C-vitamiini

Kuopion yliopiston kansanterveyden tutkimuslaitoksen johtaja, professori Jukka T. Salonen sekä amerikkalaisen Linus Pauling Instituutin tutkijat Anitra Carr ja Balz Frei vaativat jo vuosia sitten C-vitamiinin saantisuosituksen nostamista 60:sta 120 milligrammaan päivässä, mutta mitään ei ole tapahtunut Pekka Puskan vastustauksesta johtuen. Salosen vaatimus perustui Kuopiossa tehtyyn tutkimukseen, jonka mukaan C- ja E-vitamiini ehkäisevät ja jarruttavat verisuonien kalkkiutumista. Amerikkalaisten vaatimus esitettiin maailman johtavassa ravitsemuslääketieteen lehdessä American Journal of Clinical Nutrition -lehdessä jo 1999 C-vitamiinin vaikutuksista syöpätautien, sydän- ja verisuonitautien, harmaakaihin ja muiden kroonisten sairauksien ehkäisyssä. Tutkijat perustelivat vaatimuksensa peräti 238:lla tieteellisellä julkaisulla. Salosen johdolla tehty Kuopion tutkimus ei ollut vielä mukana, koska se julkistettiin vasta elokuun lopulla 1999.

Suomessakin voimassa oleva 60 mg:n suositus perustuu keripukin ehkäisyyn. Kuitenkin viimeaikaiset tieteelliset tutkimukset osoittavat, että C-vitamiinia tarvitaan päivittäin vähintään kaksinkertainen määrä pitkäaikaisten, vanhenemiseen liittyvien sairauksien ennalta ehkäisyyn.

Food and Nutrition Board (FNB) of the US National Academy of Sciences on muuttanut saantisuositusten kriteerit klassisten puutostautien (kuten keripukin) ehkäisystä kroonisten tautien ehkäisyyn. Siksi tutkijat vaativat nyt keripukin ehkäisyyn perustuvan C-vitamiinin saantisuosituksen nostamista kaksinkertaiseksi. Komealta kalstahtavasti nimestään huolimatta FNB on yksityinen organisaatio.

C-vitamiinin tärkein sairauksia ehkäisevä ja niiden etenemistä hidastava ominaisuus on antioksidanttivaikutus. Antioksidantit estävät hapetusstressiä, joka on mukana lähes kaikissa kroonisissa sairauksissa, kuten sydän- ja verisuonitaudeissa, diabeteksen lisätaudeissa, syöpätaudeissa, tulehdustiloissa jne. C-vitamiinilla on myös muita "uusia" vaikutusmekanismeja.

C-vitamiinilla on hyvin tärkeä rooli sydäntautien primaari- ja sekundaariehkäisyssä. C-vitamiini ehkäisee verenpaineen kohoamista sekä alentaa fibrinogeenia, joka on "uusi" valtimonkovetustaudin aiheuttaja. Fibrinogeeni ja homokysteiini-aminohappo muodostavat yhdessä hapettuneen LDL-kolesterolin kanssa verisuoniin ahtauttavia paakkuja. Lukuisat tutkimukset osoittavat, että C-vitamiini vähentää pahaa LDL-kolesterolia ja lisää hyvää HDL-kolesterolia veressä. Lisäksi C-vitamiini estää LDL-kolesterolin hapettumista sekä ehkäisee ahtautuneen verisuonen sisäseinämän repeämästä (joka ahtauttaa suonen tukkoon) sekä veritulpan syntyä suonessa. C-vitamiini lisää hyvien PGE1 ja PGI1-prostaglandiinien tuotantoa elimistössä, mikä vähentää verihiutaleitten kokkaroitumistaipumusta (veritulpan vaara vähenee). C-vitamiini ehkäisee sydän- ja aivoinfarktin välittömiä syitä.

C-vitamiinin nauttiminen ruuan lisänä alentaa verisuonitauteja 42 prosenttia miehillä ja 25 prosenttia naisilla, todettiin jo lähes 20 vuotta sitten Kalifornian yliopiston (UCLA) tutkimuksessa, jossa seurattiin 11 348 henkilön terveydentilaa 10 vuoden ajan (Epidemiology 1992;3(3),194-202). C-vitamiinilisän käyttäjät elivät 6 vuotta kauemmin kuin ne, jotka saivat päivässä vain 60 mg C-vitamiinia. Toisessa 9 vuoden seurantatutkimuksessa, johon osallistui 11 178 henkilöä, C- ja E-vitamiinin käyttö vähensi kuolleisuutta 42% (AM J Clin Nutr 1996;64:190-6). Eräässä toisessa tutkimuksessa C-vitamiinia pitkään ja säännöllisesti nauttineiden vanhusten sydäntautien riski väheni peräti 62 prosenttia. Kun plasman C-vitamiini ylitti 89 mikromoolia litrassa (µmol/l), väheni sydänkuolleisuus puoleen verrattuna niihin, joilla oli 52 µmol/l (Am J Epidemiol 1998;9(9)9-15). Yli 6.000 henkilön seurannassa sepel- ja aivovaltimotaudin riski väheni neljänneksen, kun veren C-vitamiini oli 63-153 µmol/l verrattuna niihin henkilöihin, joilla oli veressä vain 6-23 µmol/l.

Syöpätautien ehkäisyssä C-vitamiinilisällä on merkitystä 80-110 mg:n päiväannoksilla, sanovat tutkijat. Asia on nyt vahvistettu uudessa uusiseelantilaisessa tutkimuksessa. Myös harmaakaihin vaara pienenee säännöllisesti C-vitamiinia nauttimalla 22–83 prosenttia, todetaan useissa eri maissa ja eri ikäisillä henkilöillä tehdyissä tutkimuksissa. Riskin suuruus kuvastuu plasman C-vitamiinipitoisuudesta: yli 90 µmol/l vähentää harmaakaihin vaaraa 71% verrattuna 40 µmol/l:aan. (Kommentti: Suomessa miehillä pitoisuus on keskimäärin 34 µmol/l ja naisilla 51 µmol/l Int J Vitam Nutr Res 1992;62(3):238-43). Sydän- ja syöpätaudeilta suojaavana plasman C-vitamiinipitoisuutena pidetään vähintään 50 µmol/l. Kuitenkin 6.642 miestä ja naista käsittävässä tutkimuksessa yli 89 µmol/l pitoisuus vähensi sydänkuoleman riskin puoleen verrattuna niihin, joilla oli vain 52 µmol/l.

Erityisryhmät: Jo nykyisinkin tupakoitsijoille suositellaan vähintään 100 mg/vrk, sillä tupakansavun myrkyt kuluttavat elimistön C-vitamiinia. Uusien tutkimusten mukaan tarve on kuitenkin 120-180 mg/vrk. Raskaana olevat ja imettävät naiset tarvitsevat tavallista enemmän C-vitamiinia, sillä osa äidin vitamiinista kulkeutuu napanuoran kautta sikiöön ja maidossa lapseen. Nykyinen suositus on 80 mg/vrk raskauden ja 100 mg/vrk imetyksen aikana. Tutkijat suosittavat näidenkin suositusten nostamista. Vanhuksilla on yleisesti C-vitamiinin vajausta, mikä johtuu ruokatavoista ja huonosta ruokahalusta. Lisäksi heillä on usein sairauksien aiheuttama hapetusstressi, jota antioksidantit vähentävät. Erään tutkimuksen mukaan korkea veren C-vitamiinipitoisuus liittyi hyvään muistiin. Toisen tutkimuksen mukaan C-vitamiinilisä paransi henkisen tason laskua. Kaksi tuoretta tutkimusta osoittaa, että Alzheimerin tautia sairastavilla on tavallista vähemmän veressään C-vitamiinia ja että C-vitamiinilisä voi vähentää tylsistymisen vaaraa.

C-vitamiinin saanti ja sen pitoisuus veressä vastaavat hyvin toisiaan. Nykyisen suosituksen (60 mg/vrk) mukainen saanti uutteen antaa vereen keskimäärin 22 µmol/l, jota pidetään uusien tutkimusten mukaan aivan liian alhaisena ihannetasoon (yli 50 µmol/l) verrattuna. Naisilla 80 mg/vrk ja miehillä 150 mg/vrk vastaa veressä keskimäärin 57 µmol/l, joka vastaa nykyistä tavoitetasoa.