Diabetes tyyppi 1 – hoito-ohjeita

Nämä ohjeet on laatinut lääkäri Pentti Raaste, joka itse on tyypin 2 diabeetikko. Hän on laatinut aikaisemmin yhdessä tohtori Matti Tolosen kanssa Hyvän diabeteshoidon oppaan.

Insuliinidiabeteksen eli ykköstyypin diabeteksen hyvä hoito on tarkempaa ja vaativampaa kuin tyypin 2 diabeteksen hoito. Tyypin 1 taudissa kehon oma insuliinituotanto ja verensokerin säätelymekanismit eivät toimi riittävästi, joten potilas on ulkoisen lääkkeen (insuliini) varassa, jotta elimistön solut pystyvät käyttämään ruokana saadun energian hyväkseen. Ennen insuliinin keksimistä tyypin 1 sokeritautiin sairastuneet eivät eläneet kauan.

Nyt tilanne on toinen: Insuliinin avulla voi diabeetikko elää miltei yhtä kauan kuin kuka tahansa, edellyttäen että hän hoitaa tautiaan hyvin. Tyypin 2 diabeetikoille tarkoitetussa oppaassa olemme jo selvittäneet, miten kohonneet verensokeriarvot vaikuttavat elimistöön ja vähitellen aiheuttavat vaurioita eri elimiin. Sama pätee myös tyypin 1 diabetekseen.

Hoidon tarkoitus on matkia mahdollisimman hyvin terveen ihmisen insuliinituotantoa, jotta elimistön sokeritaso pysyy mahdollisimman hyvin samoissa rajoissa, eikä haitallisen korkeita ja vielä vaarallisempia alisokerisuuksia pääse kehittymään. Insuliiniannokset pyritään sopeuttamaan kunkin potilaan elämänrytmiin. Insuliinihoitoinen diabetes vaatii suhteellisen säännöllisiä elintapoja, jotta hoito saadaan helpommin optimoitua. Jos muuttuvia tekijöitä on kovin paljon, ei tasapainoilu onnistu yhtä hyvin. Yhtäältä kovin korkeat verensokeripitoisuudet aiheuttavat niin sanotun happomyrkytystilan ja voivat johtaa koomaan ja toisaalta liian matalat pitoisuudet aiheuttavat tajunnanhäiriön eli shokkitilan.

Kooman oireet alkavat vähitellen. Niitä voivat olla voimakas janon tunne, runsas virtsaaminen, päänsärky, pahoinvointi ja oksentelu, raskas hengitys, vatsakivut, uneliaisuus, näön sumentuminen ja lopulta tajuttomuus.

Insuliinishokin oireet alkavat nopeasti muutamassa minuutissa. Tärkeimpiä oireita ovat ovat nälän tunne, heikotus, sisäinen levottomuus ja vapina, huimauksen tunne, hikoilu, sekavuus ja tajunnan menetys. Jos tila saa jatkua pitempään, voi seurauksena olla pysyviä aivovaurioita.

Kaikki diabeetikot ovat omia lääkäreitään. Hoito on opiskeltava itse ja opittava tuntemaan oman elimistön reaktiot, jotta hoitaminen onnistuu riittävällä tarkkuudella ja vältytään epämiellyttäviltä ja monia kärsimyksiä aiheuttavilta lisätaudeilta. Koska ihmiseltä puuttuu sisäinen verensokerimittari, perustuu diabeteksen hoito riittävän tiheisiin mittauksiin. Insuliinidiabetes vaatii huomattavasti enemmän mittauksia kuin tablettihoitoinen tauti. Opetteluvaiheen alussa tarvitaan vielä runsaammin mittauksia ja kun elimistön reaktiot alkavat olla tutut ja hallinnassa, voi mittauskertoja harventaa. Toinen välttämätön mittauksen kohde (joka myöhemmin onnistuu ehkä arvioimalla) on ruuan hiilihydraattimäärä.

Hyvä hoito ei ole mitenkään ylivoimaisen vaikeaa, etenkin kun meillä nykyään on käytössä helpot mittauslaitteet ja insuliinivalmisteissakin on valinnan varaa.

Esitän tässä mahdollisimman lyhyesti hoidon pääperiaatteet hyvän sokeritasapainon saavuttamisen perustaksi. Hoitaminen perustuu tiettyihin perusfaktoihin, joitten ymmärtäminen antaa hyvän pohjan hoidolle.

Elimistö tarvitsee ympäri vuorokauden pienen määrän insuliinia, vaikka emme edes söisi mitään ja vain lepäisimme. Tätä sanotaan perusinsuliinitarpeeksi. Sitten kun tankkaamme energiaa ruoan muodossa, tarvitsemme lisää insuliinia, jotta elimistömme voi käyttää ruoan sisältämän energian hyväkseen. Tähän asti nyrkkisääntö insuliinimäärän arvioimiseen on ollut se, että kokonaisinsuliinin tarve on noin puolet painosta insuliiniyksiköitä. Tämä arvio perustuu kuitenkin vanhentuneiden dieettiohjeiden melko runsaisiin hiilihydraattimääriin (180-240 g hiilihydraatteja/ vuorokausi.) Insuliinin tarve vaihtelee siis ruokavalion sisältämän hiilihydraattien määrän mukaan ja lisäksi tarpeeseen vaikuttavat sekä liikunta että stressi, joten vähähiilihydraattista ruokavaliota noudattavalla myös insuliinin tarve on pienempi.

Ruuan hiilihydraattimääräksi riittää useimmiten noin 100-150 g/vuorokausi. Mikäli insuliiniannos on liian suuri, joutuu potilas syömään enemmän ja paino alkaa nousta ja toisaalta liian pieni insuliiniannos ei riitä pitämään verensokeria normaalin rajoissa. Raskas fyysinen työ tai treenaus lisäävät kuitenkin hiilihydraattien tarvetta.

Mielestäni joustavinta ja turvallisinta (hypot) on käyttää pitkävaikutteista insuliinia perusinsuliinina (galargiini) ja ennen aterioita superlyhytvaikutteista (lispro tai aspart). Vanhemmillakin insuliinivalmisteilla saadaan hyvä tasapaino, edellyttäen että elintavat ovat melko lailla säännölliset.

Ruoan energia saadaan pääasiallisesti kolmesta komponentista: hiilihydraateista, valkuaisaineista eli proteiineista ja rasvoista. Vanha terveellisen ravinnon pyramidi ei enää päde. Siinä on aivan liikaa tärkkelyspitoisia ruoka-aineita kuten leipää, puuroja ja perunaa. Uudet tutkimukset asettavat ruoan perustaksi vihannekset ja valkuaisaineet ja jonkin verran hedelmiä. Verensokerin säätelyn kannalta tärkein ravinto-aine on hiilihydraatti, joka muuttuu suorinta tietä verensokeriksi. Proteiinit ja rasvat eivät vaikuta välittömästi verensokeriin, eikä niitä juuri tarvitse laskelmissa ottaa huomioon, paitsi painon hallinnassa. Laskentaa auttaa arvio, että 10 g hiilihydraatteja vastaa noin yhtä kansainvälistä yksikköä (IU) insuliinia. Tieto auttaa ateriainsuliinin laskennassa.

Glukoosiannos (nopea hiilihydraatti) nostaa verensokerin huippuarvoon jo 30 minuutissa, josta se alkaa laskea saavuttaen terveellä ihmisellä paastotason 90-120 minuutissa. Erilaisten ruokien vaikutuksen mittaaminen on siksi parasta tehdä noin 45-60 minuuttia ruokailusta käyrän huippualueella.

Edellä olevasta käy tavallaan ilmi, että potilaan on tiedettävä aterioiden sisältämät hiilihydraattimäärät, jotta saa ruoan vastaamaan insuliiniannoksia. Tiedot saa ns. Ruoka-ainetaulukoista ja usein myös valmisruokien pakkauksesta. Ilman keittiövaakaa ei siis tule toimeen. Katso tietoja ruoka-aineista.

Lisäksi on tarpeen tietää hieman eri ruoka-aineiden sisältämien hiilihydraattien eroja etenkin imeytymisnopeuden suhteen. Tähän on kehitetty glykemiaindeksi ja glykemiakuorma (katso myös englanninkielinen teksti). Näiltä sivuilta voi hakea haluamansa ruoka-aineen glykemiaindeksin ja -kuorman arvot. (Eri lähteistä saadut arvot voivat olla kovinkin erilaisia, joten lukuihin on syytä suhtautua viitteellisesti ja mitata omat reaktionsa.)

Nopeasti imeytyvät ja runsaasti hiilihydraatteja sisältävät ruoka-aineet eivät ole diabeetikolle edullisia. Ne aiheuttavat paitsi nopean verensokerin nousun myös nopean laskun ja siten hypoglykemian vaaran ja toisaalta nopeassa laskuvaiheessa uuden näläntunteen, joka johtaa liikaan syömiseen, painon nousuun ja lisääntyneeseen insuliiniresistenssiin. (Hypokohtauksissa sen sijaan tarvitaan hieman nopeasti vaikuttavaa hiilihydraattia, kuten hunajaa, suklaata, sokeria.) Nopeisiin hiilihydraatteihin kuuluvat kaikki viljatuotteet (eritoten valkeat), pasta, maissi ja peruna sekä makeat hedelmät.

Hoito ei myöskään ole täysin ehdoton tässä suhteessa. Ei ole mitään ehdottomasti kiellettyjä ruokia, vaan kaikki on myös riippuvaista määristä. Pieni suklaapala tai karamelli, pari teelusikallista jäätelöä tai muuta makeaa jälkiruokaa ei yleensä heilauta verensokeria liikaa. Ja oman sietokyvyn saa selville mittaamalla! Parhaan tuloksen antavat kuitenkin ruoka-aineet, jotka imeytyvät hitaammin ja aiheuttavat tasaisemman ja pitemmän verensokerivaikutuksen ja yleensä samalla sisältävät myös pienempiä hiilihydraattipitoisuuksia. Se taas tarkoittaa käytännössä, että saa vatsaansa suuremman määrän ruokaa. Esimerkiksi: Sämpylä voi painaa noin 30 g, josta hiilihydraatteja on noin 16,5 g. Saadakseen saman hiilihydraattimäärän kukkakaalista (5%), saa syödä yli kymmenkertaisen määrän, noin 400 g! Vihannekset proteiinien kanssa yhdessä pitävät verensokeria pitempään tasaisena ja hypojen vaara pienenee.

Liikunta

Muita verensokeritasoon vaikuttavia tekijöitä on liikunta, joka alentaa verensokeria ja insuliinidiabeetikko tarvitsee urheillessaan tankkausta tietyin välein. Toisaalta juuri säännöllinen liikunta on tärkeä osa diabeetikon hoitoa ja liikuntaa voi käyttää korkeahkon verensokerin alentamiskeinona. Rankempaa liikuntasuoritusta ei pidä aloittaa, jos verensokeri ennen aloittamista on alle 6 tai kovin korkea (yli 14), eikä virtsassa saa olla keto-aineita. Rasittavampi liikunta tarvitsee usein liikunnan aikaista hiilihydraattien lisätankkausta. Liikunta vaikuttaa usein tunteja suorituksen lopettamisen jälkeen, koska liikunta on tyhjentänyt lihasten ja maksan glykoosivarastoja ja elimistö täyttää nämä varastot uudelleen liikunnan jälkeen. Tällöin hiilihydraattien tarve on suurentunut. Etenkin opetteluvaiheessa ja silloin, kun aloittaa jonkun uuden urheilulajin, tai jos muuttaa treenauksen kestoa tai rasitustasoa, on suositeltavaa mitata verensokeria noin puolen tunnin välein urheilusuorituksen kestäessä ja sen jälkeenkin. Liikuntasuoritus voi vaikuttaa vielä jopa seuraavan yön aikana.

Diabeetikon on syytä pitää aina mukanaan jotakin nopeasti vaikuttavaa evästä: suklaata, snakseja, sokeroitua virvoitusjuomaa. Kuitenkin pidän parempana tapana tankata hedelmillä ja sopivasti ennakoiden.

Kuume ja infektiosairaudet nostavat sekä insuliinin että hiilihydraattien tarvetta. Stressi ja voimakkaat tunnereaktiot nostavat myös verensokereita hyvinkin paljon.

“Somoguy efekti” ja yöllisten hypojen esto

Aamulla korkeata verensokeria hoidetaan joskus väärin lisäämälla insuliiniannosta. Kyseessä voi olla Somoguy-efekti, joka tarkoittaa sitä, että aamuyöstä verensokeri on nukkuessa laskenut liian alas. Tällöin elimistö käynnistää hätämekanismin aivojen energiansaannin turvaamiseksi ja vapauttaa maksan glukoosivarastoja ja herätessä onkin sitten verensokeri korkealla. Tämän tilan oikea hoito on (päinvastoin kuin luulisi) insuliiniannoksen vähentäminen tai mahdollisesti myöhäinen lisäateria.

Apuna aamuöisten hypojen estämiseksi voi olla seuraava laskentamalli. Tiedämme, että lepotilassa verensokeri laskee silloin kun lähtöarvo on alle munuaiskynnyksen, noin 0,3 mmol/ tunti (5,4 mg %) ja kun lähtötilanne on munuaiskynnyksen yläpuolella (9 mmol/l tai 160 mg %) on laskuvauhti 1,5 mmol/tunti (27 mg %). Esimerkiksi jos illalla verensokeri on 8 mmol/l (140 mg %) ja nukumme 8 tuntia, laskee verensokeri aamuun mennessä 2,4 mmol (43 mg %) eli arvoon 5,6 mmol/l (100 mg %). Edelliseen vaikuttaa lisäksi se, onko meillä vielä vatsassa ruokaa imeytymättä, joka tietysti vaikuttaa päinvastaiseen suuntaan. Tässä asiassa yksilölliset erot saa esiin vain mittaamalla.

Esimerkki

Klo 08 verensokerinmittaus, insuliini (lääke)
Klo 09 aamiainen 20–30 g hiilihydraatteja
Klo 10 verensokerin mittaus
Klo 11 välipala 10-20 g hiilihyhdraatteja
Klo 13 (verensok., ateria-insuliini). Lounas 20–30 g hiilihydraatteja
Klo 14 verensokerin mittaus
Klo 16 välipala 10-20 g hiilihydraatteja
Klo 18 (verensokeri, ateria-insuliini) päivällinen 30 g hiilihydraatteja
Klo 19 verensokerin mittaus
Klo 21 iltapala 10-20 g hiilihydraatteja
Klo 22 verensokerin mittaus
Yhteensä 100-140 g hiilihdyraatteja

Insuliinimäärä pyritään pitämään melko vakiona. Jos verensokeri on korkea, syödään seuraavalla kerralla vähemmin hiilihydraatteja tai lisätään kulutusta liikunnan avulla.

Tohtorit Raaste ja Tolonen toimivat asiantuntijoina Espanjan Aurinkorannikolla suomalaisten ja brittien diabetestukiryhmissä. Pentti Raaste pitää yksityisvastaanottoa Fuengirolassa. Puhelin +34-952462490, Movíl 607689554 Kotisivu