Masennuslääkkeet kritiikin ja kiistan kohteina

Lääketeollisuus lahjoo lääkäreitä ja heistä kaikkein eniten psykiatreja. "Masennuslääkitys on plaseboa", sanoo Hullin yliopiston psykologian professori Irving Kirsch. Hänen tutkimustensa mukaan masennuslääkkeet ovat pääosin tehottomia tai heikkotehoisia. Tulehduskipulääkkeet voivat viedä loputkin masennuslääkkeiden tehosta. Suomessa Kela maksaa korvauksia masennuslääkkeistä lähes puolelle miljoonalla ihmiselle. Isossa-Britanniassa masennuslääkkeiden käyttö on lisääntynyt 43 % nykyisen laman aikana. Lääkkeiden käyttäjistä monet jäävät koukkuun loppuiäkseen. Lasten ja nuorten tulisi ottaa ruoan lisänä kalaöljyä – eritoten EPAa – ja muita ravintolisiä, koska ne ehkäisevät ja hoitavat masennusta luonnonmukaisesti. Samalla ne vähentävät lääkkeiden tarvetta ja niiden sivuvaikutuksia. Masennuslääkkeet, erityisesti SSRI-lääkeet lisäävät syövän riskiä, osoittaa meta-analyysi.

Kaksi kolmasosaa masennuslääkkeillä "parantuneista" on saanut niistä pelkästään lumevaikutuksen (siis uskoo lääkkeen parantaneen), todetaan Yhdysvaltain terveysviraston julkaisemassa meta-analyysissä, Siinä todettiin myös, että vain noin 50 % kliinisistä tutkimuksista, joissa on testattu masennuslääkkeitä, osoittaa lääkityksen olevan tehokkaampaa kuin lume. Loviena ja Papakostas 2012).

Helsingin Sanomat otti esille tässä katsauksessani kertomat seikat (20.7.2011). Psykiatrian professori Jyrki Korkeila (psykiatriyhdistyksen puhenjohtaja) puolusteli tehotonta lääkitystä, kun taas dos. Markku Myllykangas lyttäsi sen täysin lääketehtaiden mainipuloimana huijauksena, jonka kohteeksi ovat joutuneet lääkärit ja heidän potilaansa (HS 22.7.2011).  Korkeilakin kaipaa tehokkaampia hoitoja masennukseen. Masentavatko masennuslääkeet? kysyi YLE uutisessaan 15.10.2014.

Laukaalainen psykiatri Mauno Rauramo esitti jo 5.11.2009 Duodecimille, että kalaöljy otettaisiin mukaan masennuksen Käypä hoito -suosituksiin, kuten Yhdysvaltain psykiatriliitpn omega-3-komieta suositteli jo vuonna 2006, mutta lääketeollisuuteen sidoksissa oleva masennuksen käypähoitotyöryhmä on hiljaa eikä tee mitään (paitsi ottaa vastaan lahjuksia). Rauramo on kertonut minulle saaneensa erinomaisen hyviä hoitotuloksia potilaittensa ravintolisähoidolla. Potilaat ovat kertoneet, että heidän kontrollikäynneillään Jyväskylän keskussairaalassa niitä on kielletty syömästä, kun ne kerran eivät kuulu käypään hoitoon. Potilaat ovat puun ja kuoren välissä.

Rauramon kirje Duodecimille.
Rauramon haastattelu Luontaisterveys-lehdessä 2010

Kalaöljy voi parantaa nopeasti useimpien opiskelijoiden masennuksen

Tutkimuksen mukaan raskausaikana nautitut masennuslääkkeet voivat aiheuttaa lapselle ADHD:n.

Tanskalainen professori Peter C. Gøtzsche paljasti esitelmässään ja kirjassaan (Deadly medicine and Organized Criminality) lääketeollisuuden suurhuijauksen erityisesti psykiatriassa. Hän on Nordic Cochrane Centren johtaja ja siinä tehtävässään perehtynyt syvällisesti kliinisiin lääketukimuksiin ja lääkkeiden tehokkuuteen/tehokkomuuteen.
Professori Peter Gøtzschen videoesitelmä (noin tunti, lokakuu 2013)

Masennuslääkkeet ovat kritiikin kohteena, koska ne eivät ole niin tehokkaita ja turvallisia kuin on annettu ymmärtää. Lääkehoidolla toipuneille jää usein monenlaisia henkisiä (kognitivisia) haittoja, kuten väsymystä, apetiaa, enegian puutetta jne (Bortolato ym. 2016). Kaiken lisäksi aspiriini, ibubrofeeni (buranat) ja parasetamoli heikentävät SSRI-lääkkeiden tehoa (Daily Mail 26.4.2011). Tutkijat eivät osaa sanoa, miksi näin käy, mutta he varoittavat, että havainnolla voi olla suuri merkitys masennuslääkkeitä käyttäville potilaille. Masennuslääkkeet aiheuttavat monia odottamattomiakin sivuvaikutuksia (katso linkit alla). Toisaalta tutkimuksissa löydetään alati lääkkeiden uusia vaikutusmekanismeja, jotka auttavat ymmärtämään kuinka ne joillakin potilailla toimivat, mutta eivät auta läheskään kaikkia potilaita. Ravintolisien käyttö vähentää lääkkeiden tarvetta ja niiden sivuvaikutuksia. Se huolestuttaa tietenkin lääketeollisuutta ja sen palveluksessa olevia lääkäreitä. He haluavat lapsistamme lääkesukupolven. Katso alla oleva video psykiatrisen lääkehoidon kehityksestä, mielettömyydestä ja lääketeollisuuden häikäilemättömyydestä.

Marketing the Madness (video), kesto 2:56:35
Masennuslääkkeet lisäävät nuorten itsemurhan riskiä
Masennuslääkkeet lisäävät riskiä sairastua syöpään

Tohtori Marcia Angell, joka toimi 20 vuotta New England Journal of Medicinen päätoimittajana, paljastaa lääketeollisuuden hiuksia nostattavan petollisuuden ja raadollisuuden katsauksessaan
Drug Companies & Doctors: A Story of Corruption (2009)

Masennuslääkkeet tehottomia keskivaikeassa masennuksessa (2010)
E-EPA tehostaa fluoksetiinin vaikutusta
Masennuslääkkeet lisäävät mahaverenvuodon riskiä (9.10.2007)
Masennuslääkkeistä diabetesta
Masennuslääkkeistä luukatoa
Masennuslääkkeistä väkivaltaista käytöstä
Masennuslääkkeistä sikiövaurioita (BMJ)
Masennuslääkkeiden itsemurhariski nuorille
Masennuslääkkeet voivat heikentää ajokykyä
SSRI-lääkkeistä natriumin puutetta
Eli Lilly maksoi 750 M $ korvauksia Zyprexan haittavaikutuksista

Lääkkeiden tehon vertailua

Kliinisessä käytössä olevien masennuslääkkeiden tehossa ja hyväksyttävyydessä (acceptability) on eroja. Meta-analysissa mirtatsapiini, eskitalopraami ja venlafaksiini ja setraliini olivat merkitsevästi tehokkaampia kuin duloksitiini, fluoksetiini, paroksetiini ja reboksetiini. Reboksetiini oli kaikkein tehottomin testatuista lääkkeistä. Eskitalopraamim ja sertraliinin käyttö keskeytettiin harvemmin kuin muiden lääkkeiden (Lancet 2009).

Uudet antipsykoottiset lääkkeet eivät ole vanhoja tehokkaampia, ainoastaan kalliimpia, todetaan Archives of general Psychiatryssa julkaistussa tutkimuksessa. Alla olevassa artikelissa kokenut psykiatri Ken Gillman kertoo mm. kuinka lääketeollisuus käyttää haamukirjoittajia, joiden teksteihin vaikutusvaltaiset lahjotut lääkärit laittavat nimensä.

Ken Gillman: Why Most New Antidepressants Are Ineffective: And How Pharmaceutical Companies Have Deceived Doctors [Full Free Text]

Kevin P. Millerin elokuva Generation RX paljastaa lasten mielialalääkityksen eettiset ongelmat.

Osalla potilaista lääkkeet kuitenkin näyttävät toimivan. Masennuslääkkeiden vaikutusmekanismeja ovat mm. neurogeneesin ja synaptogeneesin edistäminen. Tällä tarkoitetaan sitä, että lääkkeet pystyvät stimuloimaan uusien hermojen tai olemassa olevien neuronien uusien haarojen kasvua ja luomaan näin uusia synapseja (lue lisää). Tässä suhteessa lääkkeillä ja kalaöljyn omega-3-rasvahapoilla on samankaltainen vaikutustapa. Yhdysvaltain Psykiatriliitto (APA) suosittelee kalaöljyä lisähoitona masennukseen (lue uutinen). Tosin monet lääkärit ja maallikot suhtautuvat vielä kalaöljyn (E-EPAn) käyttöön masennuksen hoidossa yhtä skeptisesti kuin psykiatrit 50 vuotta sitten siihen ajatukseen, että masennus voisi johtua aivojen neurokemian häiriöistä.

Masennus- ja epilepsialääkkeet sekä alkoholi aiheuttavat natriumin puutetta eli hyponatremiaa, joka lisää mm. lihomista. (Vaikka maallikko uskoo hyponatremian johtuvan suolan puutteesta, tilaa ei pidä kuitenkaan hoitaa syömällä lisää suolaa.) hdysvaltain lääkelaitoksen (FDAn) johto on jäänyt kiinni "rysän päältä" salaillessaan lääkkeiden aiheuttaneita nuorten itsemurhia ja veljeillessään lääketeollisuuden kanssa. Viraston johtaja Leslie Crawford erosi yllättäen ja syytä ilmoittamatta. Ero aiheutti ihmetystä johtavissa lääkäri- ja sanomalehdissä ympäri maailman. Crawfordin eron jälkeen FDA julkaisi uuden varoituksen ADHD:n hoitoon käytetyn Stratteran aiheuttamasta itsemurhavaarasta. Ylen Teema-kanava on näyttänyt hiljattain kahteen kertaan TV-dokumentin "Sairauden kauppiaat", josta käy ilmi lääketeollisuuden surkea moraali. Mielialalääkkeitä pyritään kaupittelemaan jopa näennäisesti riippumattomien lääkäreiden ja potilasyhdistysten sekä internetin keskustelupalstojen kautta (Suomessakin) sellaisillekin ihmisille, jotka eivät niitä tarvitse.

Yhdysvaltain lääkelaitos FDA vaati 19.7.2006, että lääkkeiden (mm. Prozac ja Zoloft) myyntipakkauksiin on lisättävä varoitukset niiden haittavaikutuksista vastasyntyneille (joiden äidit ovat käyttäneet lääkkeitä) ja yhteiskäytöstä migreenilääkkeiden (triptaanien, Imitrex, Amerge, Axert, Relpax ja Zomig) kanssa, joka voi johtaa hengenvaaralliseen serotoniinisyndroomaan. Myös lasten pulmonaariverenpaineen kohoamisesta varoitetaan.

Laitos listaa seuraavat SSRI-lääkkeet: Paxil (GlaxoSmithKline), Prozac ja Cymbalta (Eli Lilly and Co), Zoloft ja Symbyax (Pfizer Inc), Celexa ja Lexapro (Forest Laboratories Inc), Luvox (fluvoksamiini, (Solvay Pharmaceutical), Effexor (Whyett). FDA kehottaa potilaita ottamaan lääkärinsä kanssa puheeksi näiden lääkkeiden haittavaikutusriskit.

Kerron tässä katsauksessa kuinka ensimmäiset masennuslääkkeet keksittiin sattumalta yli 50 vuotta sitten ja kuinka uusia lääkeitä on sen jälkeen kehitetty. Täydentävä ravitsemushoito valtaa nyt alaa psykiatriassa. Suomalaiset psykiatrit kirjoittavat E-EPAsta lääkehoidon lisänä mm. Duodecimissa ja Suomen lääkärilehdessä.

Paxil (Seroxat) law suit
Crawfordin erosta BMJ:ssä
Crawfordin erosta Lancetin pääkirjoituksessa
Lue lisää Lancetista

Cymbalta-nimisen lääkkeen (duloksetiinin) itsemurhariskin salailun paljasti toimittaja Jeanne Lenzer. Lisäksi Yhdysvaltain lääkevirasto FDA varoittaa duloksetiinin voivan laukasta piilevän maksavaurion. Tästä syystä lääkettä ei tulisi määrätä alkoholia käyttäville potilaille, kirjoittaa SCRIP 2005;3100:20. Varoituksen julkaisi myös Suomen Lääkärilehti 4.11.2005.

Cymbaltaa määrätään myös diabeteksen aiheuttaman hermokivun hoitoon. Lääke voi heikentää verensokerin hallintaa, kirjoittaa tammikuun Diabetes Care -lehti.

Cymbaltan valmistajan – Eli Lilly & Co – palveluksessa oleva tohtori Thomas Hardy (Indianapolis) työtovereineen kokosi yhteen tiedot kolmesta kliinisestä tutkimuksesta, jossa oli selvitetty duloksetiinilla hoidettujen diabeettista hermokipua potevien (N=1024) potilaiden painoa, verensokeria ja kolesterolia. Lyhytkestoiseen (12 viikon) duloksetiinihoitoon liittyi kohtalainen verensokerin nousu, mutta HbAc1 (sokeroitunut hemoglobiini eli ns. pitkä sokeri) ei noussut merkitsevästi. Pitkäaikainen lääkehoito (15 kuukautta) kuitenkin nosti HbAc1-arvoja, mikä merkitsee sokeritasapainon huonontumista. Samalla "hyvä" HDL-kolesteroli lisäntyi tilastollisesti merkitsevästi. Potilaiden paino aleni lyhytaikaisessa, mutta lisääntyi hiukan pitkäaikaisessa lääkehoidossa. "Toivomme, että nämä löydökset auttavat lääkäreitä tekemään oikeita päätöksiä duloksetiinin eduista ja haitoissa heidän hoitaessaan potilaita, jotka hakevat apua kivuliaaseen diabeettiseen neuropatiaan", kirjoittavat tutkijat (lue raportti). Muutkin psyykelääkkeet huonontavat sokeritasapainoa ja voivat laukaista diabeteksen (Clozatil, Risperdal, Zyprexa, Seroquel, Geodon, Ability).

Mielialalääkkeistä diabetesta (British Journal of Psychiatry)

Lue linkin alareunasta myös aihetta koskevat kommentit. Omega-3-rasvahapot (erityisesti EPA), foolihappo, magnesium ja karnosiini voivat parantaa psyykelääkkeiden antidepressiivistä tehoa ehkäistä niiden sivuvaikutuksia.

Noin 30–40 % masennuspotilaista ei saa toivottua apua SSRI-lääkkeistä. Tämä ilmenee mm. Bonnie P. Taylorin työryhmän julkaisemasta tutkimuksesta, joka tehtiin New Yorkissa (Department of Psychiatry, Columbia University College of Physicians and Surgeons, New York, NY, USA). Psykiatrit hoitivat 37 potilasta fluoksetiinilla 12 viikkoa, jona aikana 25 potilasta sai apua, mutta 12 potilasta ei. Kymmenet muut tutkimukset ja käytännön kokemus puhuvat samaa kieltä. Kolmannen psyykelääkkeen lisääminen hoitoon auttaa aniharvoin (lue uusi tutkimus).

Masennuslääkkeet valokiilassa Nature-lehdessä
Masennuslääkkeiden sydänhaitoista kohujuttu Ruotsissa (Expressen)
Neuroleptics and D2 receptors (kuva)
Antidepressants linked to suicide risk in elderly

Virheellinen teoria

Opiskelin lääkäriksi 1960-luvulla Helsingin yliopistossa. Silloin meille opetettiin edellisellä vuosikymmenellä kehitettyä teoriaa, johon lääkehoito edelleenkin nojaa. Sen mukaan masennus käsitettiin kovin yksioikoisesti tiettyjen amiinien eli välittäjäaineiden puutteesta johtuvaksi ongelmaksi, jota tulisi hoitaa näihin välittäjäaineisiin vaikuttavilla lääkkeillä. Teorian mukaan masennuslääkkeet vaikuttavat eri teitä sen mukaan, onko kyse vanhoista trisyklisistä vai uudemmista serotoniinin takaisinottoa estävistä SSRI-lääkkeistä ja serotoniinin ja noradrenaliinin takaisinottoa estävistä SNRI-lääkkeistä. Uusien raporttien mukaan jotkut masennuslääkkeet saattavat aiheuttaa serotoniinimyrkytyksen; kaikki lääkkeet eivät toimikaan ihmisellä samalla tavalla kuin koe-eläimillä, joilla niitä ensin testataan (Biological Psychiatry 2006).

Asiaan perehtymätön henkilö saattaa kuvitella, että mielialalääkkeet olisi kehitetty sen tiedon perusteella, mitä ihmisen aivoissa tiedetään olevan vialla. Toisin sanoen, että aivojen neurokemiassa on todettu epätasapainoa ja että lääkärit olisivat löytäneet tehokkaan keinon korjata häiriö näillä psyykelääkkeillä. Tosiasiassa kehitys ei kulkenut lainkaan näin päin, vaan ensin keksittiin lääkkeet ja sen jälkeen niihin sopivia teorioita, jotka eivät olekaan virheettömiä. Vallitsevaa SSRI-teoriaa kritisoidaan mm. Nature-lehdessä. Artikkelin mukaan lääkkeistä luvataan aivan liikoja.

Lisää aiheesta Naturesta

Monet tunnetut psykiatrit pitävät serotoniiniteoriaa virheellisenä (klikkaa tähän taulukkoon). Nykyisin aletaan uskoa enemmän aivoperäisen hermokasvutekijän merkitykseen ja verkostoteoriaan. Uuden tutkimuksen mukaan SSRI-lääkkeiden vasteeseen vaikuttaa se, kuinka potilaan serotoniinireseptori 2a (HTR2A) -geeni toimii. Masennuspotilaat, jotka ovat homotsygoottisia geenin adeniinialleelille, saivat 16–18 % todennäköisemmin apua sitalopraamista kuin guaniinialleelille homotsygoottsiet potilaat. Näin olen geenit määräävät paljolti sitä, kuka hyötyy lääkityksestä, kuka ei.

Psyykenlääkkeiden käyttö on yleistynyt Suomessakin viimeisten vuosien ja vuosikymmenten aikana. Esimerkiksi nuorten mielenterveyspotilaiden lääkitys lisääntyi 1990-luvulla lähes 40 prosenttia. Samalla masennuksen vuoksi sairaalassa osastohoidossa olevien nuorten osuus kasvoi kahdeksassa vuodessa 28 prosenttia ja lisäksi noin kolmasosalla avohoidon nuorista potilaista oli lääkehoito. Tulokset kävivät ilmi Kirsi-Maria Haapasalo-Pesun väitöstutkimuksesta (2004), joka kartoitti psyykelääkkeiden käyttöä nuorisopsykiatrisessa erikoissairaanhoidossa Suomessa. Psyykelääkkeillä havaittiin tutkimuksessa olevan sekä tehoa että sivuvaikutuksia, joista tavallisimmat olivat väsymys, painonnousu ja huimaus. Kelan muknaan vuonna 2015 masennusläääkkeitä kirvattiin yli 400 000 suomalaiselle.

Atyyppiset antipsykootit – ketiapiini, klotsapiini, olantsapiini, risperidoni ja sertindoli– aiheuttavat tasapaino- ja liikeratahäiriöitä ja hidasliikkeisyyttä, tardiivia dyskinesiaa. Klotsapiini lisää myös diabeteksen riskiä. Uuden kanadalaisen tutkimuksen mukaan uudet atyyppiset lääkkeet eivät ole, ainakaan ikääntyneille dementikoille, sen turvallisempia kuin vanhatkaan, vaikka niin on yleisesti uskottu jopa psykiatripiireissä.

Suomessa käytetyimpiä psykoosilääkkeitä ovat olantsapiini (Zyprexa), risperidoni (Risperdal) ja klotsapiini (Clozapine, Froidir, Leponex), joiden kulutus kasvoi vuonna 2004 vanhempien psykoosilääkkeiden käytön vähetessä. Psykoosilääkkeitä myytiin vuonna 2004 tukkuhinnoin lähes 70 miljoonalla eurolla. Korvauksia niistä sai 115 300 henkilöä ja vähittäismyyntihintaiset potilaskohtaiset kustannukset olivat 650 euroa, joka on noin 130 euroa enemmän kuin v. 2003. British Medical Journalin mukaan nämä uudet lääkkeet eivät ole sen tehokkaampia kuin vanhemmat ja halvemmat. Brittitutkimuksessa kuukauden käyttö maksoi potilasta kohti seuraavasti: perfenatsiini $50, olantsapiini $520, ketiapiini (Seroquel) $450 risperidone (Risperdal) $250 ja tsiprasidoni (Geodon) $290. Masennuslääkkeiden käyttö lisääntyi Suomessa 7 %. Tukkumyynnin arvo oli 55 miljoonaa euroa. Korvausta sai 316 400 henkilöä. Lähes 70 % kuului SSRI-ryhmään. Siitä puolet oli sitalopraamia. Lähteet:
1. Suomen lääketilasto 2004
2. British Medical Journal

Vastoin yleistä luuloa masennuksen ja muiden psykiatristen tautien ennuste ei ole parantunut viimeisten 40 vuoden aikana huolimatta uusista lääkkeistä ja terapiamuodoista, sanoo englantilainen psykiatri Agnes Ayton. Siksi hän on alkanut tutkia ravitsemushoitoa erityisesti E-EPAlla, joka hänen tutkimuksissaan onkin osoittautunut lääkkeitä paremmaksi. Ayton luennoi Helsingissä mielenterveysongelmien ravitsemushoidoista (lue yhteenveto).

Lasten ja nuorten masennuslääkkeiden käyttö on kasvanut 6-kertaiseksi vuodesta 1993 (lue lisää). Kuitenkin kalaöljy antaa jopa paremman hoitovasteen (lue raportti).

British Medical Jourmalissa käydään vilkasta mielipiteiden vaihtoa masennuslääkkeiden tehosta ja turvallisuudesta. Asiaan ottavat kantaa eri maiden johtavat psykiatrit ja muut lääkärit. Useat asiantuntijat ovat sitä mieltä, että lääkitys on melko tehotonta ja että maallikoille ja potilaille on annettu aivan väärä käsitys lääkityksen tehosta. Tällaista kiistaa ei tarvitsisi käydä ollenkaan, jos lääkitys yksiselitteisesti parantaisi masennuksen. Yhtenä syynä lääkityksen kehnoon tehoon pidetään sitä, ettei lääkäri (psykiatrikaan) aina tunnista potilaan sairastavan kaksisuuntaista mielialahäiriötä, vaan alkaa hoitaa sitä unipolaarisena masennuksena. Tosiasiassa lääkitys ei paranna tautia (se ei siis kohdistu taudin todellisiin syihin), vaan ainoastaan kohottaa mielialaa, sanovat monet psykiatrit. Lisäksi Seroxat lisää itsemurha-ajatuksia ja -yrityksiä, vaikka Pharmaca Fenniassa väitetään aivan päinvastaista (lue uutinen).
Ovatko antidepressantit nimensä veroisia?

Sigmund Freud oivalsi masennuksen biologisen taustan, muttei voinut osoittaa sitä

Sigmund Freud (1856-1939) oivalsi jo nuorena neurologina, että mielitaudit johtuvat aivojen neurokemian häiriöistä. Tuolloin niiden tutkimiseen ei kuitenkaan ollut päteviä menetelmiä, joten Freud ymmärsi, etteivät aivojen neurokemian salat ratkeaisi hänen elinaikanaan. Niinpä hän suuntasi mielenkiintonsa psykologisiin menetelmiin ja kehitti opin psykoanalyysista. Freudin oppilaat ja seuraajat ajautuivat keskenään oppiriitoihin, ja koko heidän edustamansa psykologinen suuntaus joutui vaikeuksiin. Vasta Freudin kuoltua alkoi biologinen tutkimus saada jalansijaa psykiatrian ja nyttemmin myös psykologian parissa. Masennuksen lääke- ja ravitsemushoidot perustuvat biologiseen käsitykseen taudin syistä.

Biologinen psykiatria alkaa kehittyä 1930-luvulla

Mielialalääkkeiden käyttö perustuu oletukseen, että mielenterveyden häiriöt johtuvat aivojen neurokemian epätasapainosta, jota tulisi ja jota voidaan korjata farmakologisin keinoin. Psyykenlääkkeiden kehitys sai alkunsa siitä, että 1930-luvulla oli havaittu tiettyjen myrkyllisten sienten syömisen aiheuttavan skitsofrenian oireita muistuttavia hallusinaatioita. Sveitsiläinen kemisti Albert Hofman löysi sattumalta LSD:n 1930-luvulla. Sen vaikutusten tutkiminen johti psykoosilääkkeiden keksimiseen. Hofman täytti 100 vuotta tammikuussa 2006 (lue lisää).

Biologista psykiatriaa vauhditti skotlantilaisen John Gaddumin vuonna 1953 tekemä havainto, että LSD esti serotoniinin aiheuttamat kohdun supistukset. Serotoniinia löydettiin pian aivoistakin, ja se osoittautui välittäjäaineeksi eli viestinviejäksi hermosolujen välillä. Gaddum oivalsi, että terveet aivot tarvitsevat tietyn määrän serotoniinia ja että sen väheneminen on yhteydessä masennukseen. Vastaavasti serotoniinin lisääminen voisi olla keino hoitaa masennusta. Tästä lähtien on ajateltu, että välittäjäaineiden pitoisuus ja liikkuminen synapseissa, hermojen välisissä liitoksissa, on mielenterveydelle ratkaisevaa ja että synapsien viestintään vaikuttavat lääkeaineet voisivat olla ratkaisu mielisairauksien hoitoon.

Paradigman toinen merkkipaalu oli niin ikään 1950-luvulla vahingossa tehty havainto, jonka mukaan kahdella synteettisellä yhdisteellä on antidepressiivinen vaikutus, vaikkei niiden biokemiallista vaikutustapaa masennukseen tunnettu lainkaan. Tuolloin monet tutkijat uskoivat, että eri mielentiloilla - mielihyvällä, pelolla, aggressiolla - oli kemiallinen syynsä, ehkäpä suorastaan jokin tietty aiheuttajamolekyyli. Vaikka tällainen ajattelu sittemmin osoittautuikin liian naiiviksi, syntyi vähitellen uusi teoria. Sen mukaan masennuksen ja skitsofrenian aikana ihmisen aivoissa tapahtuu sellaisia muutoksia, joita nämä lääkkeet korjaavat. Havainto lääkkeiden vaikutuksista tuli ensin ja sitten teoria.

Raketin polttoaineesta masennuslääkkeeksi

Vuonna 1951 brittilääkärit hoitivat tuberkuloosipotilaita iproniatsidi-nimisellä lääkkeellä, joka esti bakteerien kasvua. Lääkäreiden hämmästykseksi lääke kohotti potilaiden mielialaa. Iproniatsidi oli kehitetty hydratsiinista, jota saksalaiset olivat käyttäneet rakettien polttoaineena. Samoihin aikoihin myös ranskalaiset lääkärit totesivat iproniatsidin vähentävän masennusta ja raportoivat vaikutuksen eräässä lääkärikongressissa 1952. Asia herätti tavatonta huomiota kautta maailman. Yhdysvalloissa iproniatsidia alettiin antaa masennuspotilaille laajamittaisesti, vaikka sen mielialaa kohottava vaikutusmekanismi oli tuntematon. Eläinkokeissa ilmeni, että lääke oli monoamiinioksidaasi-nimisen entsyymin estäjä, MAO-inhibiittori. Monoamiinit ovat spesifisiä välittäjäainemolekyylejä, jotka tuottavat noradrenaliinia, dopamiinia ja jossakin määrin serotoniinia. Masentuneen henkilön aivoissa on näitä yhdisteitä tavallista vähemmän. Monoamiinioksidaasi on entsyymi, joka normaalisti pilkkoo välittäjäaineita. Psykiatriassa alettiin uskoa, että estämällä tämän entsyymin toimintaa lisääntyy välittäjäaineiden pitoisuus synapsissa ja välittäjäaineiden vaikutusaika pitenee, aivojen aktiivisuus lisääntyy ja masennus lievenee tai suorastaan paranee.

Trisykliset masennuslääkkeet keksittiin

Vuonna 1952 syntyi uusi masennuslääke toisen yhteensattuman ansiosta. Sveitsiläiset tutkijat testasivat skitsofreniaan imipramiinia, joka ei siihen tehonnut vaan pikemminkin kiihotti potilaita. Toisaalta lääke lievitti heidän masennustaan. Monet skitsofreenikot näet ovat myös masentuneita. Näitä lääkkeitä alettiin kutsua nimellä trisykliset antidepressantit niiden kemiallisen rakenteen kolmen renkaan mukaan. Nekin ehkäisevät monoamiinivälittäjäaineiden, serotoniinin ja noradrenaliinin, takaisinottoa. Toisin sanoen, ne estävät neuroneja imemästä välittäjäaineita takaisin hermosolujen presynaptisiin reseptoreihin lisäten siten adrenaliinin pitoisuutta ja vähäisemmässä määrin myös serotoniinia aivojen käyttöön. Näillä lääkkeillä on siis saman kaltainen vaikutustapa, mutta erilainen vaikutustie ja vähemmän sivuvaikutuksia kuin MAO-estäjillä. MAO-estäjien tapaan trisyklistenkin lääkkeiden masennusta lievittävä vaikutus perustuu siihen, että ne pitävät yllä kohonnutta monoamiinitasoa postsynaptilla alueilla. Amerikkalainen Julius Axelrod (1912-2004) keksi tämän vaikutustavan ja hän sai siitä ja muista monoamiinien kemiaa koskevista töistään Nobelin palkinnon vuonna 1970. MAO-estäjistä tuli nopeasti yleisiä lääkkeitä masennuksen hoitoon, ja niin psykiatrien piirissä syntyi masennuksen monoamiinioksidaasiteoria.

Monoamiiniteoria

Aivoissa toimii monenlaisia moduloivia yhdisteitä: peptidejä (endorfiinit, enkefaliinit, karnosiini, homokarnosiini, anseriini ym.), monoamiineja (serotoniini, dopamiini, adrenaliini, noradrenaliini, asetyylikoliini ym.) ja hormoneja (estrogeeni, testosteroni, kortikotropiinia vapauttava hormini [CRH], kortisoli, ACTH ym.). Mielitautien hoidossa käytettyjen lääkeaineiden vaikutus perustuu pääasiassa monoamiinien pitoisuuksien muunteluun. Teorian mukaan masennus johtuu monoamiineihin kuuluvien välittäjäaineiden liian pienestä pitoisuudesta aivoissa. Vuonna 1965 Joseph Schildkraut esitti, että kyse on pääasiassa noradrenaliinin puutteesta, mutta pian kuitenkin kävi ilmeiseksi, ettei vika ollutkaan yksin noradrenaliinissa vaan pikemminkin toisessa monoamiinissa, serotoniinissa. Teoriaa muutettiin nyt niin, että masennus johtui joko noradrenaliinin tai serotoniinin tai molempien puutteesta (Br J Psychiatry).

Vielä 1970-luvun puolivälissä uskottiin yleisesti, että masennus johtuu liian vähäisestä monoamiinien pitoisuudesta. Samaan tapaan uskottiin skitsofrenian johtuvan liiallisesta dopamiinipitoisuudesta. Vaikka molempia hypoteeseja alettiin tutkijapiireissä epäillä (Psychiatry Res 2002;113:193–206), auttoivat MAO-estäjät kuitenkin käytännössä monia potilaita. Psykiatriassa hyväksyttiin ex juvantibus -argumentointi eli "taaksepäin" tapahtuva päättely, jossa lähettiin siitä, että jos lääkkeet kerran auttavat, täytyy taudin syyn olla niiden puutteessa. Tällainen perustelu on loogisesti virheellinen, sillä eihän reumapotilaan elimistössäkään vallitse kullan puutetta, vaikka kultainjektioilla onkin oireita parantavaa vaikutusta. Eikä päänsärky ei johdu aivojen aspiriinin puutteesta, vaikka aspiriini lievittääkin oireita.

MAO-estäjien käyttö masennuksen hoidossa yleistyi kuitenkin nopeasti kautta maailman ja niitä mainostetaan lääkäreille ja Yhdysvalloissa yleisölle yliampuvasti (ks taulukko). Neurotieteet ovat sittemmin osoittaneet, että MAO-estäjät vaikuttavat laajasti eri aivoalueilla, ei ainoastaan niillä, joihin masennus vaikuttaa. Tätä käsitystä kutsutaan nimellä verkostoteoria, joka on vallannut alaa viime aikoina. Sitäkään ei aluksi tiedetty, että lääkkeet voivat vaikuttaa myös muualle elimistöön ja aiheuttaa vaarallisia sivuoireita. MAO-estäjien havaittiinkin pian aiheuttaneen hengenvaarallista verenpaineen nousua, mikä johtui tyramiini-nimisen aminohapon lisääntymisestä kehossa lääkkeen vaikutuksesta. Tyramiinia on muun muassa eräissä juustoissa.

SSRI-lääkkeet haittaavat immuunijärjestelmän toimintaa estämällä serotoniinin ottoa kahdentyyppisiin puolustusjärjestelmän soluihin, dendriitti- ja T-soluihin. (Dendriittisolu on eri kudosrakenteissa esiintyvä solutyyppi, immuunijärjestelmän "työnjohtaja", joka osallistuu mm. antigeenin sitomiseen ja sen kuljettamiseen imukudokseen. Päästyään perille esim. imusolmukkeeseen se esittelee pilkkomansa antigeenin MHC-molekyylin yhteydessä T-soluille.) SSRI-lääkkeitä syövät ihmiset sairastuvat muita herkemmin muihin kroonisiin sairauksiin, kuten diabetekseen ja sydän- ja verisuonitauteihin. Johtuvatko sydänkohtaukset itse taudista vai lääkkeistä? Kukaan ei tiedä varmasti.

SSRI-lääkkeiden kehitys

1980-luvulla alettiin kehittää lääkkeitä, jotka nostivat valikoidusti aivojen (synapsien) serotoniinipitoisuutta. Syntyivät selektiiviset serotoniinin takaisinoton estäjät, SSRI-lääkkeet. Ensimmäisenä niistä tuli markkinoille fluoksetiini (Prozac) vuonna 1986. Sitä on käyttänyt tähän mennessä yli 55 miljoonaa ihmistä maailmanlaajuisesti erilaisiin psyykkisiin häiriöihin, kuten masennukseen, paniikkihäiriöön, pakko-oireiseen käytöshäiriöön ja bulimiaan. Fluoksetiinin jälkeen Suomen markkinoille ovat tulleet saman aineryhmän lääkkeistä sitalopraami, fluvoksamiini, sertraliini, paroksetiini ja essitalopraami. Niiden vaikutuksen selitetään liittyvän serotoniinin aineenvaihdunnan vilkastamiseen. Eri SSRI-lääkkeiden myönteiset ja kielteiset vaikutukset ovat monilta osin samankaltaisia. Tämän ryhmän eri lääkkeiden imeytymis- jakautumis- ja hajoamis- tai poistumisnopeuksissa on kuitenkin jonkin verran eroja. SSRI-lääkkeiden vaikutustapoja on ilmeisesti useita, eikä niitä vieläkään tarkoin tunneta.

Hermovälittäjäaineet syntyvät aivoissa (hermosolujen päätelevyissä olevissa rakkuloissa) ravinnon aminohapoista, eivät suinkaan synteettisistä lääkkeistä. Siksi masentuneen ihmisen tulisi syödä sellaista ravintoa ja ottaa sellaisia ravintolisiä, jotka normalisoivat välittäjäaineiden aineenvaihduntaa. Niinpä ei olekaan ihme, etteivät SSRI-lääkkeet eivät ole osoittautuneet lopulliseksi ratkaisuksi masennuksen hoitoon ja sen uusiutumisen ehkäisyyn. Nämä lääkkeet eivät ole myöskään sen tehokkaampia kuin vanhemmat trisykliset lääkkeet. Viime aikoina masennuslääkkeiden vaikuttavuus, turvallisuus ja rutiininomainen käyttö onkin asetettu kyseenalaisiksi arvostetuissa lääkärilehdissä (lue lisää).

SSRI-lääkkeiden uskottiin aluksi vaikuttavan pelkästään estämällä serotoniinin takaisinimeytymisen presynaptisiin hermopäätteisiin sieltä, missä sitä tarvitaan eli neuronien välisistä liitoksista (synapseista) takaisin neuroneihin eli aivosoluihin. Lääkehoito lisääkin serotoniinin pitoisuutta synapseissa ja voimistaa aivojen aktiivisuutta, jolloin masennuksen oireet lievenevät osalla potilaista. 1950-luvulta lähtien kaikkien lääketehtaiden syntetisoimien masennuslääkkeiden – uusimpienkin – toimintaperiaate nojaa monoamiinioksidaasiteoriaan, joskin sen paikkansapitävyyttä epäillään ja teoria on joutunut vakaviin vaikeuksiin. Uudet SSRI-lääkkeet eivät ole sen tehokkaampia kuin vanhat trisyklisetkään. Molemmat lääkeaineryhmät vaikuttavat samalla tavalla, ne antavat synapseille käyttöön enemmän serotoniinia. Tutkimusten mukaan vain 50-60 prosenttia kliinistä masennusta potevista potilaista paranee samalla, kun he käyttävät SSRI- tai trisyklisiä masennuslääkkeitä. Tämä ei välttämättä merkitse sitä, että kaikki olisivat parantuneet lääkkeiden ansiosta. Tosiasiassa puolet parantuneista on toipunut lääkkeistä huolimatta, sillä tutkimusten mukaan noin 30 prosenttia potilaista paranee lumevalmisteillakin. Farmakologinen hyöty kalliiden lääkkeiden hyväksi on siis melko pieni, noin 20–30 prosenttia, ja lisäksi on otettava huomioon niiden monet sivuvaikutukset ja vieroitusoireet.

Miksi serotoniinin takaisinottoa estävät lääkeaineet sitten voivat lisätä, etenkin lapsilla ja nuorilla, itsemurha-ajatuksia, ahdistusta ja vihamielistä käyttäytymistä, etenkin lapsilla ja nuorilla? Neurotieteilijät ovat osoittaneet, että serotoniinilla on erilaisia vaikutuksia eri reseptoreissa. Se voi toimia estävästi vuorovaikuttaessaan yhden reseptorin kanssa ja kiihottavasti toisen reseptorin kanssa. Ahdistuksen, pelon ja monien muiden emootioiden tyyssija sijaitsee aivojen mantelitumakkeessa, amygdalassa, jossa serotoniini estää projektiosolujen toimintaa GABA-soluissa olevan kiihottavan serotoniinireseptorin avulla. Niinpä serotoniini kiihottaa GABAa estäviä soluja ja nämä estävät amygdalan projektiosoluja. Vaikka serotoniinin ja sen reseptorin vuorovaikutuksen tulos on kiihottava, koko piirin tulos on estävä. Amygdalalla on laajat kytkennät muihin aivojen osiin. Amygdalassa lääkehoidossa tapahtuvat muutokset käynnistävät herkästi koko joukon muita aivoverkostoja muun muassa aivokuoressa, jossa ajatukset ja käyttäytymisen ilmaisumuodot muodostuvat. Seuraus voi olla ahdistus, pelkotila, paniikkikohtaus tai itsemurha-ajatus. Tarvitaan vielä paljon tutkimustyötä ennen kuin ymmärrämme täysin lääkeaineiden vaikutusta aivojen säätelyjärjestelmissä.

SSRI-lääkkeiden aiheuttamat sikiövauriot

Suomesssa noin 11 % raskaana olevista äideistä käyttää psyykenlääkkeitä. Jos SSRI-lääkkeet olisivat fysiologisia, ne eivät aiheuttaisi varaa sikiölle, kuten tosiasiassa tapahtuu. Amerikan lääkärilehdessä (JAMAssa) vuonna 2005 julkaistun meta-analyysin mukaan erityisesti äitien raskauden viimeisellä kolmanneksella käyttämät fuoksetiini ja paroksetiini aiheuttavat osalle vastasyntyneistä ns. neonataalin käytöshäiriön (neonatal behavioral syndrome). Sen lievimpiä oireita ovat keskushermoston, motoriikan, hengityksen ja vatsan ja suoliston toimintahäiriöt, jotka kuitenkin häviävät yleensä kahdessa viikossa syntymän jälkeen. Vakavampia oireita ovat kouristukset, kuivuminen, painonmenetys ja kuumeilu. Äärimmäisissä tapauksissa vauva on pitänyt intuboida (asettaa hengitysputki). Kuolemantapauksia ei ole raportoitu.

SSRI-lääkkeet voivat aiheuttaa sikiölle vakavia keuhkomuutoksia. Niistä raportoi 9.2.2006 New England Journal of Medine.

Yhdysvaltain lääkevirasto (FDA) ja lääketehtaat ovat sopineet varoitusten painamisesta myyntipakkauksiin, sanotaan JAMAssa.

Suolistoverenvuodon riski

SSRI-lääkkeitä ja aspiriinia tai muita tulehduskipulääkkeitä käyttävien on hyvä tietää, että yhdistelmä voi aiheuttaa maha-suolikanavan verenvuotoa. Se voi aiheuttaa vakavaa anemiaa. Aiheesta on pääkirjoitus Britannian lääkärilehdessä
http://bmj.bmjjournals.com/cgi/content/full/331/7516/529

Millä perusteella MAO-teoria on kyseenalainen?

Irving Kirschin työryhmä sai vuonna 2002 Yhdysvalloissa Freedom of Information Act -lain perusteella tilaisuuden perehtyä lääkeyhtiöiden Yhdysvaltain lääkelaitokselle (FDA) toimittamiin masennuslääkkeiden myyntilupahakemuksiin. Kun sekä julkaistujen että julkaisemattomien kliinisten tutkimusten tulokset yhdistettiin, kävi ilmeiseksi, että antidepressiivisestä vaikutuksesta 80 % johtui plasebosta. Lisäksi 57 % lääkeyhtiöiden rahoittamista tutkimuksista ei osoittanut tilastollisesti merkitsevää eroa tutkitun psyykelääkkeen ja lumevalmisteen välillä (Prevention & Treatment 2002;5(1)33). Myös englantilainen lääkkeitä kriittisesti arvivoiva Cochrane Instituutti tuli vuonna 2005 siihen tulokseen, että masennuslääkkeiden tehoa on liioiteltu (Cochrane Database Syst Rev 2004:CD003012). Erityisesti seuraavat seikat horjuttavat serotoniiniteorian uskottavuutta:

1. Aikatekijä- viestintäverkosto
Jos MAO-teoria olisi oikea, masennuksen primaarinen syy olisi siis välittäjäaineiden puute neuronien välisissä synapseissa. Silloin välittäjäaineiden pitoisuutta lisäävien lääkkeiden pitäisi välittömästi poistaa masennuksen oireet, ilman sivuvaikutuksia. Nostavathan lääkkeet välittäjäaineiden pitoisuuden jo muutamassa tunnissa. Miksi lääkkeet kuitenkin alkavat vaikuttaa silloin, kun alkavat, vasta aikaisintaan kahden viikon kuluttua? Muut välittäjäaineisiin vaikuttavat lääkkeet tehoavat parissa tunnissa, eikä niiden vaikutusta tarvitse odotella kahta viikkoa, kuten jokainen unilääkkeitä käyttänyt tietää. New Yorkin yliopiston neurotieteiden professorin Joseph LeDoux´n mukaan synapsien reseptorit sopeutuvat lääkkeisiin pikemminkin pitkällä aikavälillä kuin välittömästi ja suoraan. Parhaimmillaan tämäkin selitys vaikuttaa epätäydelliseltä. Englantilainen lasten ja nuorten psykiatri Agnes Ayton epäilee myös SSRI-teoriaa edellä mainituista ja muistakin syistä. Tohtori René Hen New Yorkin Columbia-yliopistosta puolestaan uskoo, että lääkkeiden vaikutus ilmenee hitaasti, koska ne stimuloivat uusien neuronien ja synapsien syntyä aivojen hippokampus-alueella, siellä missä muisti- ja oppimiskeskukset sijaitsevat. Tämä hypoteesi esitettiin ensi kerran vasta vuonna 2000. Kaikki tutkijat eivät usko tähänkään selitykseen. SSRI-lääkkeet (ja omega-3-rasvahapot) stimuloivat aivoperäistä hermokasvutekijää, joka saattaa olla avainasemassa. Viestintäverkostoteorian mukaan masennus johtuisi häiriöistä neuronien kommunikaatoissa. Perusjataus on, että hermoston päätehtävä ei olisikaan tuottaa kemiallisia yhdisteitä vaan käsitellä ja säilöä informaatiota. Se ei tapahdu kemiallisina yhdisteinä vaan monimutkaisina neuronien vuorovaikutuksina (ks kuva alla). "Aivot eivät ole kemiallinen tehdas, vaan valtavan monimutkainen elämää ylläpitävä järjestelmä", sanoi Arvid Carlson Nobel-esitelmässään (2000). Lääkkeet (ja ravintoaineet) saattavat korjata tämän prosessoinnin virheitä. Antidepressiivisillä lääkkeillä saattaa olla muita, toistaiseksi täysin tuntemattomia vaikutustapoja, arvelee tohtori Daniel Weinberger, joka tutkii mielisairauksia Yhdysvaltain terveysviraston mielenterveyslaitoksessa (National Institute of Mental Health). Kuten näemme, asiantuntijatkaan eivät vielä tiedä tarkkaan, kuinka masennuslääkkeet toimivat.


Synapsissa liikkuu ja vaikuttaa satoja erilaisia kemiallisia yhdisteitä. Solukalvon rakenne ja toiminta ovat yhä kasvavan tieteellisen kiinnostuksen kohteena psykiatrissa, neurologiassa, kardiologiassa ja muillakin lääketieteen aloilla. Sekä lääkkeet että omega-3-rasvahapot kasvattavat uusia hermopäätteitä että synapseja, mikä parantaa tiedon kulkua aivoissa. Nykyisin ns. verkostoteoria on syrjäyttämässä MAO-hypoteesia (Castren 2005). Uuden tutkimuksen mukaan sinkki on välttämätöntä hermopimpulssien normaaliin kulkuun synapseissa (lue lisää tutkimuksesta).

2.Reserpiinivaikutus
MAO-teorian mukaan rauhoittavat lääkkeet aiheuttavat masennusta, koska ne vähentävät synapsien välittäjäaineiden pitoisuutta. Reserpiini ei kuitenkaan aiheuta masennusta, vaan pikemminkin ehkäisee ja lievittää sitä. Tämä tosiasia osoitettiin jo 1950-luvulla Lontoon Maudsleyn sairaalassa tehdyssä tutkimuksessa. MAO-teorian kannattajat ja psykiatrian oppikirjat vaikenevat siitä, koska se sotii MAO-teoriaan perustuvaa masennuslääkitystä vastaan.

Suomessakin rauwolfiaa saa homeopaattisina pikku pillereinä/rakeina, vahvuudet Rauwolfia D12 tai Rauwolfia D30.

3. Epäspesifisyys
Serotoniiniteoriaa vastaan puhuvat myös uudet tutkimukset, joissa on saatu hoitovaikutusta sellaisilla lääkeillä, jotka eivät kohdistu spesifisesti serotoniinin takaisinottoon. Esimerkiksi Cochranen järjestelmällisen kirjallisuuskatsauksen mukaan SSRI- ja trisyklisten antidepressanttien tehossa ei näytä olevan merkittävää eroa. Bupropioni ja reksetiini ovat antaneet saman hoitovasteen masennuksen hoidossa kuin SSRI:t, vaikkei kumpikaan vaikuta aivojen serotoniinipitoisuuteen. Samoin mäkikuisma. Kuntoliikunta on osoittautunut yhtä tehokkaaksi kuin SSRI-lääke sertraliini.

Lääketieteellisessä kirjallisuudessa ei ole yhtään peer-reviewed artikkelia, joka osoittaisi masennuksen johtuvan serotoniinin puutteesta. Päinvastaisia artikkeleita sitä vastoin on runsaasti. Yhdysvaltain psykiatriyhdistyksen julkaisema lääkäreille tarkoitettu opaskirja Diagnostic and Statistical Manual of Mental Disorders (DSM) ei mainitse masennuksen tai minkään muunkaan mielitaudin johtuvan serotoniinin puutteesta. Toinen tärkeä kirja The American Psychiatric Press Textbook of Clinical Psychiatry (2003) pitää monoaminiteoriaa toteen näyttämättömänä hypoteesina. Essential Psychopharmacology -kirja toteaa: "Tähän mennessä ei ole vakuuttavaa näyttöä siitä, että masennus johtuisi monoamiinien puutteesta. Toisin sanoen [potilailla] ei ole todellista monoamiinien puutostilaa." Neurotieteiden emeritusprofessori Elliot Valenstein tiivistää asian ytimen kirjassaan (1998): "Se mitä lääkärit ja suuri yleisö lukee mielisairauksista, ei kuvasta missään tapauksessa kaikkea sitä tietoa, mitä niistä on saatavissa."

Stahl SM (2000) Essential psychopharmacology: Neuroscientific basis and practical applications. Cambridge: Cambridge University Press. 601 s.

Valenstein ES (1998) Blaming the brain: The truth about drugs and mental health. New York: Free Press. 292 s.

Lacasse FR, Leo J. Serotonin and Depression: A Disconnect between the Advertisements and the Scientific Literature PLOS Medicine 2005
(Free Full Text Online)

Kasvutekijät ja viestintäverkostot

Uusien käsitysten mukaan masennuslääkkeet stimuloisivat aivoperäistä hermokasvutekijää (BDNF) ja/tai vaikuttaisivat viestintäverkostojen kautta (Castrén 2005). Näissä suhteissa vaikutus olisi samankaltainen kuin E-EPAn.

Solukalvoteoria valtaa alaa

Vuoden 1999 jälkeen psykiatriassa heräsi laajalti kiinnostus kalaöljyn rasvahappojen merkitykseen mieli- ja neurologissa taudeissa ja häiriöissä. Esityön olivat tehneet maineikkaat tutkijat, mm. Robert Belmaker, Wilhelm Feldberg, Joseph Hibbeln, Sophia Frangou, Basant K. Puri, Malcolm Peet, David F. Horrobin, Andrew L. Stoll ja Krishna Vaddadi. Heidän näkemyksensä mukaan masennuksen perimmäinen neurokemiallinen syy ei ole serotoniinin puute, vaan välttämättömien rasvahappojen epätasapaino solujen ja niiden mitokondrioiden kalvoilla. Siksi tästä hypoteesista käytetään nimitystä solukalvoteoria. Jos se on oikea, masennuksen ensisijainen hoito onkin rasvahappohoito EPAlla. Samoin masennuksen uusiutumista tulisi silloin ehkäistä EPAlla, jota sairastuneen henkilön tulisi ottaa koko loppuikänsä.

Psykiatristen tautien solukalvoteoria sai alkunsa 1976–77. Silloin kaksi huippututkijaa, saksalaissyntyinen, Englantiin muuttanut neurofarmakologi Wilhelm S. Feldberg ja englantilainen neuroendokrinologi David F. Horrobin, ilmeisesti toisistaan tietämättä esittivät, että skitsofrenian perimmäinen syy on potilaan solukalvojen fosfolipidien aineenvaihdunnassa. Siihen ei aluksi uskottu, koska uusi teoria tuntui olevan ristiriidassa vallitsevan MAO-teorian kanssa. Nyttemmin sairauksien solukalvoteoria on saanut yhä laajenevaa kannatusta, ei pelkästään psykiatriassa, vaan muillakin lääketieteen aloilla, esimerkiksi sydän- ja verisuonitaudeissa. Koska perinteinen masennuslääkitys kiistatta auttaa suurinta osaa potilaista, tutkijoita on alkanut kiinnostaa, onko myös SSRI-lääkkeillä vaikutusta solukalvon rakenteisiin ja toimintoihin. Perinteisestihän on katsottu, että masennuslääkkeet toimivat solujen reseptorien eikä solukalvojen välityksellä.

Kuva. Solukalvo muodostuu kahdesta vastakkain olevasta fosfolipidikerroksesta. Fosfolipidejä ovat fosfatidyyliseriini (fosfoseriini) ja -koliinit, -etanolaminit, -inositolit ja sfingomyeliinit. Fosfolipidien "hännät" ovat rasvahappoja. Solukalvossa on myös valkuaisaineita (proteiineja), glykoproteiineja. Fosfolipien väleissä on myös noin 1000 erilaista proteiinia ja kolesterolia (joita ei ole tähän piirretty). Piirros: Arttu Borén.

Monien mielialalääkkeiden molekyylirakenteet ovat amfifiilisiä, toisin sanoen niissä on sekä vesihakuisia (hydrofiilisiä) että rasvahakuisia (lipofiilisiä) ominaisuuksia, ja ne kykenevät siten sellaisenaan reagoimaan solukalvon kanssa ilman reseptorivaikutusta. Tämä havainto ei tietenkään vähennä lääkkeen reseptorien kautta tapahtuvan vaikutuksen merkitystä synapsissa. Masennuslääkkeet saattavat vaikuttaa kummallakin tavalla, siis sekä reseptoreissa että solukalvoilla. Norjassa Bergenin yliopiston biokemian ja molekyylibiologian laitoksella on havaittu, että psyykenlääkkeet kykenevät tunkeutumaan solukalvoihin ja muuttamaan niiden fysikaalisia ominaisuuksia. Nämä havainnot on tehty sekä elävissä soluissa että tutkimalla mallikalvoja, nukleaarista magneettiresonanssitekniikkaa ja tietokonemallintamista. Tulosten perusteella vaikuttaa siltä, että psyykenlääkkeet muuntavat fosfolipaasi-entsyymien toimintoja ehkä hilliten rasvahappojen liiallista hajoamista samaan tapaan kuin EPA-rasvahappo. Toisaalta sekä masennuslääkkeet että EPA-rasvahappo aktivoivat aivoperäistä hermon kasvutekijää, jonka aktiivisuus on heikkoa n-3-rasvahappojen puutteessa. Jos nämä käsitykset ovat tosia, voivat lääke- ja rasvahappohoidot toimia yhdessä samansuuntaisesti solukalvoilla. Asiaa tutkitaan ja saamme siitä varmaan piakkoin lisää tietoa.

Psykiatri Joseph R. Hibbelnin johtama työryhmä on analysoinut ravinnon rasvahappojen saantia 38 maassa ja todennut omega-6-/omega-3-epäsuhdan lisäävän sairastuvuutta ja kuolleisuutta ainakin 13 eri tautiin ja itsemurhiin: sydän- ja verisuonitaudit (mukaan lukien aivohalvaus) masennus (mukaan lukien synnytyksen jälkeinen masennus ja kaksisuuntainen mielialahäiriö). He suosittelevat 3,5 grammaa omega-3-rasvahappoja päivässä 2000 kilokaloria kohti. Tarve vähentyisi todennäköisesti yhteen kymmeneosaan, jos ihmiset vähentäisivät merkittävästi omega-6-rasvan syöntiä (Hibbeln ym. 2006). Ravitsemuksen omega-6/omega-3-suhteen korjaus vähentäsi merkittävästi masennuslääkkeiden tarvetta. Sitä lääketeollisuus vastustaa kaikin keinoin mm. motivoimalla psykiatreja mainostamaan lääkkeitä ja vastustamaan ravintolisien käyttöä.

Kaksisuuntaisen mielialahäiriön lääkehoidosta

Masennusta on kahta päälajia, unipolaarista ja bipolaarista eli kaksisuuntaista. Bipolaarisen taudin hoidossa SSRI-lääkkeistä ei ole yleensä apua, vaan hoidoksi määrätään venlafaksiinia, litiumia tai valproaattia. Kahden viimeksi mainitun uskotaan hillitsevän aivosolujen synapseissa erästä entsyymiä, proteiinikinaasi C:tä (PCK). Kalaöljyn EPA-rasvahapolla on samanlainen kliininen vaikutus, sanovat asiaa tutkineet israelilaisen Ben Gurion -yliopiston psykiatrit ja Harvardin yliopiston psykiatrit, joita johtaa Andrew Stoll. He ovat osoittaneet, että kaksisuuntaista mielialahäiriötä potevien potilaiden solukalvot ovat jäykät, ja että omega-3-rasvahapot pehmittävät niitä. Uusien tutkimusten mukaan masennuspotilaan punasolujen alentunut omega-3-pitoisuus lisää itsemurhan riskiä ja kääntäen, suuri pitoisuus vähentää sitä. Vika voikin siis olla solukalvojen rasvahapoissa (solukalvoteoria). Yksi gramma päivässä E-EPAa nostaa punasolujen EPA-pitoisuutta (1 %:sta, joka suomalaisilla yleensä on elleivät syö kalaöljyä ruoan lisänä) parissa kuukaudessa (2,5–3 %:iin), osoittavat muun muassa Jyväskylän yliopiston teettämät verikokeet (lue lisää). Samanlaisia mittaustuloksia ovat julkaisseet myös Saksassa Marburgin yliopiston sydänlääkärit, jotka hoitavat potilaitaan EPAlla. Masennuspotilaalla tulisi olla veressään EPAa vähintään 5%, mieluummin 10 %.

Palatkaamme hetkeksi vielä litiumiin. Se on hivenaine, josta bipolaarisilla potilailla ei ole koskaan todettu olevan puutetta. Silti psykiatrit ja muut lääkärit ovat määränneet heille litiumia vuosikymmmenet. He ovat siis "hivenainelääkäreitä". Litiumin käytön masennuksessa keksi vuonna 1949 australialainen lääkäri John Cade, joka toimi Melbournessa Victorian Department of Mental Hygiene -nimisessä sairaalassa. Hän havaitsi, että litium rauhoitti marsuja ja vähensi myös ihmisten maanisia oireita. Kaksikymmentä vuotta myöhemmin litium hyväksyttiin Yhdysvalloissa lääkkeeksi bipolaariseen mielitautiin. Kukaan ei vielä tänäänkään tiedä tarkalleen, mitkä ovat sen biologiset vaikutusmekanismit aivoissa. Litium ei ole missään mielessä ihanteellinen lääke, sillä se aiheuttaa lyhyellä tähtäimellä varsin ikäviä sivuvaikutuksia, painonnousua ja käsien vapinaa ja pitkään käytettynä munuaisvaurioita. Toisaalta 80 prosenttia potilaista saa litiumista hyötyä ja se vähentää itsemurhariskiä, eräiden tutkimusten mukaan jopa kahdeksankertaisesti. "Litium voi pitää potilaan kunnossa vuosikymmeniä", kirjoittaa Richard Day, englantilaisen Dundeen yliopiston psykiatri Nature-lehdessä.

Litium läpäisee istukan ja voi vahingoittaa sikiötä. Paroksetiinin käyttö raskauden ensimmäisen kolmanneksen aikana voi vahingoittaa sikiöä, varoittaa FDA.

Atyyppiset antipsykootit eivät näytä olevan dementoituneille ikä-ihmisille sen turvallisempia kuin vanhatkaan antipsykootit, kertoo uusi kanadalainen yli 20 000 potilaan tutkimus. Atyyppiset psykoosilääkkeet aiheuttavat yhtä suuren parkinsonismin riskin kuin muutkin antipsykoottiset lääkkeet, kertoo uusi tutkimus. Parkinsonismilla tarkoitetaan Parkinsonin tautia muistuttavaa tilaa. Uusi tutkimus vahvistaa käsitystä, että atyyppiset psyykenlääkkeet, eritoten koltsapiini, nostavat verenpainetta (Journal of Clinical Psychiatry 2005).

Ravitsemushoito valtaa alaa psykiatriassa: Pittsburghin yliopistossa on osoitettu, että karnosiini on tehokasta kaksisuuntaisen mielialahäirön hoidossa. Hollantilaiset tutkijat suosittavat kalaöljyn EPA-rasvahappoa masentuneille diabeetikoille (Diabetic Medicine, marraskuu 2005). Kansainvälinen työryhmä suosittelee kromia, magnesiumia ja sinkkiä masennuksen ehkäisyyn ja hoitoon (Młyniec ym. 2014).

USA:n Psykiatriliiton suositus omega-3-rasvahapoista (joulukuu 2006)

Bortolato B, Miskowiak KW, Köhler CA, Maes M, et al. Cognitive remission: a novel objective for the treatment of major depression?
BMC Med. 2016 Jan 22;14(1):9. DOI: 10.1186/s12916-016-0560-3 Free Full Text

Młyniec K, Davies CL, de Agüero Sánchez IG,  et al. Essential elements in depression and anxiety. Part I. Review. Pharmacology Reports. 2014 Aug;66(4):534-544. doi: 10.1016/j.pharep.2014.03.001.
Ioviena N, Papakostas GI. Correlation Between Different Levels of Placebo Response Rate and Clinical Trial Outcomes in Major Depressive Disorder: A Meta-Analysis. J Clin Psychiatry 2012; 73: 1300–1306. doi: 10.4088/JCP.11r07485. pmid:23140647