisähoito osoittautui yhtä tehokkaaksi kuin Ritalin-lääkitys. Suomen Akatemiassa dosentti Anu Wartiovaaran huippututkimusyksikkö on alkinut tutkia ravitsemuksen, kiikunnan ja ravintolisien vaikutusta mitokondrioihin. Niillä uskotaan olevan keskeinen merkitys erityisesti lastenneurologisissa ja neuruolioguissa sairauksissa.
Suomessa päähuomio on kiinnittynyt potilaiden erityis- ja tukiopetukseen, psykologiseen hoitoon ja dopamiinin tuotantoa säätävään lääkitykseen. Uusien tieteellisten tutkimusten mukaan myös ravitsemushoito (oikeat ravintolisät) saattaa hyvinkin auttaa ADHD:ssa ja muissa, oppimis- ja käytöshäiriöissä, nuorisovankien väkivaltaisuudessa ja masennuksessa, skitsofreniassa ja autismissa. Erityisopetusta olisikin hyvä täydentää ravintolisillä, mikä voi parantaa aivojen neurokemiaa (Pharmaceutical Journal 2002).Ensimmäinen kirjallisuudessa kuvattu ADHD-tapaus oli Jörö-Jukka. Valtaosa ADHD-potilaista jää Suomessa ja muualla vaille oikeaa diagnoosia niin lapsina, nuorina kuin aikuisinakin (lue tutkimusraportti). Ensimmäinen aikuis-ADHD kuvattiin niinkin myöhään kuin 1976, joten läheskään kaikki lääkärit eivät edes tiedä, että aikuisillakin voi olla ADHD. Monia heistä hoidetaan terveydenhuollossa "pinnallisten" komorbidioireiden perusteella väärin, muun muassa ahdistus-, masennus-, päihdeongelmapotilaina, vaikka todellisuudessa kaiken takana onkin ADHD. Aikuisten ADHD:ssa levottomuus on yleensä vähäisempää, mutta arjen hallinta tuottaa suuria ongelmia.
"Suuri osa ADHD-ihmisistä on yhteydessä terveydenhuoltoon ja sosiaalitoimeen, mutta siellä ei ymmärretä heidän todellista ongelmaansa. ADHD aiheuttaa suuria kansanterveydellisiä ja kansantaloudellisia ongelmia: työkyvyttömyys, heikentynyt työ- ja toimintakyky, päihteiden käyttö (joka 5. on alkoholisti ja joka 3. sekakäyttäjä), rikollisuus (joka toinen vanki)", sanoi lastenpsykiatri Matti Wallin syksyllä 2002 Helsingissä pidetyssä seminaarissa.
Aikuis-ADHD:ssa potilailla on rasvahappohäiriöitä aivan kuten lapsillakin. Rasvahappohoidosta – esimerkiksi EPAsta – saattaa siis olla merkittävään apua aikuisillekin. Aivoskannaus on juuri osoittanut myös muita häiriöitä aivojen hermoimpullsien kulussa.
Sukulais- ja liitännäistaudit ja -oireyhtymät ("tautiperhe")
Seuraavat lasten ja aikuisten neuropsykiatriset oireyhtymät ja taudit ovat geneettisesti läheistä sukua toisilleen (Horrobin 2001, Soutullo ym. 2002, McCleary ja Sanford 2002), niissä on huomattavaa päällekkäisyyttä (engl. comorbidity) (Connor ym. 2003) ja siksi niihin kaikkiin voidaan soveltaa samoja ravitsemushoidon periaatteita.
-dysleksia (luku- ja kirjoitusvaikeus)
-dyspraksia (synnynnäinen kömpelyys, puheen tuottamisen vaikeus)
-dysfasia (puhevaikeus)
-ADHD ja ADD
-Touretten syndrooma (TS)
-tic (Tic Disorders) eli pakkoliikkeet [PubMed]
-käytöshäiriö (Conduct Disorder) [PubMed]
-pakkohäiriö (OCD) [PubMed]
-skitsofrenia (jakomielitauti)
-kaamosmasennus
-bipolaarinen (kaksisuuntainen) mielisairaus
-autistinen tautikirjo
-taipumus väkivaltaan ja impulsiiviseen käytökseen.
Moni autistiseen tautikirjoon kuuluva henkilö on virheellisesti saanut pakkohäiriön eli OCD-leiman. OCD on geneettistä sukua edellä mainituille tiloille. Väestöstä 1-3 % potee OCD:ta, mutta tila on alidiagnosoitu ja alihoidettu. Myös siinä on aivojen rasvahappohäiriö ja sen hoitoon esitetään rasvahappoja, erityisesti EPAa (Oken 2001). Lancetissa oli OCD:sta hiljattain pääkirjoitus (Lancet 2002;360:397-405).
Äskettäin on löydetty useita geenimuunnoksia (alleleja), jotka liittyvät em. tiloihin. Samassa geenissä eri henkilöillä esiintyy eriasteista geenien aktiviteettia. Esimerkiksi aggressiivisuus riippuu siitä, kuinka aktiivisen MAOA-geenin allelin lapsi on perinyt.
ADHD:ta esiintyy keskimääräistä enemmän suvuissa, joissa myös ilmenee runsaasti poikkeuksellista lahjakkuutta. Neurologit ja psykiatrit kutsuvat tilaa "skitsotyypiksi" (engl. schizotype). Tämä ei tarkoita sitä, että lukihäiriö tai ADHD välttämättä muuttuisi skitsofreniaksi tai bipolaariseksi häiriöksi, mutta niiden riski on tavallista suurempi. Esimerkiksi naisten ns. kaamosmasennus (Seasonal Affective Disorder, SAD) on tavallista yleisempää ADHD-ihmisillä (Levitane ym. 2002). ADHD-lapsilla esiintyy epileptisiä kohtauksia 2,5-kertaa enemmän kuin muilla. Tutkijat käyttävät termiä "co-morbidity" (Abikoff ym. 2002, Comins ym. 2001, Shapiro 2002), joka voidaan suomentaa päällekkäisyydeksi tai samanaikaiseksi kahden tai useamman häiriön sairastamiseksi.
Yllä lueteltuja tiloja potevilla henkilöillä on poikkeavuutta tietyissä geeneissä, jotka tuottavat aivoissa tärkeitä entsyymejä, kuten monoamino-oksidaasi A ja B (MAOA ja MAOB), fosfolipaasi A2 (PLA2) ja ´rasvahappokoentsyymi A ligaasi (FACL). Entsyymitoiminnan häiriöt säätävät välittäjäaineiden (GABAn, serotoniinin, dopamiinin, noradrenaliinin, neuropeptidien ym.) aineenvaihduntaa väärään suuntaan ja tuhoavat aivojen rasvahappoja.
Kun aivojen ja veren (punasolujen) rasvahappojen aineenvaihdunta poikkeaa normaalista, ei aivojen neurokemia voi toimia normaalisti. Monet uudet tutkimukset viittaavat siihen suuntaan, että kaikkia näitä tiloja voidaan hoitaa välttämättömien rasvahappojen ja eräiden muiden suojaravinteiden avulla. Monitieteellinen hoito – ravitsemushoito mukaan lukien – tuottaakin parempia tuloksia kuin perinteinen lääkitys, erityisopetus ja tukihoito (Ramanthan ja White 2001). ADHD:n ravitsemushoito on vielä valitettavasti potilaiden perheiden oma-aloitteisuuden varassa, sillä lääkärikunta ei ole riittävästi perehtynyt asiaan.